Synnytyksen alkua
Torstaina 21.11 päivän aikana puhuin sisko K:n kanssa useamman kerran puhelimessa. Hänellä oli ollut supistuksia päivän aikana, mutta ne eivät vielä olleet säännöllisiä eivätkä kovin kipeitä. Illalla puhuimme puhelimessa taas, ja hän kertoi supistusten tulleen klo 16 lähtien säännöllisesti 10 minuutin välein. Päätin lähteä hänen luokseen sillä synnytys tuntui olevan käynnissä. Kun menin sisko K:n luo noin yhdeksän aikaan, supistukset olivat vielä heikkoja, ei hänestä edes kunnolla huomannut kun supistus oli päällä ja niiden väli oli edelleen 10 minuuttia. Laitoin hänelle kuitenkin TENS-laitteen kiinni selkään, sillä jotta se toimisi, sitä tulee alkaa käyttää heti synnytyksen alusta saakka ennen kuin supistukset vahvistuvat. Olin sisko K:n luona jonkin aikaa, mutta päätin sitten lähteä kotiin nukkumaan sillä supistukset eivät vaikuttaneet kovasti voimistuvan.
Supistukset vahvistuvat
Kello 02 yöllä sisko K soitti, että nyt supistukset ovat jo voimakkaampia ja tulevat parin minuutin välein. Supistuksia tuli hänen puhuessaan ja niiden tullessa hänen äänensä muuttui todella kipeäksi valitukseksi ja hengitys hyvin jännittyneeksi ja katkonaiseksi. Hän valitti pahaa oloa ja että oksettaa. Ajattelin harmissani, että jos tämä näin menee niin ei tule luonnollisesta synnytyksestä mitään. Yritin heti puhelimessa rauhoittaa häntä ja käskin tekemään leuka rentona matalaa "lauluääntä". Tein malliksi itse ja hän yritti päästä samalla "taajuudelle". Tämä onnistui niin hyvin, että totesin, etteihän hän edes kuulosta enää yhtään synnyttävältä tai kipeältä! Lupasin lähteä heti hänen luokseen. Heti perään soitti toinen siskoni (sisko L.) ja sanoi, että hän ei pysty nukkumaan koska tämä sisko K kuulostaa olevan niin paniikissa ja kivulias ja pahoinvoiva, että voisinko mennä hänen luokseen heti niin sisko L saisi mielenrauhan ja voisi nukkua ennen aamuvuoroon töihin menoa.
Lähdin sisko K:n luokse ja kun pääsin sinne niin sisko L tuli ovelle samaan aikaan. Ei ollut kuulemma saanut unta kuitenkaan. Sisko K oli hyvin kivuliaan oloinen, supistuksen tullessa hän jännitti kroppaa, pidätti hengitystä ja päästi korkeita kimeitä kipuääniä. Selitin hänen miehelleen kuinka on tärkeää, että tuemme sisko K:ta pitämään matalaa rentoa ääntä, leuka rentona ja muistamaan syvä hengitys aina supistuksen tullessa. Mies oli aktiivisesti tämän jälkeen koko synnytyksen ajan sisko K:n tukena tekemässä malliksi ja tueksi hänen kanssaan matalaa "laulua" aina supistuksen tullessa. Myöhemmin hän myös silitteli sisko K:ta käsistä ja selästä ja antoi sillä tavalla tukensa hienosti koko synnytyksen ajan, vaikka meinasikin aamuyöllä torkahtaa istualteen :D Teimme seuraavat reilut kolme tuntia kaikki yhdessä sisko K, sisko L, minä ja sisko K:n mies aina supistuksen tullessa matalaa ääntä ja muistutimme rentoutumaan ja hengittämään. Välillä sisko K meinasi päästää pienen paniikin/ahdistuksen/tuskastumisen valloilleen ja hänen äänensä lähti nousemaan ja kroppa jännittymään. Hän kuitenkin sai aina hyvin takaisin kiinni rennosta otteesta ja yritimme supistusten välissä kovasti kehua häntä ja luoda uskoa siihen, että hän jaksaa ja ottaa tosi hienosti supistukset vastaan.
Yritimme luoda rentoa tunnelmaa pitämällä ainoana valaistuksena kynttilät ja soittamalla synnytykseen tarkoitettua rentoutusmusiikkia. Minä painelin alkuun aina välillä siskolta akupisteitä, joiden pitäisi edistää synnytystä ja helpottaa kipua, myöhemmin nämä unohtui. Lämmitimme myös uunissa kahta kaurapussia, joita vaihtelimme ja painoin aina supistuksen tullessa sisko K:n alaselkään. (Tämä oli itselläni suurin apu omassa synnytyksessä.) TENS-laite oli käytössä koko synnytyksen ajan, ja sisko lisäsi siihen tehoja jossain vaiheessa, tosin hän ei päässyt missään vaiheessa lähellekään täyttä voimakkuutta. Sisko K pärjäsi tosi hyvin vaikka supistukset selvästi kovenivat ja hän voi aika pahoin klo 02-06 välillä. Oksennus tuli monta kertaa supistusten välissä, ja oksennusten välissä hän yritti tankata smoothieta ja mansikkamehua energiaksi. Paras asento supistusten tullessa tuntui olevan seisoaltaan nojatuoliin nojaten. (Tämä oli myös omassa synnytyksessäni se ainut vaihtoehto missä pystyi olemaan.) Lapsivedet alkoivat tihkua myös jossain välissä.
Väsymystä ja synnytystranssi
Noin 4-5 aikaan sisko K rupesi olemaan niin väsynyt, että hän vain yritti ahdistuneena hakea makuultaan hyvää paikkaa, ja valitti jatkuvasti, että haluaa vain päästä makaamaan. Kuitenkin aina supistuksen tullessa hänen oli pakko ponkaista pystyyn. Muutamia supistuksia hän yritti ottaa vastaan makuultaan mutta silloin hengitys ja ääni menivät heti paniikinomaiseksi ja kivuliaan kuuloisiksi ja hänen jalkansa rupesivat sätkimään jännittyneinä. Yritimme sisko L:n kanssa saada sisko K:ta pysymään vähintäänkin pää lantiota ylempänä ja mieluummin polvillaan nojaamaan sohvaan ja tyynyihin.
Sisko L meni aamuvuoroon töihin ja lähti luotamme noin kuuden aikoihin. Sisko K:n hirveän väsymyksen vaihe meni samoihin aikoihin ohi. Oikeastaan tästä lähtien hän tuntui ikäänkuin vaipuvan transsiin, hän rauhoittui selvästi, otti supistukset vastaan todella rauhallisesti hengittäen hienosti syvään ja muistaen automaattisesti pitää äänen matalana ja rentona, ilman, että meidän tarvitsi enää edes jokaisessa supistuksessa antaa vertaisääntä. Tässä vaiheessa hän oli oikeastaan koko loppusynnytyksen ajan kontillaan lattialla. Kun tätä oli kulunut jonkun aikaa rupesin pelkäämään, että eikai synnytys vaan ala pysähtyä. Kysyin sisko K:lta huolestuneena, että "Eikö ne supistukset tunnu enää samalta?" Hän vastasi "Eivät", ja pettyneenä totesin, että "Voi harmi, mistähän syystä ne nyt silleen on laantuneet". Hän totesi vain takaisin, että "Miten niin laantuneet, nehän vaan kovenee koko ajan!". :D
Tätä ei olisi kyllä sivusta seuraajana uskonut, sillä sisko K oli koko ajan vain rauhallisempi, rennompi ja hiljaisempi. Muutaman kerran hän vain valitti hiljaa supistusten välissä, että "Ai että kun tekee kipeää".
Vauva tulee !
Jossain vaiheessa rupesin kyselemään siskolta, että "Luuletko, että haluaisit kohta lähteä sairaalaan päin? Haluaisitko olla viimeiset pari tuntia siellä? Jos siellä pääsisi vaikka ammeeseen". Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että mieluummin ollaan mahdollisimman pitkään kotona, koska kotona on niin hyvä rentoutua. Ehdotin kuitenkin, että mitä jos varmuuden vuoksi seuraavan supistuksen jälkeen kokeillaan kuinka auki kohdunsuu on. Seuraavan supistuksen mentyä hän kävi sängyllä makaamaan ja kokeilin kohdunsuuta. Ylläri! Se olikin täysin auki ja vauvan pää oli jo todella tulossa sieltä. Totesin sisko K:lle, että tämä on kyllä kokonaan auki, kyllä meidän täytyy nyt lähteä sinne sairaalaan.
Kun hän nousi sängyltä pystyyn niin samantien hän totesikin, että no niin nyt ne lapsivedet sitten meni kokonaan ja että "Hei Karo, nyt se tulee!". Käskin hänet heti kontilleen lattialle, pää lattiaan ja peppu taivasta kohti. Tässä asennossa hän odotti kun me miehen kanssa keräilimme vauhdilla tavarat, sammuttelimme kynttilät ja uunin ja puimme sisko K:lle sukat, kengät ja talvitakin. Kysyin vielä lähdetäänkö autolla vai tilataanko ambulanssi ja sisko K halusi lähteä omalla autolla. Huono päätös, mutta eipä siinä kiireessä osannutkaan ajatella järkevästi.
Tästä alkoikin sitten se ei-niin-hyvin-mennyt osa synnytystä. Pääsimme autolla matkaan, mutta tajusin melko nopeasti, että olikin aamuruuhkan aika emmekä päässeet etenemään kunnolla vaan pysähdyimme korttelin välein valoihin. Koko automatkan sisko K hengitti ja piti nättiä matalaa ääntä. Aina kun ääni meinasi lähteä nousemaan niin autoimme etupenkiltä miehen kanssa antaen tueksi esimerkkiääntä. Kuitenkin Sturenkadun kohdalla sisko K alkoi huutamaan, että "Nyt se tulee! Ei voi enää pidätellä!". Pysäytin auton ja tilasin sitten ambulanssin. He tulivatkin 0,5 km matkan asemalta tosi nopeasti ja kuljettivat sisko K:n Kätilöopistolle. Tässä vaiheessa näkyi selvimmin rentoutumisen merkitys. Heti kun ambulanssimiehet tulivat ja sisko K joutui paareille selälleen, hän alkoi panikoida ja huutaa tuskaisesti, vaikka hetki aiemmin oli ollut täysin rauhallinen. Hän kommentoi myöhemmin, että ei kyllä muista huutaneensa niin kovaa, mutta hulluko siinä selällään pystyy enää rentoutumaan ja ettei hän sen kyydin jälkeen saanut enää rentoutumisen tilasta kiinni.
Ponnistuvaihe sairaalassa
Itse matelin Kätilöopistolla aamuruuhkassa hitaasti kuin etana. Kun pääsin perille ja infotiskille, oli infotiskin rouva juuri kertomassa kaverille hyvää juorua kuinka juuri oli tuotu paareilla yksi synnyttäjä, joka "huusi kuin palosireeni". Keskeytin hänet, että "Anteeksi, se palosireeni oli siskoni, saisinko tietää mihin huoneeseen hänet vietiin?". Pelkäsin etten ehtisi paikalle ennen kuin vauva syntyy, mutta ei ne näköjään ensisynnyttäjältä niin vain putoakaan sieltä pihalle :) Kuulin myöhemmin, että kätilö oli pyytänyt sisko K:ta käymään paareilta sänkyyn selälleen, mutta hän oli kiivennyt sinne suoraan konttausasentoon ja ponnisti siinä asennossa. Kun pääsin perille oli ponnistus jo kovassa vauhdissa ja sisko K nautiskeli ilokaasua siinä vahvistukseksi. Ponnistusvaihe oli siskolleni vaikea ja kivulias. Ehkä hellyyttävin osuus oli kun vauvan pää oli syntynyt ja hän availi silmiään ja suutaan ja sylki vähän limaa suustaan vaikka oli vielä puoliksi äidin sisällä! Tyttö sieltä lopulta syntyi vaikka itse olin veikannut poikaa :D
Hauskaa oli kun heti synnytyksen jälkeen sisko K totesi, että "Ei se aikaisempi oikeastaan edes sattunutkaan yhtään nyt kun vertaa tähän ponnistukseen.."
Ponnistuksen kestoksi tuli lopulta muistaakseni 25 minuuttia ja koko synnytyksen 16 tuntia. Vauvan syntymäpäiväksi tuli kuin tulikin Mimmin syntymäpäivä! Aika onnellinen ja ihmeellinen olo oli katsella auringon nousua Kätilöopiston ikkunasta. Lähdin siitä kotiin onnittelemaan omaa 1-vuotiasta, ja nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti