lauantai 2. marraskuuta 2013

Lasketuista ajoista

Siskoni on raskaana ja saa kohta vauvan. Hauska pikku fakta on se, että meillä oli molemmilla viimeiset kuukautiset 31.1. hänellä vain vuotta myöhemmin. Lasketut ajat näiden perusteella olisivat olleet minulla 6.11.12 ja siskollani 7.11.13.

Minun laskettua aikaani kuitenkin muutettiin ultraäänen perusteella 2 viikkoa eteenpäin, jolloin siitä tuli 20.11.12. Tiesin kuitenkin, ettei tuo pidä paikkaansa, sillä hedelmöitys olisi silloin tapahtunut vasta silloin kun seuraavat kuukautiseni olivat jo jääneet pois, rinnat turvonneet ja muut raskausoireet alkaneet. Oletan, että tuo ensimmäinen laskettu aika piti enemmän paikkansa. Erittäin hyvä juttu kuitenkin sen kannalta, ettei tarvinnut huolehtia mistään käynnistämisestä ennen kuin raskaus olisi mennyt "oikeasta" lasketusta ajasta neljä viikkoa yli. 

Siskollani laskettua aikaa myöhäistettiin ultran perusteella vain viikko ja se on siis 14.11. Mielenkiinnolla odotetaan, että meneekö tämäkin sen pari viikkoa yli kuten meidän suvussa ilmeisesti on tapana, ja kuinka lähelle osuu meidän mimmin 1-vuotisjuhlia :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti