sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vauvan hymyyn vastaaminen ja suomalaisten jurous

Tätä asiaa pohdin kovasti viime keväänä ja nyt se tuli mieleen uudestaan kun luin tämän lastenpsykiatri Jukka Mäkelän tekstin. Tämä teksti ei kyllä suoranaisesti liity tähän pohdintaani mutta liippaa ainakin läheltä.

Viime keväänä San Franciscossa ja Pekingissä ehti tottua siihen, että jokainen ihminen, johon lapsi ottaa kontaktia vastaa lapsen hymyyn ja usein myös juttelee hänelle. Poikkeuksetta jokainen, joka oli kontaktietäisyydellä kulkiessamme junassa, bussissa, ravintoloissa jne. Usein myös ihmiset, jotka eivät olleet luonnollisella kontaktietäisyydellä tulivat varta vasten ihastelemaan vauvaa. Suomeen tullessa tuntui ihan älyttömän tympeältä, että matkustimme päivittäin bussilla ja oli enemmän poikkeus kuin sääntö, jos kukaan kanssamatkustaja viitsi edes hymyillä lapselle. Ainakin tämä meidän tyttö oli jo vauvana kova ottamaan kontaktia muihin ja hymyilemään ja hauskuuttamaan lähellään olevia ihmisiä. Kuten varmaan kaikki lapset, otaksuisin, vaikka minulla on vain vähän kokemusta muista vauvoista.

Joka päivä bussissa on tilanteita kun vauva/lapsi selvästi ottaa katsekontaktin toiseen ihmiseen, hymyilee, naurahtaa ja tämä toinen ihminen katselee pois päin ja on olevinaan kuin ei huomaisi. Eikä siinä mitään, ehkä se menee lapselle läpi, ettei tämä ihminen huomannut häntä. Kaikista hirveimmältä tuntuu kuitenkin kun ihmiset saattavat katsoa lasta suoraan silmiin eikä heidän kasvoillaan värähdä pienintäkään hymyn pilkahdusta vaikka lapsi yrittää kovasti jutella ja hymyllä. Eikä tämä ole mikään poikkeus vaan tätä tapahtuu jatkuvasti, ainakin täällä Helsingissä. Mietin usein, että miten kukaan kehtaa olla vastaamatta toisen hymyyn? Kehtaavatko nämä ihmiset olla vastaamatta jos joku aikuinen hymyilee heille? Ulkomailla olon jälkeen kontrasti tuntuu räikeältä, mutta kuukausien kuluessa tähän epäsosiaaliseen maahamme taas tottuu.

Yllä linkatussa artikkelissa puhutaan siitä, kuinka jo pienestä lähtien toisen ihmisen vastaaminen vauvan ilmeisiin (hymyyn) synnyttää muistijälkiä aikuisuuteen saakka ja on perusta esimerkiksi empatian kehitykselle. Mietin, että minkälainen muistijälki lapselle jää täällä meidän juro-Suomessa näistä päivittäin tapahtuvista kontakteista, joissa hänen hymyynsä ei vastata? Vastaus on tietysti, että "tärkeintä on vanhempien/läheisten kanssa tapahtuva kommunikointi" mutta en voi uskoa, etteikö tällä kulttuurimme huonolla piirteellä olisi mitään vaikutusta.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Synnytyskertomus doulan näkökulmasta

Sain luvan jakaa siskoni (sisko K.) synnytyksen täällä omasta näkökulmastani. Pitkä tarina luvassa. Kyseessä siis siskoni, josta aiemmin kerroin, että meillä oli viimeiset kuukautiset samana päivänä ja jännitimme syntyisikö vauvakin Mimmin syntymäpäivänä 22.11. 


Synnytyksen alkua

Torstaina 21.11 päivän aikana puhuin sisko K:n kanssa useamman kerran puhelimessa. Hänellä oli ollut supistuksia päivän aikana, mutta ne eivät vielä olleet säännöllisiä eivätkä kovin kipeitä. Illalla puhuimme puhelimessa taas, ja hän kertoi supistusten tulleen klo 16 lähtien säännöllisesti 10 minuutin välein. Päätin lähteä hänen luokseen sillä synnytys tuntui olevan käynnissä. Kun menin sisko K:n luo noin yhdeksän aikaan, supistukset olivat vielä heikkoja, ei hänestä edes kunnolla huomannut kun supistus oli päällä ja niiden väli oli edelleen 10 minuuttia. Laitoin hänelle kuitenkin TENS-laitteen kiinni selkään, sillä jotta se toimisi, sitä tulee alkaa käyttää heti synnytyksen alusta saakka ennen kuin supistukset vahvistuvat. Olin sisko K:n luona jonkin aikaa, mutta päätin sitten lähteä kotiin nukkumaan sillä supistukset eivät vaikuttaneet kovasti voimistuvan. 


Supistukset vahvistuvat

Kello 02 yöllä sisko K soitti, että nyt supistukset ovat jo voimakkaampia ja tulevat parin minuutin välein. Supistuksia tuli hänen puhuessaan ja niiden tullessa hänen äänensä muuttui todella kipeäksi valitukseksi ja hengitys hyvin jännittyneeksi ja katkonaiseksi. Hän valitti pahaa oloa ja että oksettaa. Ajattelin harmissani, että jos tämä näin menee niin ei tule luonnollisesta synnytyksestä mitään. Yritin heti puhelimessa rauhoittaa häntä ja käskin tekemään leuka rentona matalaa "lauluääntä". Tein malliksi itse ja hän yritti päästä samalla "taajuudelle". Tämä onnistui niin hyvin, että totesin, etteihän hän edes kuulosta enää yhtään synnyttävältä tai kipeältä! Lupasin lähteä heti hänen luokseen. Heti perään soitti toinen siskoni (sisko L.) ja sanoi, että hän ei pysty nukkumaan koska tämä sisko K kuulostaa olevan niin paniikissa ja kivulias ja pahoinvoiva, että voisinko mennä hänen luokseen heti niin sisko L saisi mielenrauhan ja voisi nukkua ennen aamuvuoroon töihin menoa. 

Lähdin sisko K:n luokse ja kun pääsin sinne niin sisko L tuli ovelle samaan aikaan. Ei ollut kuulemma saanut unta kuitenkaan. Sisko K oli hyvin kivuliaan oloinen, supistuksen tullessa hän jännitti kroppaa, pidätti hengitystä ja päästi korkeita kimeitä kipuääniä. Selitin hänen miehelleen kuinka on tärkeää, että tuemme sisko K:ta pitämään matalaa rentoa ääntä, leuka rentona ja muistamaan syvä hengitys aina supistuksen tullessa. Mies oli aktiivisesti tämän jälkeen koko synnytyksen ajan sisko K:n tukena tekemässä malliksi ja tueksi hänen kanssaan matalaa "laulua" aina supistuksen tullessa. Myöhemmin hän myös silitteli sisko K:ta käsistä ja selästä ja antoi sillä tavalla tukensa hienosti koko synnytyksen ajan, vaikka meinasikin aamuyöllä torkahtaa istualteen :D Teimme seuraavat reilut kolme tuntia kaikki yhdessä sisko K, sisko L, minä ja sisko K:n mies aina supistuksen tullessa matalaa ääntä ja muistutimme rentoutumaan ja hengittämään. Välillä sisko K meinasi päästää pienen paniikin/ahdistuksen/tuskastumisen valloilleen ja hänen äänensä lähti nousemaan ja kroppa jännittymään. Hän kuitenkin sai aina hyvin takaisin kiinni rennosta otteesta ja yritimme supistusten välissä kovasti kehua häntä ja luoda uskoa siihen, että hän jaksaa ja ottaa tosi hienosti supistukset vastaan. 

Yritimme luoda rentoa tunnelmaa pitämällä ainoana valaistuksena kynttilät ja soittamalla synnytykseen tarkoitettua rentoutusmusiikkia. Minä painelin alkuun aina välillä siskolta akupisteitä, joiden pitäisi edistää synnytystä ja helpottaa kipua, myöhemmin nämä unohtui. Lämmitimme myös uunissa kahta kaurapussia, joita vaihtelimme ja painoin aina supistuksen tullessa sisko K:n alaselkään. (Tämä oli itselläni suurin apu omassa synnytyksessä.) TENS-laite oli käytössä koko synnytyksen ajan, ja sisko lisäsi siihen tehoja jossain vaiheessa, tosin hän ei päässyt missään vaiheessa lähellekään täyttä voimakkuutta. Sisko K pärjäsi tosi hyvin vaikka supistukset selvästi kovenivat ja hän voi aika pahoin klo 02-06 välillä. Oksennus tuli monta kertaa supistusten välissä, ja oksennusten välissä hän yritti tankata smoothieta ja mansikkamehua energiaksi. Paras asento supistusten tullessa tuntui olevan seisoaltaan nojatuoliin nojaten. (Tämä oli myös omassa synnytyksessäni se ainut vaihtoehto missä pystyi olemaan.) Lapsivedet alkoivat tihkua myös jossain välissä. 


Väsymystä ja synnytystranssi

Noin 4-5 aikaan sisko K rupesi olemaan niin väsynyt, että hän vain yritti ahdistuneena hakea makuultaan hyvää paikkaa, ja valitti jatkuvasti, että haluaa vain päästä makaamaan. Kuitenkin aina supistuksen tullessa hänen oli pakko ponkaista pystyyn. Muutamia supistuksia hän yritti ottaa vastaan makuultaan mutta silloin hengitys ja ääni menivät heti paniikinomaiseksi ja kivuliaan kuuloisiksi ja hänen jalkansa rupesivat sätkimään jännittyneinä. Yritimme sisko L:n kanssa saada sisko K:ta pysymään vähintäänkin pää lantiota ylempänä ja mieluummin polvillaan nojaamaan sohvaan ja tyynyihin. 

Sisko L meni aamuvuoroon töihin ja lähti luotamme noin kuuden aikoihin. Sisko K:n hirveän väsymyksen vaihe meni samoihin aikoihin ohi. Oikeastaan tästä lähtien hän tuntui ikäänkuin vaipuvan transsiin, hän rauhoittui selvästi, otti supistukset vastaan todella rauhallisesti hengittäen hienosti syvään ja muistaen automaattisesti pitää äänen matalana ja rentona, ilman, että meidän tarvitsi enää edes jokaisessa supistuksessa antaa vertaisääntä. Tässä vaiheessa hän oli oikeastaan koko loppusynnytyksen ajan kontillaan lattialla. Kun tätä oli kulunut jonkun aikaa rupesin pelkäämään, että eikai synnytys vaan ala pysähtyä. Kysyin sisko K:lta huolestuneena, että "Eikö ne supistukset tunnu enää samalta?" Hän vastasi "Eivät", ja pettyneenä totesin, että "Voi harmi, mistähän syystä ne nyt silleen on laantuneet". Hän totesi vain takaisin, että "Miten niin laantuneet, nehän vaan kovenee koko ajan!". :D  
Tätä ei olisi kyllä sivusta seuraajana uskonut, sillä sisko K oli koko ajan vain rauhallisempi, rennompi ja hiljaisempi.
Muutaman kerran hän vain valitti hiljaa supistusten välissä, että "Ai että kun tekee kipeää". 


Vauva tulee !

Jossain vaiheessa rupesin kyselemään siskolta, että "Luuletko, että haluaisit kohta lähteä sairaalaan päin? Haluaisitko olla viimeiset pari tuntia siellä? Jos siellä pääsisi vaikka ammeeseen". Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että mieluummin ollaan mahdollisimman pitkään kotona, koska kotona on niin hyvä rentoutua. Ehdotin kuitenkin, että mitä jos varmuuden vuoksi seuraavan supistuksen jälkeen kokeillaan kuinka auki kohdunsuu on. Seuraavan supistuksen mentyä hän kävi sängyllä makaamaan ja kokeilin kohdunsuuta. Ylläri! Se olikin täysin auki ja vauvan pää oli jo todella tulossa sieltä. Totesin sisko K:lle, että tämä on kyllä kokonaan auki, kyllä meidän täytyy nyt lähteä sinne sairaalaan. 

Kun hän nousi sängyltä pystyyn niin samantien hän totesikin, että no niin nyt ne lapsivedet sitten meni kokonaan ja että "Hei Karo, nyt se tulee!". Käskin hänet heti kontilleen lattialle, pää lattiaan ja peppu taivasta kohti. Tässä asennossa hän odotti kun me miehen kanssa keräilimme vauhdilla tavarat, sammuttelimme kynttilät ja uunin ja puimme sisko K:lle sukat, kengät ja talvitakin. Kysyin vielä lähdetäänkö autolla vai tilataanko ambulanssi ja sisko K halusi lähteä omalla autolla. Huono päätös, mutta eipä siinä kiireessä osannutkaan ajatella järkevästi. 

Tästä alkoikin sitten se ei-niin-hyvin-mennyt osa synnytystä. Pääsimme autolla matkaan, mutta tajusin melko nopeasti, että olikin aamuruuhkan aika emmekä päässeet etenemään kunnolla vaan pysähdyimme korttelin välein valoihin. Koko automatkan sisko K hengitti ja piti nättiä matalaa ääntä. Aina kun ääni meinasi lähteä nousemaan niin autoimme etupenkiltä miehen kanssa antaen tueksi esimerkkiääntä. Kuitenkin Sturenkadun kohdalla sisko K alkoi huutamaan, että "Nyt se tulee! Ei voi enää pidätellä!". Pysäytin auton ja tilasin sitten ambulanssin. He tulivatkin 0,5 km matkan asemalta tosi nopeasti ja kuljettivat sisko K:n Kätilöopistolle. Tässä vaiheessa näkyi selvimmin rentoutumisen merkitys. Heti kun ambulanssimiehet tulivat ja sisko K joutui paareille selälleen, hän alkoi panikoida ja huutaa tuskaisesti, vaikka hetki aiemmin oli ollut täysin rauhallinen. Hän kommentoi myöhemmin, että ei kyllä muista huutaneensa niin kovaa, mutta hulluko siinä selällään pystyy enää rentoutumaan ja ettei hän sen kyydin jälkeen saanut enää rentoutumisen tilasta kiinni.


Ponnistuvaihe sairaalassa


Itse matelin Kätilöopistolla aamuruuhkassa hitaasti kuin etana. Kun pääsin perille ja infotiskille, oli infotiskin rouva juuri kertomassa kaverille hyvää juorua kuinka juuri oli tuotu paareilla yksi synnyttäjä, joka "huusi kuin palosireeni". Keskeytin hänet, että "Anteeksi, se palosireeni oli siskoni, saisinko tietää mihin huoneeseen hänet vietiin?". Pelkäsin etten ehtisi paikalle ennen kuin vauva syntyy, mutta ei ne näköjään ensisynnyttäjältä niin vain putoakaan sieltä pihalle :) Kuulin myöhemmin, että kätilö oli pyytänyt sisko K:ta käymään paareilta sänkyyn selälleen, mutta hän oli kiivennyt sinne suoraan konttausasentoon ja ponnisti siinä asennossa. Kun pääsin perille oli ponnistus jo kovassa vauhdissa ja sisko K nautiskeli ilokaasua siinä vahvistukseksi. Ponnistusvaihe oli siskolleni vaikea ja kivulias. Ehkä hellyyttävin osuus oli kun vauvan pää oli syntynyt ja hän availi silmiään ja suutaan ja sylki vähän limaa suustaan vaikka oli vielä puoliksi äidin sisällä! Tyttö sieltä lopulta syntyi vaikka itse olin veikannut poikaa :D 


Hauskaa oli kun heti synnytyksen jälkeen sisko K totesi, että "Ei se aikaisempi oikeastaan edes sattunutkaan yhtään nyt kun vertaa tähän ponnistukseen.."



Ponnistuksen kestoksi tuli lopulta muistaakseni 25 minuuttia ja koko synnytyksen 16 tuntia. Vauvan syntymäpäiväksi tuli kuin tulikin Mimmin syntymäpäivä! Aika onnellinen ja ihmeellinen olo oli katsella auringon nousua Kätilöopiston ikkunasta. Lähdin siitä kotiin onnittelemaan omaa 1-vuotiasta, ja nukkumaan. 

torstai 5. joulukuuta 2013

Isäunikoulu

Syksyllä oli muutamia pätkiä kun Mimmi heräili monta kertaa yössä hampaiden tulon vuoksi. Osasyynä saattoi olla, että kävin työharjottelussa ja imetysvälit saattoivat päivisin venyä tosi pitkiksi tai melkein unohtua imetys kokonaan ja hän taisi tankata sitten yöllä maitoa senkin edestä.

Kun lopetin työt niin panostin erityisesti siihen, että muistin tarjota maitoa monta kertaa päivässä. Yöimetyksetkin vähenivät samaa tahtia. Yöheräily ja siihen väsyminen pisti pohtimaan josko jotain lempeää unikoulua voisi ruveta pitämään.

Harjoittelujen jälkeen ja öiden palauduttua normaaleiksi (vain muutama syöttö yössä) pohdimme, että Mimmi rupeaisi olemaan valmis pieneen unikoulukokeiluun. Merkkeinä valmiudesta pidin sitä, että hän oli jo muutamia kertoja nukahdellut illalla lattialle tai syöttötuoliin tai sängyssä ilman imetystä ihan omasta aloitteestaan. Hyvin usein kävi niin, että hän syömisen jälkeen käänsi kylkeä ensin ja nukahti sitten. Myös useita kertoja oli käynyt niin, että makuuhuoneesta kuului pieni huuto tai parkaisu, mutta hän nukahtikin uudelleen ennen kuin ehdin paikalle. Hän siis itse rupesi oppimaan nukuttamaan itsensä ilman apua noin 11 kk iässä.

Ollessani harjottelussa lähdin aamulla 05.30 sängystä. Mimmi heräsi yleensä aina kuuden aikoihin, ja kuulin olohuoneesta kuinka hän aloitti itkun. Poikkeuksetta itku loppui kuitenkin aina kymmenissä sekunneissa. Totesin siis, että hän nukahtaa isän kanssa jopa paljon helpommin kuin minun kanssani ja looginen vaihtoehto oli siis kokeilla "isäunikoulua". En tiedä onko tämä varsinainen termi, mutta tarkoittaa sitä, että lapsi nukkuu isän kanssa ja äiti vaikka sohvalla.

Meillä toteutus meni niin, että nukuimme joko minä isän takana piilossa, eli järjestys seinästä lapsi, isä, minä tai sitten minä ensimmäisinä öinä sohvalla. Nopeasti siirryin kuitenkin nukkumaan patjalle sängyn viereen. Tämä toimii paremmin siksi, että sängyssä isän takana olen kyllä tarpeeksi kaukana, ettei Mimmi ehkä haista maitoa mutta jos hän herää ja huomaa minut, niin hän ei rauhoitu isän kanssa. Jos hän ei näe minua niin hän rauhoittuu isän kanssa hetkessä. Patja sängyn vieressä on siitä hyvä, että kun hän herää aamulla 5-6 aikaan niin isän on helppo vain ojentaa hänet minulle lattialle imetettäväksi.

Tämä unikoulu on toiminut meillä ihan loistavasti. Selvästi Mimmi oli valmis nukkumaan yön yli, sillä hän nukkui heti ensimmäisenä yönä klo 21-05 heräämättä. Tämän jälkeen hän on saattanut joinain öinä herätä kerran tai kaksi, jolloin isä nukuttaa hänet hyvin nopeasti uudelleen.

Olemme nyt jo kolmisen viikkoa nukkuneet pääasiassa niin, että Mimmi ja isä nukkuvat sängyssä ja minä patjalla sängyn vieressä. Mimmi nukkuu yleensä heräämättä 05-06 asti aamulla, jolloin otan hänet viereen imetykseen ja nukumme noin klo 09 asti muutamalla imetyksellä.

Muutamia öitä olen nukkunut Mimmin vieressä ja silloin hän yleensä herää useamman kerran yöllä ja yleensä joudun imettämään ainakin kerran jo keskiyön aikaan. Elättelen toivoa, että hän oppisi nukkumaan minunkin vieressäni 8 tuntia heräämättä...

Jännä sivuvaikutus tällä "unikoululla" on ollut se, että Mimmi jätti samantien toiset päiväunet pois! Hän on nyt nukkunut joka päivä vain yhdet päiväunet. Ehkä hän saa siis itsekin levättyä paremmin yöllä eikä siksi tarvitse enää päivällä toista lepotaukoa! Hän on myös pidentänyt yöuniaan, ehkä päiväunien lyhentymisen vuoksi. Aiemmin hän on nukkunut 2 kk iästä lähtien aina sen 10 h yössä, mutta nyt hän nukkuu 11 tuntia tai jopa vähän enemmän, josta 8 tuntia syömättä. Hän on myös oppinut nukahtamaan helpommin, iltanukuttaminenkaan ei tapahdu välttämättä imettäen vaan hän saattaa syömisen jälkeen pyöriä vähän sängyssä ja kömpiä kainaloon nukahtamaan kuin iso tyttö :)

Olen aina ajatellut, että olen päässyt vähällä koska Mimmi on alusta asti nukkunut 5-6 tunnin pätkiä kuitenkin suurimman osan öistä ja ei ole koskaan roikkunut rinnassa kiinni yöllä tai herätellyt jatkuvasti.  Olin myös miettinyt monesti, ettei meillä ole mitään kiirettä pitää unikoulua vaan jatkan yöimetyksiä niin pitkään kuin lapsi haluaa koska en koe sitä niin raskaaksi. Nyt kuitenkin kun pidimme tämän "unikoulun", niin yhtenä iltana kun olin laittanut hänet nukkumaan väsytti itseäkin ja mietin, että miksi edes siirtyisin tuohon patjalla kun olisi ihana jäädä tähän lapsen viereen. Sitten ajatus "Joudun heräämään imettämään" ja heti tajusin, että olen oikeasti niin väsynyt heräämään öisin imettämään, että nukun mieluummin siinä patjalla yksin 8 h taukoamatonta unta. En ole oikeasti ajatellut, että väsyttää nämä yöheräämiset kuin ainoastaan hampaiden tulon aikaan kun niitä on ollut vähän enemmän. Ilmeisesti alitajunta ei ole antanut ajatella näin, mutta nyt kun on mahdollisuus nukkua niin voikin yhtäkkiä myöntää itselleen, että kyllä se yöherääminen on rankkaa!

Ajatuksena olin kypsytellyt jo aiemmin tämän Dr. Jay Gordonin mallin tapaista ns. lempeää unikoulua. Tämän mukaisesti olin "päättänyt", ja sanoinkin miehelle, että haluan, että vauva nukkuu aamuviiteen. Ennen sitä hän nukuttaa, mutta klo 05 jälkeen hän voi antaa lapsen minulle imetettäväksi. Meillä onneksi tuo unikoulu menikin niin kivuttomasti, ettei tarvinnut lähteä soveltamaan tällaista askeleittain, mutta jos olisi tarvinnut, niin tämä olisi ollut se malli mitä olisin noudattanut.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Huudattaminen ei ole hyväksi vauvalle

Ei, vaikka Kaksplus-lehdessä joku tietämätön toimittaja niin väittäisikin. Ja uskomatonta on se, että vielä tänä päivänä lehteen kehdataan painaa jotain niin väärää tietoa.

Pitkään on jo tiedetty, että vauvan huudattaminen on ehdottoman haitallista vauvan kehitykselle. Tilannetta voi miettiä sitä kautta, että mitä vauvan yksin jääminen on merkinnyt luolamiesajan vauvalle. Olemme edelleen biologialtamme samanlaisia. Luolamiesaikaan ainut syy miksi vauva saattoi jäädä yksin oli, että se oli joko unohdettu tai sen äiti oli kuollut. Vauvan reaktio yksinjäämiseen on tietysti kova itku, onhan vielä pieni mahdollisuus, että joku laumasta kuulisi ja tulisi pelastamaan tai hakemaan unohtuneen. Miettikääpä itseänne tilanteessa, että teidät on hylätty yksin keskelle metsää petoeläinten armoille. Vähemmästäkin nousisi kortisolit ja adrenaliinit. Jostain lehtijutusta luin (ja unohdin lähteen..), että huudattamisen jälkeen vauvan kortisolitasot voivat olla koholla jopa 2-3 päivää! En epäile tätä yhtään, onhan hylkäämisen kokemus ja kuolemanpelko hirveän vahvoja tunteita.
Toisesta lähteestä luin (muistaakseni tämä oli Sinkkosen jossain kirjassa..), että lapsen pienenä kokema stressi vaikuttaa immuunipuolustuksen kehittymiseen haitallisesti koska lapsen kehittymätön systeemi ei vielä osaa oikealla tavalla käsitellä koholla olevia stressihormoneja. Kuulostaa loogiselta, aikuisellekin kortisolin pitkäaikainen koholla olo aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia.

Tänään törmäsin tähän artikkeliin: Dangers of "Crying it out", suomeksi "Huudattamisen vaarat". Hyvää asiaa, tällainen oppitunti pitäisi olla pakollinen kaikille uusille vanhemmille. Miksei neuvolassa varmisteta, ettei ihmisillä ole enää 70-luvulle jymähtäneitä uskomuksia siitä, kuinka "vauvaa ei saa hemmotella" tai vauva kuuluu "opettaa nukahtamaan yksin".

Myös tässä artikkelissa todetaan (lähdeviitteiden kera), että huudattamisen aiheuttama stressihormoneiden nousu voi aiheuttaa lapselle elinikäisiä terveysongelmia, sekä myös huonoja toimintamalleja. Kun vauvan tarpeet on jätetty huomioimatta aikana, jolloin hänen aivojensa kehitys on vielä kesken, hänelle syntyy luottamuksen puute ihmissuhteita ja maailmaa kohtaan, ja hänen itsetuntonsa ei kehity oikein. Tämä heijastuu aikuiselämään saakka ja ihminen viettää loppuelämänsä yrittäen täyttää tätä hoivaajien jättämää aukkoa. 

Muutamia hyviä pointteja tekstistä vapaasti suomennettuna:

Tiedämme nykyään, että vauvan jättäminen itkemään on hyvä tapa kasvattaa vähemmän älykäs, vähemmän terve,  mutta ahdistuneempi, yhteistyökyvyttömämpi ja eristyneempi aikuinen, joka voi siirtää samoja huonoja tai vielä huonompia tapoja seuraavalle sukupolvelle.

Behavioristisen katsantatavan mukaan, (joka oli täysin tietämätön ihmisen kehityksestä) lapselle täytyi opettaa itsenäisyyttä. Me voimme olla varmoja nykyään, että itsenäisyyteen pakottaminen johtaa vain suurempaan riippuvaisuuteen. Sen sijaan, kun vauvojen kaikki tarpeet täytetään, heistä kehittyy hyvin itsenäisiä myöhemmin. 

Fakta on, että hoivaajilla, joilla on tapana vastata vauvojen tarpeisiin ennen kuin vauva stressaantuu, ennaltaehkäisten näin itkun, on todennäköisemmin lapsia, jotka itsenäistyvät varhain, kuin päinvastaista.

Suosittelen lukemaan koko tekstin. Mielenkiintoista asiaa, vaikkakin aiheuttaa huonon olon niiden vauvaraukkojen puolesta, joita näin kohdellaan. 


Toinen vähän aiheeseen liittyvä hyvä artikkeli: "Why Human Babies Do Not and Should Not Sleep Alone".

HPV-rokotteesta (Suzanne Humpriesin luennolta)

HPV-rokote on niin ajankohtainen, että halusin laittaa kokonaan omaan postaukseensa sitä koskevat muistiinpanoni Yhdysvaltalaisen rokoteasiantuntijan Suzanne Humpriesin luennolta.

Ranskalaisin viivoin ytimekästä tietoa HPV-rokotteista:

- On olemassa tuhansia HPV-viruksia, niitä esiintyy kaikilla nisäkkäillä
Ne tulevat ja menevät, eli poistuvat kehosta luonnostaan
Joillain on jo syntymässä HPV, myös keisarinleikatuilta löydetty
Tarttuvat kaikkien välillä koko ajan
Toisaalta yleisin seksitauti
Valtaosa viruksista on oireettomia ja ne katoavat itsekseen

- On osoitettu 15 kantaa viruksia, jotka aiheuttavat syöpää

- Suomessa annettavassa rokotteessa on suoja kantoja 16 ja 18 vastaan

- Väitetään, että nuo 16 ja 18 kattavat 70% kaikista syövistä (ei pidä paikkaansa)

- 2008 tutkimuksessa (Conzales-Bosquet) löytyi, että vain 28,2 %:lla naisista, joilla oli 2- ja 3-tason solumuutoksia, oli hallitsevana kannat 16 tai 18.  (Miten siis rokote voisi ehkäistä 70% syövistä?)

- Kohdunkaulan syöpä on hyvin harvinainen ja kehittyy hyvin hitaasti

- jos 3-5 v. välein käydään Papa-tutkimuksissa, syöpä saadaan kiinni

- Suomessa Papa-kokeilla syövät vähentyneet 75% 60 vuoden aikana, vaikka vain 70% ihmisistä on käynyt Papa-kokeissa. Eli huomattavasti järkevämpi vaihtoehto syövän ehkäisemiseksi olisi tehostaa Papa-seulontoja entisestään.

(Nythän ollaan tekemässä juuri päinvastoin, eli vähentämässä Papakokeita, koska kuvitellaan, että tämä rokote ehkäisee syöpää niin hyvin,  että Papat siis tulevat turhiksi. Sanoisin, että erittäin väärä säästökohde.)

- Uusi tieto: Myös Skotlannissa on nyt keskeytetty HPV-rokotukset

- Rokotteen suhteen ei ole tutkittu syövän lisääntymistä vaan solumuutoksia rokotteen jälkeen

- 11 %:lla ihmisistä on HPV vaikka ei ole harrastettu seksiä
Isolla osalla rokotteen saavista lapsista on siis jo HPV.

- Tutkimusten mukaan jos on jo HPV-virus ja annetaan Gardasil rokote, riski syövän esiastemuutoksiin kasvaa 44%
- (Cervarixin kohdalla löytyi luku 30%, mutta ei luotettavaa lähdettä tähän)

- Olisi siis tärkeää testata rokotettavat ensin HPV:n suhteen mutta näin ei tehdä

- Rokotteessa on proteiini, joka elää viruksen ulkopuolella
Rokote valmistetaan niin, että otetaan viruksesta se osa, mikä valmistaa proteiinia.
Se yhdistetään toisen viruksen geneettiseen koodiin.
Tämä laitetaan toiseen elävään soluun.
Käytetyt solut ovat koin toukan soluja.

- Mihin tahansa rokotteeseen, jossa käytetään samaa teknologiaa, päätyy eläimen solujen residuaalia. Humpries on yrittänyt saada lääketehtailta tietoa kuinka paljon, mutta tietoa ei ole annettu.

- Rokotteessa on alumiinia, jotta saataisiin stimuloitua immuunijärjestelmää

- Jos toukan soluilla on vastaavuutta ihmisten solujen kanssa, tämä voi aiheuttaa autoimmuunisairauksia

- HPV-rokotteet muodostavat 7% annetuista rokotteista Yhdysvalloissa. Siksi voitaisiin odottaa n. 7% tasoa myös raportoiduissa haittavaituksissa. Reaktioiden määrä on kuitenkin suhteeton muihin rokotteisiin verrattuna. (Näimme tästä kaavion, jossa näkyi kuinka paljon haittoja tämän rokotteen suhteen on raportoitu suhteessa muihin. En muista enää tarkkoja lukuja).

- HPV-ongelmassa huomio pitäisi keskittää yleiseen terveyteen, ravitsemukseen yms. Jos immuniteetti olisi vahva virukset katoaisivat itsekseen. Toki myös ehkäisyvälineiden käyttö tärkeää..

- HPV-rokote maksaa noin 300 dollaria per nuori per (kolmen rokotteen?) sarja.



maanantai 25. marraskuuta 2013

Suzanne Humpries rokoteluennon muistiinpanot

Olimme sunnuntaina 24.11 kuuntelemassa Yhdysvaltalaisten lääkärin Suzanne Humpriesin luentoja rokotteisiin liittyen. Erittäin mielenkiintoiset luennot, jotka tosin loppuivat ihan liian lyhyeen. Opittavaa riittäisi kevyesti viikon intensiivikurssin verran. Sain kuitenkin ainakin hiukan sitä mitä kaipasin ja toivoin, nimittäin vastauksia muutamaan kysymykseen, mitkä minua eniten häiritsevät rokotekeskustelussa. Lähinnä se, että rokotevastustajat eivät paljon puhu siitä,  mitä tapahtuu kun lapset kohtaavat näitä vakavia sairauksia. Rokotteiden puolustajat taas pelottelevat vakavilla sairauksilla ja niiden sivuvaikutuksilla (ottamatta aina huomioon kuinka äärimmäisen harvinaisia nämä vakavat sivuvaikutukset oikeasti ovat) eivätkä kerro mitään siitä, millaisia haittoja rokotteista voi seurata lapsille tai millä muilla keinoin sairauksia voidaan taltuttaa.

Olen itse pähkäillyt, että hyvällä immuniteetilla varustettu lapsi (joita ei todellakaan nykyisellä ruokavaliolla olevat lapset suurimmaksi osaksi ole) varmaankin selviytyisi vakavistakin taudeista melko kevyesti. Selviytyiväthän isovanhempammekin vaikka heidän aikaansa ei ollut mitään mahdollisuuksia toteuttaa yhtä monipuolista ruokavaliota kuin nyt on. Suomessa rokotekeskusteluissa usein kuulee vain "rokottamattomat on terveempiä" ja tällä tarkoitetaan, etteivät he sairasta flunssaa niin usein. Mutta jos pelkää vakavia tauteja ulkomaille matkuessa niin tämä tieto ei paljon lohduta kun ei ole tietoa siitä miten rokottamaton lapsi reagoi vakaviin sairauksiin. Tähän sain vastauksen jo siinä kun Suzanne aluksi kertoi, miten hän lääkärinä oli "herännyt" yhtäkkiä kyseenalaistamaan rokotejärjestelmämme. Hän oli joutunut tekemisiin Steinerkoululaisten kanssa ja huomannut, kuinka hämmästyttävän terveitä rokottamattomat lapset olivat. Hänelle tuli täysin yllätyksenä, että lapsi voi selviytyä kouluikään asti ilman ainuttakaan antibioottikuuria. Hän näki näiden lasten sairastavan sairauksia, joita vastaan rokotamme, kuten vihurirokkoa, sikotautia tai hinkuyskää ja selviävän näistä hyvin vähällä. Tästä hän sitten lähti kyseenalaistamaan rokotteita laajemmin ja ottamaan selvää asioista. Munuaislääkärinä hänelle tuli samoihin aikoihin myös useita potilaita, jotka olivat saaneet munuaisvaurion rokotteesta. Minä sain luennolla vastauksen pohdintaani: rokottamattomat lapset todella sairastavat näitä "vakavia" tauteja, mutta hyvän ravitsemuksen ja suoliston kunnon (=immuunipuolutuksen vahvuus) ja asianmukaisen hoidon vuoksi eivät saa niistä niitä vakavia komplikaatioita, joilla aina pelotellaan.

Olen käynyt useilla hyvillä luennoilla ja lukenut useita loistavia kirjoja. Suunnittelen aina kirjoittavani näistä, koska haluaisin jakaa tärkeää informaatiota eteenpäin. Lähes aina käy kuitenkin niin, etten saa mitään aikaan koska en osaa kirjoittaa oikeasti järkevää tekstiä kun asiaa on paljon. Haluan kuitenkin ehdottomasti saada jaettua tätä rokoteasiaa, joten tällä kertaa nyt tyydyn siihen, että jaan omat muistiinpanoni ranskalaisin viivoin. Tekstiä on paljon ja se voi olla hyvin epäselvää. Toivon, että tästä on kuitenkin jotain hyötyä muillekin. Parempi, että jaan jotain kuin, että muistiinpanot jäävät vain vihkooni makaamaan perfektionismin tavoittelun vuoksi. Näissä ei ehkä tunnu olevan mitään loogista järjestystä tai yhteyttä koska sen lisäksi, että luennot olivat oikeasti aika sekavat ja etenivät ajatuksen virtaa niin olen tietysti tehnyt muistiinpanoja vain minulle itselleni uusista asioista tai niistä mitkä koin tärkeimmiksi.

- On tutkimuksia, joiden mukaan tuhkarokon sairastaneet eivät saa niin todennäköisesti syöpää, allergioita tai autoimmuunisairauksia. Rokotteilla ei ole tällaisia positiivisia sivuvaikutuksia.

- Kehon tukeminen (hyvät bakteerit) on huomattavasti parempi tapa suojata lasta kuin rokottaa.

- Ei voi vaan jättää rokottamatta vaan täytyy hoitaa lapsen terveyttä ja tukea immuunipuolustusta aktiivisesti: hyvillä bakteereilla, ruokavaliolla, homeopatialla, rintamaidolla.

- Ehdottoman tärkeää on imetys: 6 kk täysimetys ja WHO:n suositusten mukaan 2 v. asti osittaisimetys.

- Mitä varhaisemmin rokottaminen aloitetaan ja mitä useampia rokotteita annetaan, sitä enemmän diabetes ja autoimmuunisairaudet lisääntyvät väestössä. Autismin määrä kasvaa suoraan suhteessa rokotteiden sisältään alumiiniin. (Luennolla näytettiin kaavio, jossa näkyi, että mitä useampi ja mitä varhaisemmin otettu rokote sisälsi alumiinia, sitä yleisempää autismi on. Kärjessä britit, joissa lähes jokainen lapsuusajan rokote taisi sisältää alumiinia ja autismin yleisyys 158/10 000 lasta, USA:ssa taso oli 100/10 000 lasta ja alumiinia aika monessa rokotteessa, Suomessa alumiinia ainoastaan 3 kk ja 5 kk iässä otettavissa (DTaP-IPV veikkaan?) ja autismin yleisyys 12.2/10 000 lasta).

- Historiallisessa tai tieteellisessä kirjallisuudessa ei ole mitään todisteita siitä, että polioa tai muita sairauksia olisi hävitetty rokotuksilla. (Tästä oli kaavio luennolla).

- On dokumentaatiota, että rokotteissa on viruksia, joita ei pitäisi olla. Tämä johtuu siitä, että niitä on valmistettu eläinten soluissa.

- Eläinten soluja, lehmän verta, sikojen vatsanesteitä, HPV-rokote toukkien soluista, abortoitujen sikiöiden istukoista soluja, koiran munuaisista otettuja soluja, joilla on potentiaali aiheuttaa syöpää. Rokotteiden valmistusprosesseissa on monia ongelmia.

- Valmistelun ja jakelun välissä on lukuisia dokumentoituja ongelmia.

- Rokotehaittojen parantuminen tosi vaikeaa. Suurinta osaa ei myönnetä ollenkaan, mutta on erikoisala lääkäreitä, jotka työskentelevät haittojen poistamiseksi. Puhdistamiseen kuuluu metallien ja myrkkyjen poisto, ravintoaineiden lisääminen kehoon ja homeopatialla korjaaminen.

-Monet sairaudet ovat jo kehittäneet kantoja, joihin rokotteet eivät tehoa.

- Jos epäilee tetanusta --> iso annos askorbiinihappoa ja magnesiumia + homeopaatin neuvot
Tärkeintä on haavan hyvä hoito!

- Kun vihurirokko rokote tuli niin kuolemantapaukset olivat jo laskeneet 99%.

- Tänä päivänä enemmän hinkuyskätapauksia kuin vuosikymmeniin. Hinkuyskä iskee väestöön, jossa 86% rokotettu. Suurin osa tapauksista rokotetuilla. Humpriesin kirjassa yksityiskohtaisesti kuvailtu miten ja miksi rokotettu lapsi ei kykene vastustamaan sitä kunnolla. Hinkuyskää voi hoitaa C-vitamiinilla. Natriumaskorbaatti on se tehokas muoto, ei askorbiinihappo.

- Aina kun valtio romahtaa, kurkkumätätapaukset kasvaa esim. Neuvostoliiton hajotessa, vaikka siellä oli saatu useita kertoja kurkkumätärokote elämän aikana. Myös alkoholisteilla tavallinen. Paljon tekemistä C-vitamiinin kanssa.

- Ennen rokotetta poliodiagnoosiin vaadittiin, että halvaus on ollut päällä 24 h.
Rokotteen tulon jälkeen diagnoosikriteerejä muutettiin niin, että polion diagnosoimiseksi halvauksen oltava päällä 60 päivää. Aiemmin kaikki halvauttavat Lymen tauti, Guillain-Barren virus yms. todettiin polioksi.Nykyään myös testataan virusta diagnoosia varten. Nykyään siis todetaan hyvin harvoin polio, ja tätä pidetään merkkinä sen vähenemisestä.

- Tiedemiehillä on hyvin rajallinen tieto lapsen immuunisysteemistä. He haluavat, että vauvan immuunisysteemin pitäisi toimia samalla tavalla kuin aikuisen. Oikeasti se poikkeaa siitä paljon, ja siihen on hyvä syy. On ajateltu, että lapsen immuunijärjestelmä on viallinen tai ei-valmis.

- Lasten immuunijärjestelmä on anti-inflammatory. Se tukahduttaa tulehdusta ja on ohjelmoitu niin, ettei se reagoi.

- Tutkimus 2013 otettiin vauvan immuunisoluja aikuiseen --> ne toimi täydellisesti.
Kun aikuisen immuunisoluja laitettiin vauvaan --> ne eivät toimineet.
Yhteen laitettuna vauvan omat hallitsivat.
Eli vauvoilla on toimiva immuunijärjestelmä, joka toimii juuri niinkuin lapsen kehityksen kannalta on oleellista.

- Vauvalta puuttuvat ne responssit eli vastaamistavat viruksiin mitä aikuisilla on.

- Miten siis suojella vauvaa? Mitä tutkijoilta on jäänyt huomaamatta?

- Se, että äidinmaito on elintärkeää vauvalle. Suurin osa ei ymmärrä mistä äidinmaidossa on kyse. Vain 1 % Suomessa täysimettää 6 kk:n ikään saakka.

- Joka vuosi tulee lisää tietoa äidinmaidon ominaisuuksista. Äidinmaidossa on ohjelma tappamaan väärin jakautuvat solut --> tappaa syöpää, samalla kaikkia viruksia. Siinä on antioksidantteja, entsyymejä, probiootteja, kantasoluja, jotka hakeutuvat mihin vaan vauvan elimiin, ravinteita, jotka ruokkivat hyviä bakteereja, jotka ehkäisevät huonojen bakteerien tarttumista suolien seinämiin. HAMLET-tekijää, joka on samalla ravitseva proteiini, tuhoaa syöpäsoluja ja mm. tappaa pneumokokkibakteereja.

- Aivoilla on oma immuunijärjestelmä. Rokote lataa migroglioita aivoissa. Alumiinia on 18/32 rokotteessa varsinkin pikkulasten rokotteissa.

- Rokotteet valmistetaan eläinten soluista, niissä on myös elohopeaa ja msg:tä. Nämä vaikuttavat aivoihin.

- Hiiritutkimuksessa alle 6 pv:n vanhoina rokotetuilla hiirillä oli vääristynyt reaktio immuunijärjestelmän stimulointiin. Välttääkseen immunologiset allergiat ym. niin rokottaminen vauvoilla tulisi tapahtua vasta yli 8 kk ikäisenä, kun suhteutetaan hiirten ikä ihmisen ikään. Yli 6 pv:n vanhoina rokotetuilla hiirillä immuunireaktio oli normaali, rokote siis häiritsi immuunijärjestelmän kehitystä liian aikaisin rokotetuilla. Tutkimuksessa kuitenkin kävi selville vain taudinaiheuttajan pistämisen merkitys sillä käytettiin jotenkin puhtaampia rokotteita, joissa ei ollut esimerkiksi alumiinia tai muita myrkkyjä mitä lasten rokotteissa on. (En muista tätä tutkimusta tai mihin tuo fysiologinen reaktio perustui tarkkaan)

- Aiemmin suojeltiin naisia myrkyiltä raskausaikana. Nykyään mitä vaan annetaan ja tyrkytetään oikein influenssarokotteita. Influenssarokotteen pakkausselosteesta: "Ei ole todettu turvalliseksi raskaana oleville". Mutta loop hole "Annetaan vain jos todella tarpeen" ja ainahan voi sanoa, että tämä oli todella tarpeen, joten käytännössä tämän lauseen ansiosta se voidaan perustellusti antaa kenelle tahansa.

- Hiiritutkimuksissa kaikki tulehdusarvot koholla niillä hiirillä, joiden äidit rokotettu raskausaikana.

- Tiedetään, että jos raskaana oleva nainen kärsii infektioista lapsella on suurempi mahdollisuus saada skitsofrenia tai masennus.

- Tiedetään, että kun influenssa rokote annetaan niin se tehoaa tietyyn virukseen, mutta samalla 4-6 kertaistaa mahdollisuuden muihin virustauteihin. Tämä selittää miksi usein infl.rokotteen ottaneet sairastavat "enemmän kuin koskaan". Kuinka järkevää on siis rokottaa odottavia äitejä jotain virusta vastaan, jota he eivät välttämättä saisi ja näin altistaa heidät entistä enemmän näille kaikille muille?

- Vauvan allergioihin mahdollisesti vaikuttavat esimerkiksi:
jos äiti saanut raskausaikana antibiootteja, happosalpaajia tai muita lääkkeitä
keisarinleikkaus
yksikin pullosta juotu korvikemaito
napanuoran katkaisu liian aikaisin --> istukkaan jää verta ja kantasoluja , jotka kuuluisivat vauvalle.
kaikki lääketieteellinen tutkimus tukee pitkitettyä napanuoran kiinni laittamista. Ei ole mitään ristiriitaista tietoa tästä, ainut syy laittaa napanuora nopeasti kiinni on hoitohenkilökunnan vanhat tavat/kiire. Vauvan immuunipuolustuksen ja terveyden kannalta olisi oleellista, että napanuoraa ei suljettaisi vaan vauva saisi kaiken veren mikä hänelle kuuluu.

- K-vitamiinipistosta ei tarvita jos odotetaan, että istukan veri ja kantasolut valuvat vauvaan. Ja jos sitä uskoo tarvitsevansa niin sen voi antaa suun kautta vauvalle.

- HiB rokote tehosi hyvin --> HiB:n vähentyminen aiheutti pneumokokkien kasvun. Tuli markkinoille 7-kantainen Pneumokokki rokote --> aiheutti muiden kantojen nousun. Nyt markkinoille tulossa (vai tullut jo en muista) 13-kantainen Pneumokokkirokote ja aikuisille jopa 20-kantainen.
Joka kerta kun häiritään tasapainoa poistamalla jotain, niin toiset virukset/bakteerit ottavat paikan.

- Nyt kun pneumokokki-infektioita on saatu vähenemään Streptokokki jyllää. Antibioottien määrä ja korvien putkitusten määrä ovat korkeammalla kuin koskaan.

- Sikotautiin tehokas lääke on isot A-vitamiiniannokset (luonnollinen muoto! Synteettinen muoto on toksinen isoina annoksina!)

- Jo vuonna 1967 tehdyssä tutkimuksessa Del Campo totesi rokotteiden haitoiksi mm. vuotoja sekä hyytymiä verisuonissa.

- Useat lääkärit uskovat, että monet Shaken Baby Syndrome diagnoosin saaneet vauvat ovatkin oikeasti kärsineet rokotehaitasta. Vauvoilta on löytynyt samaan aikaan sekä verenvuotoja, että tukkeumia, mikä ei saada aikaan ravistamalla, vaan viittaa rokotehaittaan.

- Ihminen ei sairastu rokotteiden puutteesta vaan huonon immuunipuolustuksen vuoksi. Aiemmin taudit ovat jylläänneet aliravitsemuksen ja huonon hygienian vuoksi. Nykyään meillä on kaikki mahdollisuudet ravita lapsia ja itseämme oikein, monipuolisesti ja huolehtia suoliston hyvinvoinnista. Kun oma immuunipuolustus on korkealla eivät taudit ole tuhoisia meille

-Rokottaminen voi tuoda äideille valheellisen turvallisuuden tunteen. Koska lapsi on rokotettu, ei tarvitse pelätä tauteja, joten voi syöttää mitä tahansa ja laiminlyödä oman vastuun lapsen immuunipuolustuksen rakentamisesta laadukkaalla ravinnolla, imetyksellä, probiooteilla jne. Lapsi voi kuitenkin sairastua rokotteista huolimatta. (Ja eikös lapset tänä päivänä nimenomaan sairasta ihan hirveästi? Siltä ainakin itsestä tuntuu kun kuuntelee tarinoita tuttujen lapsista, joilla on korvatulehdusta toisen perään ja hirveät määrät allergioita)





Yhteenvetona: Itse vakuutuin aika hyvin tällä luennolla siitä, että vauvalle on mahdollista rakentaa todella hyvä vastustuskyky itse omilla valinnoilla, kuten olen täällä blogissani varmaan aiemmin jutellut.  Rokotteita tähän ei tarvita, sillä vakaviakin tauteja on mahdollista sairastaa paljon lievempinä ja välttää omilla valinnoilla. Rokotteiden haittavaikutukset voivat olla vakavia, tai ne voivat haitata oleellisesti lapsen oman immuunipuolustuksen toimintaa, varsinkin liian aikaisin annettuna.






lauantai 23. marraskuuta 2013

Vuosi täynnä!

Mimmi täytti eilen vuoden! Elämäni pisin vuosi takana ja vauva on kasvanut taaperoksi. Olen tosi iloinen, että vauvavuosi on ohi. Vaikka lasta olen toki rakastanut mielettömästi koko ajan niin ei voi sanoa, että olisin nauttinut nimenomaan vauva-ajasta. Vauvasta itsestään kyllä, mutta en vauva-ajasta. Jos tämän nyt voi jotenkin ymmärtää oikein... Tässä mietiskellessä tajusin juuri, että nyt on oikeastaan jo jonkun aikaa ollut tosi rentoa elämä. Tähän aikaan voisin pysähtyä. Nyt en enää mieti lähes päivittäin, että kasvaisipa se jo nopeasti isoksi :) Nyt hän on jo iso, vauva-ajan ongelmat jääneet taakse ja elämä on aika hienoa. 1-vuotias osaa jo ilmaista itseään, tulee toimeen kaikkien ihmisten kanssa, pärjää ilman äitiä, ei ole enää täysin riippuvainen minusta ja maidosta, kävelee itse, leikkii itse, osaa odottaa hetken ja rauhoittaa itse itsensä jos ongelma ei ollut suuri ja oppii koko ajan uusia taitoja ja ilahduttaa meitä päivittäin hassuilla jutuilla. Itseasiassa tämä on ollut jo pidemmän aikaa nyt niin mukavaa, että olen melkein unohtanut jo sen, etten kestä sitä vauva-aikaa ja alkanut haaveilla toisesta lapsesta :D Aika on jo ehtinyt kullata muistot ja mietin petollisesti, että "eihän se niin paha ollut, seuraavan kanssa saattaa sitä paitsi olla vielä helpompaa...".

Vauva-ajassa vaikeinta minulle oli se henkinen sitoutuminen vauvaan. Jos katsoisi meidän vauva-aikaa ulkopuolisena niin tätä ei näkisi, koska se ongelma on ainoastaan pääni sisällä. Mimmihän oli helppo vauva kun hänellä ei ollut mitään vatsavaivoja, ei vierastamista, ei uniongelmia. Silti koin tosi raskaana sen, että vauva varsinkin ihan pienenä, ei vielä ymmärrä syy-seuraussuhteita eikä sitä miksi hänellä on paha olla. Jos pienelle vauvalle tulee paha olo, niin hän vain itkee kunnes se poistuu. Hän ei osaa ajatella, että "äiti tulee kohta" tai "kohta se ruoka tulee", vaan kaiken on tapahduttava heti, koska hänellä ei ole vielä käsitystä ajasta. Tietysti asian voi ottaa rennosti ja olla välittämättä, mutta itse en olisi pystynyt siihen ja ahdistavaa oli juuri se, että koska en pysty niin olen jatkuvasti kiinni vauvassa. Pienen vauvan kanssa hänen tarpeisiinsa vastaaminen ei ole hemmottelua, koska vauvalla ei ole vielä sellaista ymmärrystä, että se vaatisi jotain turhaan tai "vedättäisi" vanhempia. On niin täysin eri asia henkisesti kuunnella nyt lapsen raivostumisitkua kun hän ei saakaan rämpyttää tietokoneen näppäimistöä kuin kuunnella pienen vauvan itkua kun hänen joku tarpeensa ei täyty.

Sankari yhden lempparilelun kanssa.

Pidimme Mimmille tänään juhlat, jonne kutsutuista lapsista lähes kaikki olivat sairaana... Onneksi muutama kuitenkin pääsi paikalle, ja Mimmihän nauttii aikuistenkin vierailusta kyllä kovasti. Lahjaksi tuli taas järjettömät määrät vaatetta ja lelua. Käytettynä onneksi lähes kaikki, sen vuoksi niitä niin paljon olikin :)
Vieraita ja kasa lahjoja pöydällä. Sankari itse takana keskellä.
 P.S. Hieno sattuma, siskoni sai vauvan juuri Mimmin syntymäpäivänä! Olin hänelle doulana ja synnytys meni niin hyvin kuin mahdollista, kynttilänvalossa hän rauhallisesti hengittäen ja synnytys"laulua" pitäen otti supistukset viimeiseen asti vastaan kotona ja sairaalaan mentiin vasta ponnistamaan. Ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä kuten hän oli toivonutkin. Mimmin pieni serkku on tyttö, ja erittäin virkeä sellainen, heti synnytyksen jälkeen hän tarkkaili meitä kovasti suurilla silmillään ja katseli suoraan silmiin. En edes tiedä onko se mahdollista, näkeekö 5 min ikäinen mitään, mutta siltä se vaan näytti. Olen superonnellinen siskoni puolesta. Saatan myöhemmin jakaa lisää tuosta ihanasta synnytyksestä :)

lauantai 2. marraskuuta 2013

Lasketuista ajoista

Siskoni on raskaana ja saa kohta vauvan. Hauska pikku fakta on se, että meillä oli molemmilla viimeiset kuukautiset 31.1. hänellä vain vuotta myöhemmin. Lasketut ajat näiden perusteella olisivat olleet minulla 6.11.12 ja siskollani 7.11.13.

Minun laskettua aikaani kuitenkin muutettiin ultraäänen perusteella 2 viikkoa eteenpäin, jolloin siitä tuli 20.11.12. Tiesin kuitenkin, ettei tuo pidä paikkaansa, sillä hedelmöitys olisi silloin tapahtunut vasta silloin kun seuraavat kuukautiseni olivat jo jääneet pois, rinnat turvonneet ja muut raskausoireet alkaneet. Oletan, että tuo ensimmäinen laskettu aika piti enemmän paikkansa. Erittäin hyvä juttu kuitenkin sen kannalta, ettei tarvinnut huolehtia mistään käynnistämisestä ennen kuin raskaus olisi mennyt "oikeasta" lasketusta ajasta neljä viikkoa yli. 

Siskollani laskettua aikaa myöhäistettiin ultran perusteella vain viikko ja se on siis 14.11. Mielenkiinnolla odotetaan, että meneekö tämäkin sen pari viikkoa yli kuten meidän suvussa ilmeisesti on tapana, ja kuinka lähelle osuu meidän mimmin 1-vuotisjuhlia :)


torstai 31. lokakuuta 2013

Näin Kela kyykyttää äitejä

Otsikko suoraan Iltalehdestä? :D

Jälleen yksi ystäväni jäi äitiyslomalle ja haki äitiystukea kuuden kuukauden tulojen perusteella, kuten myös allekirjoittanut. Yllättäen hän oli jo saanut valmiin äitiysrahapäätöksen, vaikka äitiysloman alkamiseen on vielä kuukauden verran aikaa. Muistin virkistykseksi, tässä postaukseni omasta "hakuprosessistani"  viime vuodelta, joka ei todellakaan sujunut yhtä helposti. Ilmeisesti jälleen kerran saa todeta, että Kelassa virkailijoilla on valtaa ratkaista asiat juuri niin kuin heitä henkilökohtaisesti huvittaa. Tässä kolme esimerkkiä asiasta, joissa ratkaisun pitäisi tietysti olla kaikille sama:


Kaveri 1, se onnekas:

Jätti Kelan virkailijalle palkkatoimiston todistuksen palkoista jo kuukautta aikaisemmin kuin tämä "6 kk ennen äitiyslomaa", koska hän lopetti jo silloin vakituiset työt, eikä tule saamaan palkkaa tämän jälkeen. Kelassa ilmeisesti fiksu virkailija tällä kertaa teki päätöksen maalaisjärjellä: jos palkkaa ei enää tule niin asianhan voi jo ratkaista. Kaveri Onnekas sai siis päätöksen tulevasta äitiysrahasta jo hyvissä ajoin ennen äitiyslomansa alkua. Hän tosin teki jo jotain keikkatöitä vielä tuon jälkeen, mutta ei hae uutta päätöstä kun ei se nousisi kovinkaan paljoa kuitenkaan.


Minä Itse, ei niin onnekas:

Äitiyslomani oli määrä alkaa 15.10. Virkalija kertoi syyskuussa, että voin samantien käskeä palkkatoimistoja postittamaan palkkalaput, vaikka saisinkin vielä palkkaa koska "kyllä ne sen siellä osaa laskea oikein". Ihmettelen, että miten se voisi olla mahdollista, että arvaavatko he sen mitä tulen viimeisen kuun aikana saamaan vaikka teen epäsäännöllisiä keikkatöitä neljällä eri työnantajalla?

Palkkatoimistot lähettivät laput, jonka jälkeen Kelasta tietysti ilmoitettiin, ettei niitä vielä saa lähettää. Ei edes niiltä kahdelta työnantajalta, joilla en aikonut enää tehdä töitä. Jouduin soittamaan kaikkiin palkkatoimistoihin ja pyytämään heitä lähettämään ne laput uudelleen, mutta vasta 14.10 jälkeen!

15.10 jälkeen sain tietää, että kaikista paikoista on kirjoitettu päivämäärät väärin. Niihin lappuihin ei saa kirjoittaa työsuhteen alkamispäivämäärää (niinkuin ei sitä loppumispäivämäärääkään) vaan niihin pitää kirjoittaa TASAN sen 6 kk:n alku- ja loppupäivämäärät, vaikka työtä olisi tehty vaikka vaan tietty ajanjakso siinä välissä. Yhdessä paikassa tein viimeisen työpäivän 13.10. Tämä oli kirjoitettu lappuun, ja väärin meni! Siihen on kirjoitettava 14.10, sen on pakko olla se viimeinen päivämäärä ennen äitiysloman alkua!


Kaveri 2, huonoin tuuri: 

Tekee keikkahommia baareissa ja lyhyitä työsuhteita. Kelan virkailija jostakin käsittämättömästä syystä katsoi, että kuuden kuukauden tuloihin ei voi laskea kaikkia kuuden kuukauden aikana saatuja tuloja, vaan ainoastaan työsuhteet, jotka ovat kestäneet yli kuusi kuukautta tai joista on voimassa oleva työsopimus. Jos tätä olisi sovellettu vaikkapa minun tapauksessani, niin tuloni olisivat siis olleet pyöreä 0 euroa, kun keikkatöissä jokainen päivä on erillinen sopimus...
Kaveri haki kaksi kertaa muutosta päätökseen, mutta sama virkailija ei muuttanut päätöstä. Tämän jälkeen valitus menee sosiaalilautakunnalle, jonka käsittelyssä voi kuulemma mennä kaksi vuotta. Nyt kaveri sinnittelee lähes minimituella. Kyllähän se toki lämmittää sitten parin vuoden päästä kun se koko 9 kuukauden potti pamahtaa takautuvasti tilille...


Tällaista tällä kertaa. Näitä tarinoitahan Kelasta varmaan riittää


LISÄYS: Kaverini sai noin vuosi valituksen jälkeen takautuvasti kaikki ansaitsemansa äitiysrahat tililleen. Hyvä Kela, täytyyhän niillä työntekijöillä jotain puuhaa siellä olla.

torstai 17. lokakuuta 2013

Rokoteasiantuntija Suzanne Humpries Suomeen 23-24.11

Rokotteista kiinnostuneet, olettehan huomanneet tämän!


Suzanne Humpries Tampereella 23.11 ja Helsingissä 24.11.


Sivulta kopsattua:

"Suzanne Humphries on yhdysvaltalainen lääkäri ja lääketieteen tohtori. Hän on toiminut sosiaalilääketieteen parissa ja 14-vuoden ajan munuaislääkärinä. Humphries on kansainvälinen rokoteasiantuntija, joka saapuu marraskuussa Suomeen luennoimaan rokotuksista ja niiden vaikutuksista. Hän on nähnyt työssään rokotusten negatiivisen puolen, potilaiden kunnon romahtamisen, jota ei haluta yhdistää rokotuksiin. Vaikka todisteet ovat silminnähtävät, niistä vaietaan. Juuri omien potilaskokemustensa myötä hän aikoinaan heräsi tutkimaan tätä ajankohtaista asiaa. Humphries onkin viimeiset viisi vuotta tehnyt perusteellista tutkimusta rokotteista, ihmiskunnan tautihistoriasta ja rokotteiden vaikutuksista siihen. Tämän myötä hänelle on selvinnyt, että rokotteet ja koko rokotekulttuuri on todellisuudessa jotain aivan muuta, kuin mitä tällä hetkellä annetaan yleisesti ymmärtää."

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kemikaalivaipat ja ihottuma (TAAS!)

Lapsiraukka. Tein sen taas. (Edellinen kerta täällä.)

Ostin käytettyjä kestovaippoja ja olivat sen verran vitivalkoisen puhtoisia, että miksipä niitä pesemään kun edellinen on selkeästi ne hyvin pessyt. Vaikka mies kysyi, että enkö aio niitä pestä niin vastasin vaan, että mitä turhia.

No, tänään lapsiparka sitten sai jonkinmoisen epätyytyväisyyskohtauksen, mikään ei ollut hyvin, kaikki vähän kiukutti ja jalat vispasi hirveää vauhtia koko ajan. Mietin, että nyt on pakko olla jotain vatsakipua tai muuta.

Keksin syyn veivaukselle sitten heti kun menimme vessaan vaipanvaihdolle, lapsen alapää oli aivan tulipunainen! Huuhtelin runsaalla vedellä ja kiukkuinen ja itkuinen vauva muuttui samassa hetkessä nauravaksi ja hihkuvaksi itsekseen. Onneksi minulla oli rattaissa yksi Natyn kertakäyttövaippa mukana, jonka sitten vaihdoin päälle. Myöhemmin seuraavan vaipanvaihdon yhteydessä alapää oli jo täysin normaalin värinen.

Ei sitten tullut mieleen, että ehkä ne vaipat oli niin vitivalkoisia siksi, että ne on saatettu pestä jollain tehomyrkyllä että puhdistuvat kunnolla. Tästä lähtien siis sekä kaupasta että kirpputorilta tulevat vaatteet, vaipat sun muut, kaikki pesun kautta.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Hurahdin kestoiluun!

Vauvapalstoilla ja lehdissä välillä päivitellään äitejä, jotka hurahtavat "kestoiluun", "liinailuun" ja mitä näitä nyt on. Itselleni oli alusta asti selvää, että kestovaippoja käytetään, mutta minulle riitti, että löysin ne halvalla kirpputorilta ja että ne toimivat. En jaksanut tutustua terminologiaan tai miettiä erilaisia vaihtoehtoja harsojen taittelulle. Tai ilmeisesti myöskään opetella käyttämään vaippoja oikein. Meille aika iso pointti kestojen käytölle on raha.

Luulin, että minulla on vaippoja tarpeeksi myös isommassa koossa. Nyt kuitenkin tulikin yhtäkkiä tilanne, että meidän isommat ImseWimse sisävaipat (joita minulla on muovikassillinen kirpparilta) ovatkin ihan väärän mallisia tuolle paksujalalle. Lisäksi ne pitää kiinnittää näpsyillä tai itseasiassa noista sileäkankaisista en edes tiedä millä ne kuuluisi kiinnittää vaiko ollenkaan, kun ei niihin näpsyt tartu. Ja vauva konttaa miljoonaa karkuun vaipanvaihtotilanteissa joten hankalaa on. 

Sain yhdeltä ystävältä vyöhyketerapiahoidon vaihtokaupaksi pari Nalle-sisävaippaa ja siitä se "hurahtaminen" sitten lähti. En ollut koskaan tajunnut, että kestovaippojen käyttö voisi olla näin helppoa! Ihanat pehmeät Nalle vaipat, jotka ei tarvitse lisäimuja ja on niin helppo laittaa päälle :D Liityin facebookin kestovaippakirppis ryhmään, ja tilasin heti muutamat LittleLamb-kuoret. Boom! Seuraava oivallus: Kuoret on niin helppoja käyttää kun ne ovat tarpeeksi isoja, oikean mallisia ja hyvää materiaalia eli pehmeitä. Tajusin, että aiemmat BambinoMio-kuoret olivat olleet tosi hankalia ja Popolinit taas ihan väärän mallisia. Hyvät kuoret, jotka voi vain huuhtaista veden alla ovat huomattavasti helpompia kuin se, että käyttää sisätaskuvaippoja kuorina ja pesee niistä jatkuvasti kakkoja pois koska on käyttänyt niitä tyhmänä pelkkien imujen kanssa ilman mitään sisävaippaa... Sisävaipat, joissa on tarrat on taas helppoja käyttää niiden tarpeeksi suurien ja hyvien kuorten kanssa. 

Tämän jälkeen hankin muutaman sisätaskuvaipan, pistin niihin imut sisälle kuten kuuluu, ja tajusin, että niitäkin on oikein helppo ja mukava käyttää. Ja huomattavasti helpompaa niin, että laittaa ne imut sinne taskun sisään eikä käytäkään niitä "kuorina" niinkuin olen tehnyt viimeiset 10 kuukautta. Ja kun niitä on tarpeksi niin elämä on helppoa kun niitä ei tarvitse säästellä...

Sisätaskuvaipat oikein käytettynä sekä tarralliset, hyvät sisävaipat on niin paljon helpompi pukea karkaavalle lapselle kuin omat viritelmät näpsyillä kiinnitettäviä väärän mallisia sisävaippoja, joiden päällä on vielä irtoimuja....

Lueskeltuani juttuja tuolla facebookin ryhmässä jonkun aikaa, huomasin etten ymmärrä melkeinpä mitään noista kestovaipoista. Termejä on niin mahdottomasti, PUL-vaipat, AIO, TSI, coolmax, perhostaitto jne. Ja materiaalit, niilläkin on väliä! Sitäkin voisi siis miettiä, että onko imut bambua, hamppua, villaa vai mitä. Toiset ovat pintakuivia, toiset imevät paremmin. Minulle on riittänyt että olen saanut ne halvalla kirppikseltä ja että ne imevät. Ehkä jonain päivänä opin vielä noista materiaaleistkin jotain. 

Täysin uutta aluetta olisi vielä myös villahousujen käyttö vaippoina...

Innostuksen vallassa nyt pistin vaunuihinkin oikein varavaippapussin, jossa on muutama käyttövalmis vaippa, muovipussi likaisille, wetwipeseja ja riisipaperia. No more kertakäyttövaippoja edes reissussa ! ;)

Tällaisen paketin kävin juuri hakemassa käytettynä. Muovikassillinen 40 eurolla. (vrt. vaipat yli 20 e/kpl uutena.) 15 vaippaa, 11 imua, 3 harkkahousut, 1 kuori. Rakastan kirpputoreja <3

Yritin ottaa kuvaa tuosta Nalle-vaipasta, mutta mimmi oli vähän väsynyt.


P.S. Selvennykseksi jos joku on yhtä pihalla näistä termeistä kuin minä. Ainakin näin olen nämä itse käsittänyt.

Sisätaskuvaippa: Vaipan sisällä on tasku, johon imut tungetaan. Uloimpana on kosteuden pitävä kuori. 
Sisävaippa: Vaipassa on sisäänrakennetut imut. Sen päälle pitää laittaa kuorivaippa. Kuten tuo Nalle-vaippa kuvassa
Kuorivaippa: Kuten nimi sanoo, pelkkä ohut kuori joka pitää kosteuden. 
Näpsyt: Hakasia, joilla kiinnitetään vaipat, joissa ei ole tarroja tai neppareita.
Riisipaperi: Elämää helpottava keksintö, joka pistetään vaippaan sisälle. Kakat jää siihen ja ne on helppo heittää roskiin paperin mukana, nesteet imeytyy riisipaperin läpi imuihin. Varsinkin kaupungilla ollessa helpottaa huomattavasti kun ei tarvitse huuhdella kakkavaippaa käsisuihkulla vaan kakat poistuvat paperin mukana. Näitäkin myös kestokäyttöisinä liinoina.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Kymmenen!

Kymmenen kuukautta täynnä!

Aika on kulunut tosi hitaasti ja samalla nopeasti. Ihanaa kun pienestä vauvasta on tullut iso tyttö, joka haparoi jo askelia, leikkii itsekseen, puhuu paljon ja viihdyttää ihmisiä iloisuudellaan. Nautin päivä päivältä enemmän hänen oppiessaan uusia asioita.

Työharjoittelu on mennyt ihmeellisen nopeasti. Aina välillä on ahdistanut, että mitä jos mimmi kuitenkin nyt saa traumoja ja kaipaa minua kotona ja niin edelleen. Sitten menen kotiin ja hän on nauranut koko päivän ja nauttinut ihmisten seurasta tuskin muistellen minua yhtään ja rauhoitun taas :) Ruokakin hänelle maistuu tosin hyvin ja ilman minua hän ei kaipaa äidinmaitoa yhtään. Kaikki muut saavat hänet helposti nukkumaan kuten ison lapsen. On kuitenkin mukava pitää imetys vielä meidän välisenä juttuna, vaikka se ei hänelle ole enää yhtä merkittävä ravinnonlähde kuin pikkuvauvana. En ole huomannut, että maidontulokaan olisi yhtään vähentynyt, vaikken ole pumpannut töissä ollenkaan.

Mimmin hoitajaksi on vaihtunut kummitädin eli siskoni sijasta mummi, syistä jotka löytyvät toisen blogin puolelta. Mummin kanssa mimmi on myös aina viihtynyt mahdottoman hyvin. Ensimmäisenä hoitopäivänä kun tulin kotiin hän tuli hymyillen syliini, mutta heti pienen haluaksen jälkeen ojensi mummille kädet, että haluaa takaisin mummin syliin! :D

Työharjottelu tässä elämänvaiheessa saattaisi olla aika iso stressinaiheuttaja, sekä minulle että (sitä kautta myös) lapselle, joten olen tietoisesti vähentänyt kaikki stressaavat tekijät minimiin. Olen pyhittänyt kaikki illat ja vapaapäivät mimmin kanssa olemiselle. Ainut asia mitä olen tehnyt työn lisäksi ilman häntä on kuntosalilla käynti kaksi kertaa viikossa, missä hän on päässyt leikkimään lapsiparkkiin 45 minuutin ajaksi. Lisäksi olen yrittänyt kirjoittaa joka väliss
ä opinnäytetyötäni, lähinnä töissä tauoilla... Kotona olen keskittynyt olemaan vain mimmin kanssa ja jättänyt siivoukset ja muut vähemmälle, samoin  kaverien näkemiset ja muut aktiviteetit. Olemme jopa useamman illan olleet ihan vain kotona, ehkä ainoastaan piipahtaneet lähikaupassa. Lisäksi, koska ruoanteko on minulle yleensä suurin stressi (olen niin mielikuvitukseton keittiössä..) niin olen joustanut omista ihanteistani sen verran, että olen ostanut jo useamman purkin luomupurkkiruokaa mimmille enkä ole stressannut vaikka hoitajat ja isä ovat käyttäneet hänellä pääasiassa Natyn vaippoja kestovaippojen sijaan :)

Ja ehkä se kaikkein tärkein jaksamisen kannalta: kävin ensimmäiset viisi viikkoa nukkumaan mimmin kanssa samaan aikaan kello kahdeksan(!) illalla, ja nyt edelleen olen rajoittanut iltavalvomiseni maksimissaan tuntiin mimmin nukkumaanmenon jälkeen.

Kymmenen päivää jäljellä työharjoittelua!




torstai 22. elokuuta 2013

Hoitolapsi ja työssä käyvä äiti

Aloitin viime viikon maanantaina työharjoittelun sairaalassa. Olin jo viime syksynä päättänyt tehdä viimeiset harjoitteluviikot pois nyt heti tämän lukukauden alussa, jotta saisin viimeinkin virallisesti sairaanhoitajan tittelin :) Kuitenkin viime hetkillä tuli pieni jänistys ja rupesin jo epäilemään itseäni ja sitä, mitä Mimmin henkiselle kehitykselle tekee näin varhainen ero. Syynä ei kyllä ollut oikeastaan se, ettenkö uskoisi hänen pärjäävän 8 tuntia ilman minua, vaan se, että liityin facebookissa "kiintymyysvanhemmuus"-ryhmään, jonka keskustelujen perusteella käsitin, että on lapsen kehitykselle tosi haitallista jos suhde tähän "primal care giver":iin katkaistaan liian aikaisin.

Pääsin kuitenkin yli tuosta pelosta ja omalla maalaisjärjelläni ja kokemukseni perusteella nyt luotan siihen, että Mimmi pärjää hyvin isänsä ja kummitätinsä kanssa kotona nämä kaksi kuukautta kun käyn "töissä". Luotan tähän ensinnäkin siksi, että Mimmi ei ole ns. suuritarpeinen vauva, joka olisi kovin kiinni minussa, vaan päinvastoin, hän ei tunnu enää paljon minua tarvitsevan. Hän myös pärjää helposti 8 tuntia ilman maitoa. Vaikka olisin hänen kanssaankin niin hän ei välttämättä muista imeä koko päivänä. Tärkein syy kuitenkin miksi uskalsin jo mennä "töihin" on se, että Mimmiä hoitaa kaksi hänelle tosi läheistä ihmistä, kummitäti ja isä (silloin kun koululta ehtii). Mihinkään ulkopuoliseen hoitopaikkaan en olisi vielä pitkiin aikoihin häntä valmis laittamaan.

Tähän mennessä onkin mennyt tosi hyvin. Minkäänlaista eroahdistusta ei ole ollut havaittavissa ja Mimmi on pärjännyt oikein mukavasti. Lisäbonuksena kummitädin kanssa hoitamaan tulee aina hänen koiransa, josta Mimmi tietysti tykkää tosi paljon. Muutamia tädin ottamia kuvia hoitopäivistä:

Koiraystävän vesikupilla on tosi hauska läiskytellä.



Aamupalaa.

Koirakin tykkää kovasti Mimmistä, sattuneesta syystä...

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kuuntelemisen arvoinen haastattelu

Asiaa lapsen (tai ihmisen) kosketuksen, hellyyden ja hoivan tarpeesta. Esimerkiksi siitä, kuinka luonnotonta on lapsen nukkuminen yksin ja kuinka tarpeellista se lapselle olisi. Ja pohdintaa siitä, kuinka opettajat, sairaanhoitajat tai muut ammattilaiset eivät saa enää koskettaa enää lasta tai ihmistä, vaikka se olisi äärimmäisen "hoitavaa" ja hyväksi itse kullekin.

Yle Areena Puheen Aamu: Iholla on ikävä



"Me eletään aika perverssissä kulttuurissa. Ajatellaan, että lasta ei saa koskettaa hellivästi. Se on pelottavaa ja kammottavaa, ja meidän pitää muuttaa tätä kulttuuria, koska lapset tarvitsevat syliä!" toteaa kulttuuriantropologi Taina Kinnunen.

perjantai 9. elokuuta 2013

Soseita naamaan

Kirjoittelin aiemmin ettei meillä soseiden syöminen onnistunut yhtään vaan pelkällä sormiruokailulla mennään. Nyt tilanne on vähän toinen. Olimme useamman viikon syömättä mitään sosemaista, kunnes vatsan toiminnan helpottamiseksi annoin Mimmille luumusosetta ja hän yllättäen halusikin syödä mielellään lusikasta. Kokeilin sitten pakkasesta muita soseita ja hän ahmikin mielellään kaikkea mitä vaan syötin lusikalla. Siitä lähtien hän on sitten syönyt sekä soseita, että sormiruokaa. Sormiruokailu sujuu nykyään oikein hyvin kun hänen pinsettiotteensa on jo niin tehokas, että ruoan käsittely on helppoa. Olen antanut myös lusikalla hänelle kiinteitä ruokia sillä hän syö lusikasta hyvin myös pieniä palasia esimerkiksi lihaa. Olen ollut hiukan yllättynyt siitä, ettei Mimmi ole edelleenkään kertaakaan kakonut mitään ruokaa vaan näyttää syövän tosi tehokkaasti melkein mitä tahansa.

Hyvin näyttää maistuvan myös isin tekemät nepalilaiset tuliset ruoat! Naama ei väännyt yhtään vaikka äiti vieressä valittaa kun on muka tulista... 

Meille on kehittynyt tällainen oma systeemi, että annan hänen usein syödä ensin itse sormiruokaa ja sen jälkeen syötän hänelle sosetta, johon sekoitan jäljelle jääneet pienet hippuset sormiruoasta, jotka hän jätti tai muita kiinteitä palasia. Ainut mikä tässä soseiden syöttämisessä vähän minua nyt epäilyttää on se, että jääkö meiltä kenties pois sormiruokailun ehkä tärkein "pointti" tai etu. Sormiruokailunhan ajatellaan olevan lapselle hyväksi siksi, että kun hän saa itse päättää mitä syö ja paljonko niin hänen oma kylläisyydensäätelykykynsä säilyy ja suhde ruokaan säilyy normaalina, kun ruokaa syödään ravinnon ja maun vuoksi, ei palkkiona tai väkipakolla. Omin sormin suuhun -kirjassa puhutaan tästä aiheesta, kuinka jo lapsuudesta meille luodaan (suurempia tai pienempiä) syömishäiriöitä sillä, että vanhempi päättää kuinka paljon lapsen kuuluu syödä ja milloin ja soseita annettaessa lapsi syö helposti enemmän kuin hän oikeasti tarvitsisi. Puhumattakaan nyt siitä, että ruokaa tuputetaan vaikka lapsi yrittäisi kieltäytyä.

Toivon, että pystyn tämän "uhkakuvan" kuitenkin välttämään sillä, että annan hänelle ruokaa vain silloin kun hän itse sitä haluaa, en todellakaan katso kellosta milloin pitäisi syödä tai laske montako pilttipurkillista menee. Ja ruokailu loppuu siihen kun hän kääntää päänsä pois ja sulkee suunsa. Vaikka tämä tapahtuisi jo ensimmäisen lusikallisen kohdalla. Mielenkiintoista on se, että Omin sormin suuhun -kirjassa kun puhuttiin siitä pelosta mikä joillain vanhemmilla saattoi olla, että jos lapsi saa itse valita mitä syö niin eikö hän syö vain makeaa ja jätä terveelliset ruoat pois. Ja vastauksena oli, että sormiruokailussa on huomattu, että lapsi valitsee itse hyvin monipuolisesti eikä lähes koskaan käy niin, että hän söisi vain herkut ja jättäisi muut. Meillä on niin, että tähän mennessä ei ole mitään ruokaa mistä Mimmi olisi kieltäytynyt, ei yhtäkään, kaikki näyttää maistuvan tasaisen hyvin. Eikä hän myöskään sormiruokaillessaan mitenkään erityisesti suosi makeita. Silloin aivan alkuun kun hän kieltäytyi soseista, niin hän saattoi makeita soseita kuitenkin ottaa ja pelkäsin, että tätäkö tämä nyt on, että vain makea kelpaa :) Nyt hän kuitenkin syö soseistakin mitä tahansa, eikä tähän mennessä nyt ole kieltäytynyt vielä mistään.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Vältä BPA:ta (erityisesti raskaana / imettäessä!)

Muoveista liukeneva yhdiste BPA eli Bisfenoli A on nyt yhdistetty pojilla mielialaongelmiiin ja yliaktiivisuuteen. Erityisesti siis raskaana ollessa, mutta toki itsesi ja isompien lasten takia myös muulloin vältä parhaasi mukaan muoveja ja erityisesti niiden/niissä kuumentamista! Muoveissa on muitakin haitallisia yhdisteitä toki, joten mitä enemmän pystyt käyttämään lasia, posliinia, emalia yms. muita turvallisia materiaaleja niin sen parempi.

BPA:ta liukenee esimerkiksi säilyketölkkien sisäpinnoilta, tästä(kin) syystä kannattaa siis suosia tuoretta ruokaa. Keittiön välineet nyt on itsestäänselvästi suositeltavaa olla puisia muovin sijaan, muovilautaset pois käytöstä (älä varsinkaan ikinä kuumenna niissä!) ja lapsille, vauvoille ja itselle lasiset (tutti)pullot. Yllättävätkin pikkujutut voivat lisätä kemikaalikuormaa, esimerkiksi jos sinulla on tapana juoda take away -kahvi aamuisin kertakäyttömukista, saat päivän BPA-annoksesi samalla juodessasi muovisen kannen läpi. Jätä siis kansi pois tai ota oma lasimukisi mukaan :)

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

8 kuukautta täynnä

Kahdeksan kuukautta olemme eläneet jo kolmen hengen perheenä. Toiset sanovat, että "ne kasvavat niin nopeasti" ja kaipaavat sitä vauva-aikaa. Minusta taas tuntui jo viikon jälkeen kuin Mimmi olisi ollut kanssamme aina ja ainakin ensimmäiset puoli vuotta olivat kyllä kenties elämäni pisimmät. Ei siksi, että ne olisivat olleet elämäni kamalimmat niin kuin tuo sanonta yleensä tarkoittaa. Vaikka siinä piilee kyllä ihan pieni totuuden siemen, olen nimittäin kovasti odottanut hänen kasvavan. Tyypilliseen suomalaiseen tapaan aina varoitellaan kovasti, että "Nauti nyt siitä vauva-ajasta, sit kun se lähtee liikkeelle niin sit sulla on kiire juosta perässä ja vahtia". En ole tätä uskonut (vaikka on naurettu, että "kyllä sä sit huomaat") vaan päinvastoin, olen odottanut kovasti, että hän oppisi itse liikkumaan ja saisi sitä kautta enemmän itsenäisyyttä ja vapautta tehdä mitä haluaa. Ja en edelleenkään ole vauvaihmisiä, vaan nautin huomattavasti enemmän vähän isomman lapsen kanssa leikkimisestä, kommunikoimisesta ja nauramisesta.

Nyt sitten vihdoin ja viimein ollaan siinä pisteessä, että hän konttaa, nousee seisomaan tukea vasten, ilmaisee itseään jo melko selkeästi ja osaa sanoa "äiti". Ja kyllä, olen tyytyväinen! Kaikki vauvat ovat erilaisia, tämä meidän vauvamme kun on vaatinut kaksikuukautisesta lähtien olla koko ajan pystyasennossa (seisomassa) sylissä ja muutenkin toiminnan keskipisteenä eikä viihtynyt yhtään yksikseen, niin on tämä vaan koko ajan huomattavasti helpompaa kun hänet voi laittaa lattialle ja hän osaa liikkua ja tutkia itsekseen maailmaa. Ja en oikein tiedä miksi pitäisi juosta perässä kunhan huolehtii, ettei lattiatasossa ole mitään vaarallista. Ai niin ja ehkä se tärkein, hän pärjää jo pitkän tovin ilman äitiä. Kävin tekemässä ensimmäisen työvuoron huvikseni ja hän viihtyi 8 tuntia oikein hyvin isänsä kanssa. Nyt saa sanoa, että "Kyllä se sitten vaikeaksi muuttuu kun hän rupeaa kävelemään/tulee uhmaikään/alkaa vierastaa jajaja.."  ;)





maanantai 15. heinäkuuta 2013

Vauva reagoi aikuisten reaktioiden mukaan

Vitsi, jonka muistan nuoruudesta (ei ehkä oikeasti mene sanatarkasti näin):

Pikku-Kalle tulee alakertaan verta vuotavan sormen kanssa. Äiti kauhistuu: "Mitä sinulle on oikein sattunut? Etkö edes itkenyt yhtään?" Pikku-Kalle vastaa: "En tiennyt, että olit kotona".

Kuvaa hyvin sitä, miten suuri osa lasten reagoinnista sattumisiin ja kipuun on aikuisten odotusten täyttämistä. Lapset osaavat selvästi jo tosi pienestä saakka kuulostella aikuisten reaktioita asioihin ja käyttäytyä sen mukaan. Ollaan puhuttu tästä kavereiden kanssa monesti, että varmaan suurin osa lasten "kivusta" ja itkusta on huomion hakemista aikuiselta ja tietyn käytösmallin täyttämistä, koska lapsi on opetettu siihen pienestä asti, että esimerkiksi lapsen kaatuessa aikuinen odottaa hänen itkuaan ja kivun näyttämistä.

Jean Liedloff puhuu myös tästä aiheesta kirjassaan Continuum Concept, kuinka hän hämmästyi viidakon alkuperäiskansan lapsien omatoimisuutta ja sitä kuinka he eivät satuttaessaan itsensä juosseet heti aikuisen luokse hellittäväksi ja lohduteltavaksi. Hän on sitä mieltä, että lapset (ja ihmiset ylipäätään) käyttäytyvät aina (tiedostamattaan) sen mukaan mitä heiltä odotetaan.

Olen itse huomannut Mimmin kanssa hyvin sen kuinka suuri kipukynnys hänellä oikeasti on ja kuinka vahvasti hän reagoi aikuisen reaktioihin. Olen yrittänyt tietoisesti rauhoittaa omia reaktioitani ja opetella reagoimaan eri tavalla kuin "normi" on. Yllättävän vaikeaa! Aluksi muistin tämän aina vasta jo "säikähdettyäni" ja voivoteltuani vauvan kaaduttua, mutta pikku hiljaa nyt muutamassa kuukaudessa olen jo päässyt siihen, että hänen kolauttaessaan ilmeeni ei ole enää (ainakaan suurimmalla osilla kerroista) kauhistunut vaan hymyilen reippaasti ja en ole huomaavinani tapahtunutta. Sillä, että ei ole huomaavinaankaan tapahtunutta, tarkoitan siis, että ne muutamat taktiset sekunnit vahingon tapahduttua on reagoimatta ja seuraa, että alkaako lapsi itkeä, eli toisin sanoen sattuiko häntä oikeasti vai ei, ja vasta jos huomaa, että lasta oikeasti sattui niin silloin tottakai on hänen tukenaan, tosin silloinkin vain saatavilla, ei reagoimassa lapsen puolesta! Nopeasti huomaa kuinka harvoin lasta oikeasti sattuu niin paljon, että itkulle tai voivottelulle olisi tarvetta ja kuinka nopeasti hän jatkaa tekemisiään jos tilannetta ei pysähdy dramatisoimaan.

Tarkoitus ei siis ole todellakaan vähätellä lapsen kipua, kieltää häntä näyttämästä kipua tai evätä häneltä lohtu ja pääsy syliin silloin kun häntä oikeasti sattuu. Tarkoitus on vain kasvattaa lapsesta itsenäinen, eikä opettaa häntä siihen, että pienikin kipu on jotain niin kamalaa, ettei siitä selviä itse ilman vanhempien tukea ja lohtua. Tärkeää onkin, ettei lapsen kipua mitätöi joko eväämällä häneltä lohtu kokonaan tai sanomalla jotain kannustavaksi tarkoitettua mutta oikeasti lasta mitätöivää kuten "Ei noin pieni kolaus satu" tai "Eikai nyt noin iso tyttö enää tollaista itke" vaan yksinkertaisesti ainoastaan olla reagoimatta tapahtuneeseen vahvemmin kuin lapsi itse.

Kuten sanoin, Mimmin kanssa huomaa tosi selvästi kuinka eri lailla hän reagoi silloin kun aikuinen kauhistuu. Esimerkkinä olimme junassa juhannuksen jälkeen ja hän raapaisi itseään poskeen. Nainen vieressä, jonka kanssa juttelin kauhistui aivan hirveästi ja rupesi ääneen voivottelemaan, että ai kamala, kuinka hirveästi sitä nyt varmaan sattui. Mimmi alkoi tietysti itkeä, nostin hänet syliin ja hän katsoi minuun ja lopetti itkun. Sitten hän katsoi tähän naiseen, joka edelleen näytti täysin järkyttyneeltä ja rupesi vielä uudestaan voivottelemaan. Yllätyksekseni Mimmi rupesi uudestaan itkemään, sellaista puoliväkisin väännettyä itkua, jota en ole koskaan aiemmin kuullut, ja jatkoi tätä naista katsellen, aina välillä kääntyen minuun outo ilme kasvoilla kuin ihmetellen, että mitähän tässä nyt oikein tapahtuu :D

Toinen esimerkki kun olin kampaajaystävälläni muutama päivä sitten ja Mimmi leikki edessäni lattialla. Hän muksahti lattialle ja rupesi sitten parkumaan. Ihmettelin ääneen, että mitenköhän se nyt noin kovasti rupesi itkemään vaikka ei edes näyttänyt, että se olisi muksahtanut mitenkään kipeästi.  Silloin kampaajani totesi selkäni takaa, että "Anteeksi se taisi olla minun vikani kun säikähdin niin kovasti, että se katsoi minun ilmettäni ja pelästyi sitä".

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kärttyinen lapsi - eli miksi en halunnut antaa mitään äidinmaidon lisäksi turhan aikaisin

Täältä sellaisia kuulumisia, että Mimmi oli todella kärttyisä, huonotuulinen ja itkuisa pari päivää. Hän halusi olla jatkuvasti sylissä tai vähintäänkin vieressä piti istua, ja hän raivostui kovasti jos häneltä otti kädestä pois jotain mihin hän oli tarrannut kiinni. Lisäksi hän sai yhtäkkisiä itkukohtauksia vaunuissa tai leikkimatolla istuessa, jotka kyllä loppuivat saman tien kun hänet nosti syliin. Sylissä hän oli kuitenkin täysin normaali, eikä vaikuttanut mitenkään kivuliaalta. Ensimmäistä kertaa minut haettiin saliltakin kun Mimmi itki lapsiparkissa.

Ajattelimme ensin, että no nytkö se vierastaminen sitten alkoi tai että tämä on nyt varmaan sitten joku "vaihe", sillä näiden oireiden perusteella en olisi kyllä epäillyt mitään vatsavaivaa, kun hän ei tosiaan vaikuttanut millään lailla kivuliaalta vaan ainoastaan erittäin lyhytpinnaiselta ja helposti ärsyyntyvältä, vierastavalta ja mustasukkaiselta minusta, muuten paitsi sylissä ollessaan. Epäilykset herätti kuitenkin se, että hän ei kakannut kahteen päivään, kun normaalisti hän tekee sen kolme neljä kertaa päivässä :) Tämän toisen päivän iltana sitten mietin, että ainut asia mikä oli muuttunut oli se, että aloin antaa probiootteja hänelle muutamia päiviä sitten. Muistui mieleen, että yhdelle tutulle probiootit aiheuttivat ummetusta joten tajusin lopettaa niiden antamisen siihen.

Tänä aamuna sitten heräsimme siihen, että vauva itki unissaan! Jonka jälkeen sitten olikin vaippa täynnä... Boom, back to normal! Tyyppi on taas iloinen itsensä ja salin lapsiparkissakin kävimme jo toteamassa, että siellä on yhtä hauskaa kuin ennenkin :)

Tämän kokemuksen jälkeen on helppo uskoa, että monella itkuisella/takertuvalla/kärttyisellä vauvalla saattaa olla vatsavaivoja, allergiaa tms. jota vanhemmat eivät osaa tulkita vatsaongelmaksi kun oireiluun ei kuulu mitään fyysistä mikä viittaisi vatsan kipuun.

Niin ja sitten otsikkoon, juuri tämä kokemus oli se mitä halusin välttää sillä että aloitin D-vitamiinin suositusta myöhemmin ja söin aiemmin vain itse hurjasti probiootteja mutten antanut niitä vielä vauvalle. Ja miksi sitten menin syöttämään hänellä probiootteja nyt ja varsinkin vielä Apteekin sellaisia. (Pitäisi kai oikeasti jo uskoa, ettei sieltä apteekista kannata mitään ostaa...) Oli aika taas ottaa rokotus ja rupesin panikoimaan, että onhan hänen immuunipuolustuksensa varmasti niin vahva, että se kestää rokotuksen eikä saatavilla ollut kuin Apteekki :) Kuulemma parempia voisivat olla esimerkiksi Life kaupan vauvoille tarkoitetut probiootit, ehkäpä niitä sitten ensi kerralla kunhan nyt pidetään pientä taukoa ensin ;)

torstai 4. heinäkuuta 2013

Jälleennäkeminen ja hyvin kasvanut vauva

Mimmi kävi tänään neuvolassa aamulla ja mitattiin. Lähes 800 grammaa oli tullut painoa 1,5 kuukaudessa, eli kuulemma hyvin. Paino siis nyt 7 kk 2 vk iässä 8350 g ja pituus 67,7 cm. Ei ole ilmeisesti siis hidastunut kasvu tuosta kiinteiden aloituksesta, tai siitä, etten ole mitään soseita nyt antanut. Samalla vauva sai nyt toisen annoksen Tetravac-rokotetta, eli jäykkäkouristus-kurkkumätä-hinkuyskä-polio. Taisimme selvitä tälläkin kertaa ilman kuumetta (ei ole ainakaan nukkumaan menoon mennessä noussut), punotusta pistoskohdassa (viimeksi oli hiukan) tai ihmeellistä kyllä, itkua! Mimmi ei nimittäin ollut tällä kertaa moksiskaan rokotteen pistämisestä, vaikka viime kerralla häntä selkeästi sattui.

Mimmi ei ole vielä (paitsi hetken aikaa 3 kk ikäisenä) vierastanut ketään kunnolla. Kuitenkin juhannuksen aikaan hän vähän pelkäsi aluksi kahden siskoni poikaystäviä, joista toisella on massiiviset pitkät kiharat hiukset ja paljon partaa ja toinen on tummaihoinen. Molemmat siis hiukan erikoisen näköisiä ehkä hänestä. Kumpaankin hän tottui kuitenkin vuorokaudessa ja sen jälkeen hän olisi viihtynyt heidän kanssaan ilmeisesti ikuisesti. Lempisedät.

Tämän perusteella oletin, että kun Mimmin isä tuli kotiin nyt muutama päivä sitten pitkältä reissulta niin vauva olisi aluksi pelännyt/vierastanut myös häntä, isällä kun on myös partaa, viiksiä ja tumma tukka. Ihme kyllä näin ei käynyt, vaan isi sai heti ruveta halimaan/pörisyttämään mahasta ja muuta hauskaa. Voisiko olla, että vaikka vauvan muistin pitäisi ylettyä vain parin viikon päähän, niin jotain isästä on hyvin pinttynyt sinne muistin syövereihin kuitenkin :) Jaa-a. Mukava homma kuitenkin näin!


Tuliaisia toisesta kotimaasta, perinteiset nepalilaiset vaatteet. Tällaisia kaikki nepalivauvat käyttävät :)

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Sormiruokaa eikä mitään soseita

Vähän aikaa sitten kerroin, että olen alkanut antamaan Mimmille sekä sormiruokaa, että soseita, syystä että kiinteiden aloitus venyi meillä tuohon reiluun puolivuotiaaseen saakka. Ajattelin, että koska sormiruokailusta ei välttämättä alkuun päädy mitään sinne vatsaan saakka niin hänen olisi hyvä saada hiukan soseita sen lisäksi.

Kävi kuitenkin niin, että kohtuullisen hyvän alun jälkeen (muutamia nielaistuja lusikallisia, enimmillään jopa ehkä puoli desilitraa kun oli oikein herkkua) Mimmi ryhtyikin kieltäytymään soseista tyystin. Suu ei auennut enää millään ja itkukin meinasi tulla joka kerta kun äiti yritti lusikkaa suuhun. Eipä tuntunut enää kovin mukavalta tai luontevalta tuo syömätouhu. Sen sijaan sormiruoat hänelle maistuivat mainiosti, joten päätin luovuttaa suosiolla soseiden suhteen, ja tarjota sormiruokaa suunnilleen kolmesti päivässä.

Yrttimunakasta.
Nyt Mimmi on siis syönyt viimeiset pari viikkoa vain sormiruokaa, ja se tuntuukin maistuvan tosi hyvin. Hän syö mitä tahansa mitä eteen pistää, hetkestä riippuu kuinka paljon ja kuinka innokkaasti. Vielä ei ole tapahtunut tajuamista sen suhteen, että kiinteä ruoka poistaisi nälän vaan edelleen nälkäänsä hän haluaa äidinmaitoa. Sormiruokaa hän syö kuitenkin innokkaasti sekä leikin vuoksi, että maun vuoksi. Herkkua ovat varsinkin parsakaali (nuput ovat varmaan mukavan tuntuisia suussa, koska niitä hän ahmii, mutta varsia ei), kurkku (se vetinen keskiosa) sekä mansikat ja appelsiini. Appelsiinista hän imeskelee nesteet sisältä ja pudottaa sitten tyhjät kuoret maahan :D Pinsettiotekin rupeaa sujumaan, mustikat, metsämansikat ja rusinat hän onnistuu poimimaan tarjottimeltaan, välillä keskisormi-peukalo-otteella, välillä etusormi-peukalolla.

Ja ihme juttu, tänään mökiltä kotiin tullessa ajattelin huvikseni kokeilla josko hän ottaisi iltapalaksi hiukan riisipuuroa lusikalla ja yllättäen se taas maistuikin. Suu aukesi oikein odottamaan seuraavaa lusikallista. Vaikuttaa vahvasti siltä, että Mimmi oppii koko ajan syömään enemmän ja paremmin kiinteää ruokaa itse sormiruokaillen, joten tällä linjalla jatketaan, ehkä välillä kokeillen josko hän ottaisi myös lusikalla jotain, mutta ilman pakonomaisuutta. Sormiruokailla hän saa aina muun perheen syödessä, mikä on siinäkin mielessä hieno ratkaisu, että vihdoinkin saamme itse syödä rauhassa kun Mimmi voi istua syöttötuolissaan ruokailun ajan ja keskittyä itsekin syömiseensä! Ravintolaruokailustakin on yllättäen tullut huomattavasti helpompaa, ja jos ei ravintolassa muuta sormiruokailtavaa ole ollut niin yleensä aina lautasen reunalla on edes ne perus kurkut ja tomaatit, jotka voi antaa vauvalle :)

Mökillä maistuivat metsämansikat ja mustikat.