perjantai 28. marraskuuta 2014

Superjuoma suolistolle - Vesikefiiri

Niin lapsilla kuin aikuisillakin tuntuu olevan nykyään hirveästi ongelmia suoliston kanssa ja suolistostahan on riippuvainen koko ihmisen vointi. Vastustuskyky, allergiat, iho-ongelmat, kaikki on peräisin suolistosta, ja suoliston terveys vaikuttaa tutkitusti jopa mielenterveyteen.

Tykkään suositella kaikille probiootteja ja varsinkin niiden luonnollisia lähteitä. Laadukkaat lisäravinteina otetut probiootit toimivat hyvin ainakin kuurin ajan, mutta eivät kolonialisoi suolta (eli eivät lisäännyt suolessa) minkä vuoksi niiden vaikutus voi olla lyhytaikainen. Tästäkin on tosin poikkeuksia. Luonnollisista lähteistä, eli suomeksi ruoasta, saadut probiootit sen sijaan lisääntyvät suolistossa ja siten kasvattavat kehon omaa bakteerikantaa hyvällä tavalla.

Ilmeisesti ihmisen ruokavalioon on aiemmin kuulunut reilusti enemmän luonnon omia bakteereja ja kaikenlaisia hapatetuja tuotteita. Nykyään näitä ei paljon saada kun varsinkin kaikista valmistuotteista on tapettu kaikki bakteerit, sekä hyvät että pahat.

Halpa ja helppo konsti lisätä omaa hyvien bakteerien saantia on tehdä kotona kefiiriä, kombuchaa tai esimerkiksi hapankaalia. Meidän perheen ehdoton suosikki on vesikefiiri! Meillä oli myös aiemmin maitokefiirisieni, mutta oli aika työn takana saada sitä käytettyä kun emme muutenkaan käytä maitotuotteita kovinkaan paljoa. Maitokefiiri on piimän tapaista, mutta meillä ei lapsikaan sitä jaksanut juoda. Vesikefiiriä sen sijaan Mimmi juo mielellään päivittäin, ainoa juoma veden lisäksi mikä uppoaa aina ja isoina määrinä.

Vesikefiiri on jonkinlainen sieni/bakteeriviljelmä, valkoinen rakeinen mössö, joka syö sokeria ja muuttaa sen probioottiseksi hiilihapolliseksi juomaksi.

Yksinkertaisimmillaan kefiirin ohje on tässä:

- litra vettä
- desi kefiirinsiementä
- 1/2 dl sokeria

Anna tekeytyä pari vuorokautta huoneenlämmössä. Siivilöi kefiiri, pistä uusi satsi tekeytymään ja juo valmis juoma. 



Lisävinkkejä omasta kokemuksesta:

- Pidä kefiirin päällä harsoa, ettei banaanikärpäset ja roskat lentele sinne.

Kuivahedelmät nousevat
pintaan kun kefiiri valmistuu.
- Lisää mukaan kuivahedelmiä niin kefiiristä tulee parempaa. Itse tykkään laittaa viikunan ja pari aprikoosia. Tai pari taatelia ja pari ruokalusikallista rusinoita. Osta kuivahedelmät aina luomuna ja tarkista etteivät ne sisällä mitään säilöntäaineita (kuten rikkidioksidia) tai öljyä.

- Kokeile eri sokerilaatuja. Intiaanisokerilla tulee aivan erimakuista kuin tavallisella kaupan ruokosokerilla, jota itse tykkään käyttää.

- Jos pidät miedommasta mausta, vaihda kefiirin vesi joka päivä. En itse tykkää antaa juoman mennä liian vahvaksi, joten juomme yleensä litran verran kefiiriä päivittäin.

Siivilöi ensin kuivahedelmät, jotka ovat nousseet pintaan.

- Kefiirin sekaan olisi hyvä laittaa myös muutama luomusitruunan siivu. Maustamisen lisäksi se pitää liuoksen pH:n hyvänä niin, ettei home ala kasvaa. Olen tosin pitänyt pitkänkin aikaa kefiiriä ilman sitruunaa kun kaupasta ei saanut kunnollisia, eikä tämä vaikuttanut juomaan mitenkään. Toisten mukaan hyvä olisi laittaa myös hippusellinen ruokasoodaa.

- Kefiirille voi antaa myös inkivääriä pieniä palasia. Kuulemma se saa sienen kasvamaan. Oman kokemuksen mukaan sieni kasvaa kyllä muutenkin vähän liiankin reipasta vauhtia :)


- Kun kefiirisieni kasvaa liian suureksi (tämä saattaa käydä tosi äkkiä) syö se pois! Se on tosi terveellistä. Ei maistu miltään, veden kanssa menee alas ja jos ei mene niin blendaa smoothien sekaan.

- Tykkään itse pistää kefiirin aina ensin jääkaappiin pullossa ja juoda sitten kylmänä. Siihen kerääntyy myös mukavasti hiilihappoa suljetussa pullossa (älä jätä liian kauaksi ettei räjähdä).

- Kefiiriä voi maustaa miten tykkää. Sitä voi jälkikäyttää vaikka tuorehedelmien kanssa 1-7 päivää tai lisätä sekaan mehua.

Vesikefiirin tekemiseen tarvittavan kefiirisienen saat joltain kefiirin "kasvattajalta", esimerkiksi minulta. Esimerkiksi facebookista löytyy ryhmä Kombucha&Kefiiri (ja muun elävän kulttuurin kerho), josta löytyy useita ihmisiä jotka lähettävät kefiiriä halukkaille :)



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Synttärikutsut

Juhlittiin kaksivuotissynttäreitä nyt viikkoa etukäteen, sillä olen itse doulakoulutuksessa ensi viikonloppuna. Ihana päivä! Kavereita riitti aamusta iltaan, päiväunet jäi välistä ja synttärisankari kuukahti jo seitsemältä.
Olen aika onneton leipuri eikä juhlamenyyn suunnittelu ollut helppoa. Silti oli pakko yrittää vääntää sokerittomia herkkuja, joita en ollut kokeillut koskaan aiemmin :D
Ainoastaan keksit epäonnistui niin täysin, että siskon piti hakea kaupasta jotain tavallisia keksejä viime tingassa. Muuten sai olla ihan tyytyväinen itseensä, onnistuin kuitenkin tekemään synttärikakun, mustikkapiirakan ja suklaamuffinit gluteenittomina, ja kaksi ensimmäistä näistä oli myös sokerittomia :)

Kakusta tuli useita kehuja, joten paljastan sen reseptin tässä, jos joku vaikka kaipaa gluteenitonta, sokeritonta ja maidotonta täytekakkua juhliin.
Pohja Luolalaboratorion taatelikakku, väliin kookoskermaa ja banaania tai muuta ja päälle kookoskermaa (itse laitoin myös tavallista kermaa, koska mukana ei ollut maidottomia syöjiä.)