maanantai 31. maaliskuuta 2014

Sanoja kolmella kielellä

Aiemmassa postauksessa kerroin kuinka täällä kaikki ihmiset yrittävät ottaa Mimmin syliinsä. Tämä syliinotto sekä myös luokse kutsuminen tapahtuu hokemalla "Au, au", joka tarkoittaa "tule" sekä viittomalla molempien käsien sormilla itseä kohti.

Ei ole ehkä kovin yllättävää, että ensimmäinen asia, jonka Mimmi on täällä oppinut onkin juuri tuo kutsu, jota hän nyt toistelee jatkuvasti sekä koirille, että ihmisille.

Toinen uusi juttu, jonka hän on täällä oppinut on vilkuttaminen "oikealla tavalla" ja "bye bye". Aiemmin hän on siis vilkuttanut vauvatyyliin sormia liikuttelemalla tai kuninkaallisesti rannetta pyörittämällä. Nyt vilkutus on muuttunut koko käden heilutteluksi ja "bye bye" tarttunut pihan lapsilta, jotka jostain syystä puhuvat hänelle englantia ainakin sen verran kuin osaavat.

Hassu juttu on se, että vaikka Mimmin omia kieliä ovat suomi ja nepali, niin lähes kaikki nepalilaiset täällä puhuvat ensin miehelle nepalia ja Mimmille puhuessaan vaihtavat kieleksi englannin! Vaikka juuri nepalia hänen voisi ainakin kuvitella ymmärtävän paremmin.

En tosin ole varma kuinka paljon hän vielä ymmärtää nepalin kieltä, sillä ainakaan hän ei ole itse vielä puhunut nepalia lähes yhtään. Suomessa hän oli oppinut jo aiemmin sanomaan yhden sanan englanniksi: "Hello" sekä joitain suomenkielisiä sanoja, kuten "Äiti", "Täällä", "Haloo" (puhelimeen) ja "Hui". Kuvittelin, että noin vahvatahtoiselle lapselle tulisi "Anna" tosi aikaisin, mutta sitä hän on käyttänyt vain satunnaisesti. Ilmeisesti tahtonsa saa tarpeeksi hyvin läpi myös vain osoittamalla sormella ja kiljumalla kovaa...

On ollut tosi hauskaa myös huomata hänen ymmärtävän jo paljon puhetta (suomeksi). Aina puhutaan kuinka lapset jo pienenä ymmärtävät tosi paljon, mutta Mimmistä sitä on kyllä ollut vaikea huomata. Välillä tosin tuntuu, ettei häntä vain kiinnosta reagoida siihen mitä puhuu, eikä voi olla yhtään varma ymmärtääkö hän mitään. Nyt yhtäkkiä hän on ruvennut kuitenkin selkeästi ymmärtämään monia asioita, kuten "Näytä kun seisot varpaillaan", "Ota kengät pois" tai esimerkiksi paljasjalkakenkien kuvausta varten "Esittele vähän kenkiä".

Nyt vaan odotellaan, että yksittäiset sanat muuttuvat pieniksi lauseiksi :)

Kenkäasiaa (Paljasjalkakengät)

Kaiken muun voi mielestäni ostaa lapselle käytettynä, mutta kengät on sen verran iso terveysasia, että niihin haluan panostaa. Hienointahan olisi jos voisi olla ainoastaan paljain jaloin. Toiseksi paras vaihtoehto on varmasti paljasjalkakengät. Luonto ei varmastikaan ole luonut ihmiselle niin huonoja jalkoja, että hän tarvitsisi kenkiä, jotka tukevat ja "korjaavat" jalan asentoa, ainakaan ennen kuin se on huonoilla kengillä ensin pilattu.

Ennen kuin Mimmi rupesi kävelemään ulkona paljoakaan meillä oli muutamat "tavalliset" kengät, mutta nyt kun  hän jo kävelee suurimman osan päivästä niin halusin ehdottomasti ostaa hänelle paljasjalkakengät. Feelmax-kaupasta saa tilattua lasten paljasjalkakenkiä ja koot alkavat numerosta 22. Mimmille menee jalkaan muissa kengissä vielä jopa koko 21 ohuella sukalla, mutta nuo paljasjalkakengät ovat sen tyyliset, että ei haittaa vaikka kengässä olisi reilusti kasvuvaraa. Ostin hänelle koon 23 ja toivon sen menevän aina ensi talveen saakka, vaikka en tosin yhtään tiedä kuinka nopeasti lapsen jalat kasvaa. Hiukan liian isotkin kengät pysyy hyvin koska ne tulevat nilkkaan asti ylös kiinni muovihärpäkkeellä ja ovat tosi tukevat ja hyvät jalassa. Mies on myös tykännyt kengistä kovasti siksi, että muihin kenkiin verrattuna Mimmin on helppo niissä liikkua ja juosta. Ihan kuin ei olisi kenkiä ollenkaan, sehän se idea on :)

Pyysin Mimmiä esittelemään vähän kenkiä.

Paljasjalkakenkien lisäksi ostin Mimmille vähän helpommin puettavat Pediped-sandaalit, jotka sattuivat olemaan tarjouksessa Shanghaissa. Niitäkin mainostetaan jollain lailla paremmiksi kengiksi, "Paras valinta avojalkojen jälkeen" heidän oman tunnuslauseensa mukaan.

Feelmaxeja taas mainostetaan nettiliikkeen sivulla näin:

"Asiantuntijoiden mukaan lasten jalat kehittyvät luonnollisimmin mitä kauemmin lapsilla on mahdollisuus liikkua ilman jalkineita. Lapset eivät tarvitse jalkoihin lisätukea, sillä jalkaterät ja nilkat ovat riittävän vakaita ja vahvoja jo alusta lähtien. Luontainen liikkuminen ilman jalkineita kehittää ja vahvistaa jalkaterän toimintaa.
Lapsen jalat tarvitsevat riittävästi monipuolista liikuntaa voidakseen kehittyä luonnollisesti. Jalkojen asennolla ja toiminnalla on vaikutusta kokonaisryhtiin. Paljasjaloin kävely sopivalla alustalla kuten matolla, ruoholla tai hiekalla vilkastuttaa lihasten toimintaa ja edesauttaa jalkojen asennon toivottavaa kehitystä. Leikinomaiset liikeharjoitukset, esimerkiksi kiipeily, kiinniottoleikit, ruutuhyppely ja yleensäkin ulkoleikit ovat eduksi terveelliselle kehitykselle."

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Aamuyllätykset kertaa kaksi

Luin juuri Isyyspakkaus-blogista kuinka heidän 6 kk vanhempi tyttönsä oli oppinut kiipeämään pinnasängyn laitojen yli ja yllättänyt vanhempansa siis tulemalla itse pois huoneestaan aamulla.

Meillä nukutaan perhepedissä, mutta Mimmi ei ole sieltä koskaan lähtenyt aamulla mihinkään ensin herättämättä meitä. Kunnes nyt siis. Muutama aamu sitten kävi nimittäin niin, että mies heräsi aikaisin ja lähti Stupa-temppelin pihalle juomaan aamuteet kun me jäimme nukkumaan. Hänen palatessaan yllätykseksi Mimmi tulikin häntä vastaan tuossa talomme edustalla pihalla :D Itse nukuin tietysti vielä makeasti ja tietämättömänä Mimmin seikkailuista. Kuulemma oli naamakin suklaassa, hän oli siis tainnut käydä ensin maistamassa eilisen kaakaosmoothieni jämät. 

Onneksi tästä on todella pitkä matka autotielle ja tässä pihassa kaikki kyllä tietävät kenen lapsi hän on. Lisäksi meidän vuokralaisia liikkuu tässä koko ajan ja nuo appivanhemmat ovat myös lähes koko ajan tässä pihalla. Mitään vaaratilannetta ei siis varsinaisesti ollut. Ehkä suurin uhka, että hän yksinollessaan joisi jostain maassa olevasta ämpäristä taas hanavettä. Ulko-ovessa meillä on se vika, että siinä ei ole kahvaa. On vain lukot sisä- ja ulkopuolilla, joten joko se on lukossa tai auki. Eikä mies tietenkään ulos lähtiessä voi lukita meitä sisään..

Toinen yllätys olikin sitten ihan täysin huolimattomuusvirhe... Mies oli illalla ulkona ja tuli kotiin myöhään. Jostain syystä hän oli unohtanut lukita oven. Aamulla herätessä rupesin katselemaan, että tuossa on mies mutta Mimmiä ei näy missään. Huudahdin heti miehelle, että Mimmi on taas lähtenyt ulos, enkä olekaan koskaan aiemmin nähnyt hänen hyppäävään niin rivakasti sängystä ylös ja juoksevan kalsareissa pihalle :D Onneksi Mimmi löytyi heti, hän oli "anopin" kanssa keittiössä jo aamupalalla. Meidän oven eteen oli vain jätetty koppuroiksi kuivuneet mutaiset yösukat, joilla hän oli siis lähtenyt tepastelemaan pihalle.

Ehkä tämä nyt riitti opettamaan vähän tarkemmaksi tuon lukon käytön kanssa. 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Paha bakteeri-infektio ja ensimmäinen antibioottikuuri

Ei se vedestä saatu ripulitauti sitten mennytkään ohi, vaikka kuvittelimme useaankin otteeseen sen jo lähes parantuneen. Jostain syystä vaikkei Mimmi oksentanut kuin yhtenä iltana kunnolla, niin ripuli jatkui ja vaikka hän välillä tuntui ihan normaalilta niin pikkuhiljaa hän väsyi yhä enemmän ja ilmeisesti kuivui. Rupesimme antamaan hänelle ruiskulla suolajuomaa, mutta se ei tuntunut auttavan vaan hän meni vain entistä heikommaksi. Viidentenä päivänä hänelle nousi kuumetta ja melko nopeasti kuume nousi 40 asteeseen saakka. Siinä vaiheessa Mimmi ei enää pystynyt ottamaan edes suolaliuosta vaan rupesi yökkäämään sen mausta joka kerta.

Kun ripuli oli jatkunut hänellä neljättä päivää niin päätimme käydä lääkärissä, koska halusin heidän ottavan näytteet Mimmin ulosteesta. Itse epäilin bakteeriperäistä tulehdusta ulosteen limaisuuden vuoksi ja koska siinä oli mukana viimeisinä päivinä hiukan verta. Lääkärillä olikin sitten mielenkiintoiset mietteet, mistä en kyllä ollut yhtään yllättynyt. Vatsaongelmasta hän totesi vain, että lapsi on hiukan kuivunut mutta ei pahasti ja että tästä lähtien emme saa syöttää hänelle mitään aikuisten ruokaa enää, ei edes hedelmiä. Täällä vauvojen ruokaa ovat maidonkorvikkeet, Cerelac-vellit ja muut vilja/maissivellit, joissa ei siis ole mitään ravintoaineita. Näitähän Mimmi ei ole koskaan syönytkään, joten jätin tietysti tämän kommentin omaan arvoonsa.

Itsellä olisi ehkä ensimmäisenä tullut mieleen vastaanotolla punnita lapsi kuivumisen tarkastamiseksi sekä mitata lämpö. Myös antibiootit lapsille yleensä määrätään painon perusteella. Näistä kumpaakaan tämä lääkäri ei ilmeisesti kokenut tarpeelliseksi. Tosin, oman kokemuksen perusteella, kun olin muutamia vuosia sitten harjoittelussa täällä Health Posteilla, pikkuvauvat punnittiin kaikkine toppavaatteineen ja huopineen (täällä vielä pidetään vauvoja ihan järjettömien huopakääröjen sisällä, kesälläkin...). Jokainen voi itse miettiä, mitä hyötyä tällaisista punnituksista on kun ne huovat painavat varmaan melkein yhtä paljon kuin se vastasyntynyt, eikä siis vauvan omaa painoa tuosta voi kuin arvuutella.

Mies tai hänen isänsä jostain syystä mainitsivat tälle lääkärille myös, että Mimmi oli yskinyt hiukan ja lääkäri ilmeisesti näki sen jotenkin paljon suuremmaksi ongelmaksi kuin nuo vatsavaivat. Hän määräsi sitten yskän vuoksi antibiootin, kaksi eri yskänlääkettä sekä kurkkua puuduttavan geelin !! Mitään näistä ei tietenkään ostettu eikä annettu.

Kävimme viidentenä päivänä antamassa aamulla kakkanäytteen yhteen paikalliseen sairaalaan ja tuloksissa todettiin, että siitä löytyi sekä paljon bakteereja, että ameeba E.Histolytica. Ameeban hoito antibiootilla on aika pitkä kuuri ja ilmeisesti saattaa tarvita jopa kaksi eri antibioottia. En halunnut aloittaa mitään antibioottia hänelle turhaan, ellen olisi aivan varma, että mikä sairauden aiheuttaja on, joten halusin otattaa vielä uudet testit turistiklinikalla, jonka koen vähän luotettavammaksi. Olisi tosi outoa jos vedestä saatu ameeba aiheuttaisi oireita heti muutaman tunnin kuluessa, sillä yleensä ameebat tarvitsevat 2-4 viikkoa ennen oireiden tuloa, emmekä ole olleet edes tässä maassa niin pitkään.

Turistiklinikan lääkäri sanoi heti edellisen paikan tulokset nähtyään, ettei hän usko ameebaan. Hän sanoi myös olevansa iloinen, etten ollut antanut mitään tämän edellisen lääkäriin määräämistä lääkkeistä. Klinikalla Mimmi myös heti punnittiin sekä otettiin hengitysfrekvenssi, happisaturaatio ja lämpö. Heidän labrassaan todetut tulokset eivät näyttäneet mitään ameeboja, mutta bakteereja oli huomattavasti ja Mimmi oli selvästi menossa huonompaan kuntoon kuumeen ollessa korkea. Päätimme sitten aloittaa hänelle 3 päivän antibiootin bakteeri-infektion vuoksi. Olen tietysti harmissani, että joudumme antibiootteja antamaan, mutta kuuden päivän taistelu kuivumista vastaan oli tarpeeksi.

Antibiootin antaminen olikin sitten melko kinkkinen homma. Mimmi oksensi joka kerta kun sai suuhunsa pahalle maistuvaa antibioottia. Yritimme isompana annoksena sekä myös pikkuhiljaa vähän kerrallaan antamista. Lähes neljä tuntia siinä meni, mutta lopulta saimme annoksen annettua kun tajusimme pitää häntä nenästä kiinni ja juottaa vettä päälle ennen irtipäästämistä :/ Seuraavina päivinä edes nenästä kiinni pitäminen ei meinannut toimia enää, mutta hirveällä taistolla saimme antibiootit menemään. Luojan kiitos, niitä annettiin vain 3 annosta yhteensä, eikä esimerkiksi 3 kertaa päivässä...

Antibiootin jälkeen Mimmi alkoi tulla parempaan kuntoon, mutta ei vielä täysin terveeksi. Antibiootti ei selvästikään ollut tarpeeksi vahva, koska heti sen loppumisen jälkeen Mimmi rupesi jälleen heikkenemään. Hän myös lopetti uudestaan täysin syömisen ja juomisen. Jouduimme lopulta menemään yöksi sairaalaan, missä hän sai tiputuksessa nesteitä ja toisen vahvemman antibiootin suoneen. Heti seuraavana aamuna hän oli jo lähes täysin oma itsensä, valmiina syömään, juomaan, kävelemään ja leikkimään. On se vaan hemmetin hieno juttu tämä länsimainen lääketiede, vaikka sitä mahdollisimman vähän toivookin koskaan joutuvansa hyödyntämään.

Hänelle jätettiin sitten vielä kanyyli paikalleen ja sain kotiin mukaan toisen annoksen antibioottia vielä seuraavalle päivälle. Tässä maassa hienoa on se, että täällä lähes kaikki on mahdollista. Kuten se, että annan itse lapselleni iv-antibiootin kotona, eikä kukaan ole siitä vastuussa, kuten Suomessa olisi. Pyysin lääkäriltä tuon ab:n kotiin, koska hän tiesi minun olevan itse sairaanhoitaja. Pelottavaa on se, että hoitaja, joka sen antoi, rupesi selittämään minulle kuinka se annetaan ikäänkuin olisin täysin maallikko. Luultavasti hän olisi siis vaan antanut sen minulle mukaan kotiin vaikken edes olisi ammattilainen. Toivon todella, ettei kukaan ummikko rupea täällä mitään iv-antibiootteja itse antamaan vaikka se onkin täysin mahdollista. Muutama vuosi sitten teimme saman ystäväni kanssa, jolla oli kahden viikon antibioottikuuri, eikä hän tietenkään halunnut olla koko tuota aikaa sairaalassa. Täällä saa apteekeista ilman mitään reseptejä mitä tahansa lääkkeitä, sekä kaikki kanylointi ja iv-välineet. Hoidimme siis pari viikkoa hänelle kotona iv-antibiootit, ja hän laittoi jopa itse itselleen kanyylinkin uudestaan kun edellinen lopetti toimimisen :D

Takaisin asiaan, Mimmi on taas oma itsensä, vaikka valitettavasti tosi ikäviä kokemuksia "rikkaampi". Aiemmin saatoin antaa hänelle mitä vaan lusikasta (probiootit, kalaöljyä, Regulattia tms.) ja hän luottavaisena aina avasi suunsa. Nyt hän rupeaa itkemään nähdessään lusikan lähestyvän. Samoin nähdessään letkuja, ruiskuja tai muita lääkkeisiin liittyvää. Tärkeintä on tietysti, että hän on taas terve. Kummallista miten voi jo melkein unohtaa millainen lapsi on normaalisti, kun hän puoleksitoista viikoksi taantuu lähes vuoden takaiselle tasolle: ei puhu, ei kävele, nukkuu suurimman osan ajasta... Ja lisäksi vielä on surullinen eikä hymyile millekään asialle.

Mutta kuinka hienoa onkaan taas kuulla hänen ensimmäistä kertaa uudelleen nauravan! Ja tänään, ensimmäisenä täysin normaaleissa voimissa vietettynä päivänä, sitä naurua onkin riittänyt :)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pyykinpesua

Pyykinpesu täällä meillä on vähän työläämpää kuin Suomessa. Hienoa on, että meillä on pyykinpesukone. Vähän vaikeaa se, että se on puoliksi käsikäyttöinen :D

Koneessa on kaksi rumpua, pesu ja linkous. Homma toimii niin, että pesurumpuun lyödään vaatteet, pesujauhetta ja kaadetaan vettä. Napeista valitaan "Wash", "Fill" ja "9 min tai 15 min Wash". Sitten odotetaan kun vaatteet pyörii rummussa. Kun kone huutaa merkkiääntä,  käännetään yksi vipu "Drain" asentoon, odotetaan, että vedet laskee pois, muistetaan kääntää se "Drain" vipu "Fill" asentoon, kannetaan uudet vedet ja kone päälle. Tätä toistetaan kunnes vaatteet ovat puhtaita. Teoriassa siis. Todellisuudessa niin kauan kuin jaksetaan, on aikaa tai kunnes sähköt menee. Elämä täällä on niin likaista, että puhtaita noista vaatteista ei tule koskaan.

Sitten vaatteet isketään linkousrumpuun ja lingotaan. Tämän jälkeen ne viedään katolle kuivumaan ja toivotaan, ettei sada.

Täällä on ilmeisesti tapana käyttää pesemiseen aina kylmää vettä. Itse käytän aina lämmintä ainakin muutamaan ekaan pyöritykseen, mutta eipä niistä näytä kyllä sen puhtaampia tulevan. Tässä uudessa asunnossa on melko luksusta, että vesipiste on koneen vieressä kylpyhuoneessa. Aiemmassa talossa pesukone oli keittiössä ja veden joutui kantamaan joko ison huoneen toiselta puolelta tai alakerran wc:stä! Nytkin pesupuuhiin menee helposti tunti, aiemmin vielä kauemmin.

Mietin, että ottaisinko tänne mukaan kestovaippoja ja jaksaisinko pestä niitä jatkuvasti. Pyykinpesussa kaikista vaativinta on se, että on pakko olla kotona juuri silloin kun sähköt menevät päälle, eli vaatii etukäteissuunnittelua. Asian ratkaisi kuitenkin helposti se, että tavaraa mitä halusin tänne oli paljon enemmän kuin koneeseen sai ottaa. Vaipat jäi siis suosiolla kotiin :/


Kuten näkyy niin vesi värjäytyy heti ihan mustaksi tämän kaupungin pölyistä.

Ämpäreillä kannellaan vettä pesukoneeseen.

Veden lämmitin pitää laittaa päälle kun sähkö tulee niin hetken päästä on lämpöistä vettä.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Ensimmäistä kertaa kipeänä

Ei sitten ehditty kuin puolitoista viikkoa täällä Nepalissa olla kun ensimmäinen vatsatauti iski. Meillä vessassa on ämpäreitä, joita täytetään hanavedellä ja tietysti silmän välttäessä Mimmi ehti eilen illalla käydä juomassa yhdestä niistä (hyi oksennus!).

Tämä päivä on sitten ollut vähän ulostamista ja oksentamista. Suurimmaksi osaksi kuitenkin ihan hyvällä tuulella ja energialla, nyt illasta hän tosin oli normaalia väsyneempi ja otti ylimääräiset 30 min torkut. Lämpöä ei ole, ei ainakaan tunnu käteen yhtään normaalia lämpimämmältä. Kuumemittari, jota ei ole koskaan aiemmin tarvittukaan, sanoi sopimuksensa irti tietenkin nyt kun olisi ensimmäistä kertaa ollut syy mitata :D Ilmeisesti patterit loppu, vaikka en tiedä miten se voi olla mahdollista kun sitä ei tosiaan ole edes käytetty kuin muutama kerta testauksen vuoksi...

Itselle tämä on ollut ainakin mukava pieni kokeilu siihen, millaista olisi elää rauhallisen lapsen kanssa :D Mimmi on nyt illalla istunut sylissä paikallaan ikuisuudelta tuntuvia aikoja ja jopa maannut sängyssä paikallaan niin, että olen vain silitellyt hänen päätään. Nyt vaan toivotaan tietysti pikaista paranemista ja sitä, ettei hän saa siitä vedestä mitään iljettäviä loisia :(

Edit: Oksentelu kesti onneksi vain sen pari tuntia eilen illalla. Vatsa on sekaisin Mimmillä vieläkin ja tänään ollut väsynyt. Hetken leikkimisen jälkeen pitää aina ottaa huiliminen ja nyt jo toisilla päiväunilla tänään. Kai se tästä ohi menee kuitenkin.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kulttuurieroja: Lapsen itsemääräämisoikeudesta

Nepalissa yksi suuri ero ihmisten käyttäytymisessä suhteessa pieniin lapsiin on tapa, jolla lasta lähestytään ja se kuinka moni ihminen lasta käsittelee ylipäätään.

Suomessa jos tapaamme uusia ihmisiä tai vanhoja tuttujakin, ihmiset yleensä lähestyvät vauvaa vähän varoen ja jopa vähän kumartuvat, jotta eivät vaikuttaisi pelottavalta. Ihmiset usein odottavat vauvan hiukan vierastavan, eivät hyökkää vauhdilla hänen luokseen vaan puhuvat lepertelevällä äänellä ja odottavat vauvan/lapsen reaktiota ja hänen pyyntöään, tai vähintäänkin kysyvät lupaa ottaa syliin.

Nepalissa käyttäytymismalli on aivan toinen. Ihmiset saattavat tulla lapsen luokse hyvin kovaäänisesti, jopa kiljuen tai paukutellen käsiä yhteen. He tulevat suoraan puristamaan lasta poskista ja joko pyytävät lasta syliin elekielellä tai vetävät häntä käsistä syliinsä. Jos lapsi ei itse tee elettä tullakseen pyytäjän syliin tai vaikka hän jopa kieltäytyisi pelokkaana, hänet otetaan silti syliin vasten hänen tahtoaan. Kuka tahansa kokee oikeudekseen ottaa lapsen syliin, myös tuntemattomat ihmiset kadulla. Sitten kun lapsi itkee sylissä, hänet yleensä kyllä annetaan takaisin, mutta vahinko on jo tapahtunut. Lapsen itku tietysti on merkki siitä, että äiti on kasvattanut lellimällä lapsesta pelkurin.

Mimmi on aina ollut mielestäni hyvin rohkea lapsi, eikä ole koskaan vierastanut kunnolla. Olen yleensä pystynyt antamaan hänet syliin kenelle vaan ja hän on hyvin nopeasti mennyt itse uusien ihmisten luo. Kiinassa ollessakin vaikka ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita lapsista ja tulevat koskemaan, kukaan ei ota häntä syliin kysymättä. Sen sijaan Mimmi itse saattaa katsella uutta ihmistä hetken ja sitten mennä ojentamaan kädet, että pääseekö syliin.

Tämän vuoksi täällä Nepalissa minulla meni vähän liian kauan aikaa tajuta, että ihmisten hyökkäävyys oli kuitenkin liikaa Mimmille. Aluksi hän oli normaalisti innokas itsensä ja viihtyi oikein hyvin appiukon ja varsinkin hänen tyttöystävänsä kanssa. Välillä häntä pitelivät myös muut ystävät. Jotkut ihmiset saivat ottaa syliin ja toisten pyytäessä hän kieltäytyi. Kuitenkin muutamia päiviä täällä oltuamme hän rupesi tulemaan itkuiseksi, jos kukaan muu kuin minä tai isä halusi pitää häntä, eikä hän tuntunut enää viihtyvän oikein muualla kuin vanhempien sylissä. Lopulta tajusin, että tämä hänen hätänsä ei johtunut mistään hampaan tulosta tai väsymyksestä vaan hän vaikutti hätääntyvän kaikista ihmisten lähestymisyrityksistä ja aina niiden jälkeen olevan enemmän kiinni minussa jonkun aikaa kunnes leikinhalu taas voitti. Järkeilin hänen reaktionsa liittyvän siihen, että häntä oli ehkä alkanut pelottaa se, että hän huomasi kenen tahansa ihmisen voivan kaapata hänet syliinsä hänen tahtonsa vastaisesti. Varmasti hän oli myös aistinut monessa tilanteessa minua ärsyttävän sen, kuinka ihmiset yrittivät saada häntä syliinsä tajuamatta lopettaa, vaikka hän selvästi kieltäytyi. Alussa Mimmi meni ihmisten syliin helpommin. Tietenkään en antanut häntä, jos hän selvästi kieltäytyi, mutta alussa hän saattoi olla vain hiukan ujon tuntuinen, jolloin annoin ihmisten ottaa hänet. Nyt jälkiviisaana olisi pitänyt kieltää kaikki paitsi ne kerrat kun Mimmi itse pyysi päästä vieraan syliin.

Tilanteesta tuli mieleen keskustelu, jossa olin mukana joitain aikoja sitten liittyen lapsen itsemääräämisoikeuteen. Puheena oli se,  onko pienellä lapsella oikeus päättää esimerkiksi kenen syliin hän menee, ketä halaa tai pussaa. Esimerkkinä oli Suomessa tyypillisempi tilanne innokkaat sukulaiset, joita lapsi ujostelee, mutta ketkä haluavat jakaa hellyydenosoituksia. Isommalle lapselle voi jo selittää, että "Halaa sitten mummia kun se merkitsee hänelle niin paljon", mutta pienelle lapselle sellainen vasten hänen tahtoaan syliin ottaminen tai halaaminen loukkaa hänen oikeuttaan määrätä omasta kehostaan ja tilastaan. Keskustelu liittyi naisten oikeuksiin ja siihen, miksi niin moni nainen tulee hyväksikäytetyksi ja miksi me naisina niin helposti hyväksymme sen. Itselleni silloin uutena ajatuksena tuli, että se mitä me opetamme lapsillemme(tytöillemme) jo aivan pienenä luo pohjan heidän itsetunnolleen ja itsearvostukselleen myöhemmässä elämässä. Jos opetamme pienelle tytölle, ettei hänellä ole oikeutta itse päättää kuka häneen koskee, halaa tai antaa suukon, hän ei varmastikaan myöhemmässä elämässä helposti opi uskomaan näihin oikeuksiinsa, kun pienenä elämästä opitut totuudet ovat niin syvällä selkärangassa. Vanhempien on tietysti pakko ottaa lapsi syliin monessa tilanteessa vastoin hänen tahtoaan, mutta hänen itsemääräämisoikeutensa pitäisi toteutua esimerkiksi siinä, että jos häntä pyytää antamaan pusun tai halauksen ja hän ei tahdo, niin häntä ei koskaan siihen pakoteta tai painosteta (edes syyllistämällä tyyliin "Anna nyt ettei äitille tule paha mieli"). Hellyyteen pakottaminen on pelkkää vallankäyttöä ja opettaa hyvin vääriä asioita.

Kun tajusin kaiken tämän, minua rupesi tietysti ärsyttämään nämä tilanteet ja ymmärsin, että minun täytyy yrittää suojella Mimmiä yrittämällä vältellä näitä tilanteita kuin vain voin. Eräänä huonona hetkenä kun Mimmin istuessa katukivetyksellä yksi tuntematon nainen yritti hänet väkisin nostaa, suutuin sen verran, että tartuin naiseen käsiin ja riuhtaisin ne irti Mimmistä. Mimmi selvästi jotenkin reipastui tämän jälkeen. Vaikka pieni onkin hän varmaan ymmärtää enemmän kuin uskommekaan ja varmasti hän tajusi minun puolustavan häntä. Harmittaa, että en puolustanut häntä jo aiemmin tehokkaammin vaan hän ehti hiukan menettää luottamustaan siihen, ettei häntä voida vain kaapata milloin tahansa. Puhuimme tästä Mimmin isän kanssa ja nyt pidämme tärkeänä, että kenen tahansa pyytäessä sanomme heti selkeästi, ettei Mimmi halua tulla hänen syliinsä ja täällä kun ihmiset ovat hyvin peräänantamattomia niin voi vain yksinkertaisesti kääntää selkää liian innokasta tyyppiä kohti, jotta Mimmi tuntee olevansa suojassa. Sanon myös joka kerta Mimmille kun hän alkaa heti hätääntyä ihmisten ojentaessa käsiä häntä kohti, että hänen ei ole pakko mennä kenenkään syliin jos ei halua. Toivon, että tämä vähän palauttaa pian Mimmin luottamusta meihin ja maailmaan :)




tiistai 4. maaliskuuta 2014

Sormiruokailukuulumisia 15-kuisena

En ole pitkään aikaan päivittänyt meidän kuulumisia sormiruokailuun liittyen, joten tässäpä tulee tiivistettynä koko historia :)

Mimmi rupesi syömään sormiruokaillen reilu 6 kk ikäisenä. Alun herkkuja oli parsakaalit, kurkut, tomaatit yms. Hän oli aina hyvin kaikkiruokainen, eikä hylännyt mitään muuta kuin bataatit! Muutamassa viikossa hän oppi nielemään palasia ja ruoka rupesi imeytymään (ei tullut enää suoraan läpi). Siihen, että hän hoksasi kiinteän ruoan vievän nälkää taisi mennä ainakin kuukausi, ellei parikin, eli äidinmaitoa hän söi nälkään ja muuta ruokaa huvin vuoksi. Koskaan hän ei meinannut tukehtua eikä edes kakonut ruokaansa, vaikka odotin, että kakomista olisi ollut alussa. Suun motoriikka myös kehittyi ilmeisen nopeasti, sillä joskus ehkä 9 kuukauden iässä hän osasi jo esimerkiksi Cocovin raakapatukasta (joka on siis blendattu ihan sileäksi!) erotella suussaan pienet cashew:n palaset, syljeskellä ne ulos ja niellä muun massan :D Myös sormien pinsettiote kehittyi nopeasti, mökillä hän söi metsämansikoita ja mustikoita juhannuksena 7 kk:n ikäisenä oikein näppärästi, ja neuvolassa myös huomattiin tämä taito.

Seitsemänkuisena maistui parsakaali ja se onkin kestoherkku, maistuu edelleen. 
Itse pidän sormiruokailun aikaansaannoksena myös sitä, että Mimmi ei ole koskaan nielaissut yhtäkään objektia, joka ei olisi ruokaa! Ja jos joku meinaa, etten ole vaan huomannut, niin se ei pidä paikkaansa, sillä kestovaippojen käyttäjänä kyllä huomaa niitä pestessään :D Ainoastaan kerran luulin hänen nielaisseen jotain pieniä korukukkia, kunnes tajusin niiden olevan taatelin kantoja, jotka ei tietenkään vatsassa olleet sulaneet... Mimmi kyllä pistää suuhunsa kaikenlaista pientä, esimerkiksi pieniä kiviä ja saattaa imeskellä niitä ties kuinka pitkään kunnes sylkee ne ulos, mutta hän selkeästi erottaa mikä on ruokaa, emmekä olekaan koskaan pitäneet häneltä piilossa mitään pikkuesineitä kun selkeästikin hän hallitsee suunsa tosi hyvin.

Lusikan käyttöä hän rupesi opettelemaan pikkuhiljaa jo aikaisin, mutta sen oikein päin suuhun vieminen, eli normaali syöminen lusikalla taisi onnistua 1 v. synttärien aikoihin. Sen jälkeen hän pian halusi ruveta harjoittelemaan haarukan käyttöä, ja se taisi ruveta sujumaan muutama kuukausi myöhemmin. Toki molemmat vaativat edelleen sopivan koostumuksen ruoalta, esimerkiksi kovin kovat asiat eivät jää haarukkaan, eikä vetinen keitto pysy vielä lusikassa kunnolla.

14 kk ja haarukan käyttö hallussa ;)
Tiivistettynä voi sanoa, että meidän sormiruokailuhommat kesti aikalailla tasan puoli vuotta. Sen jälkeen kun Mimmi oppi syömään lusikalla ja haarukalla, hän ei ole enää suostunut syömään ruokaa käsin. Poikkeustilanteessa, jos ruoka ei meinaa millään pysyä haarukassa, hän saattaa napata jonkun palan suuhun käsin, mutta muuten tuo välineiden käyttö tuntuu olevan niin mukavaa, ettei hän suostu enää sormiruokailemaan vaikka jossain tilanteissa se olisi helpompaa.

Kodin rakennusta Nepalissa

Asumme täällä Kathmandussa mieheni suvun mailla, ihan Kathmandun turistikeskustan Thamelin ytimessä. Onneksi tämä maaplänttimme ei ole tien vieressä vaan syrjässä keskisuuren Stupa-temppelin takana.

Kathmandu on kaupunkina hyvin köyhä, pölyinen, täynnä meteliä ja suitsukkeen tuoksua. Kadut on täynnä hurjastelevia moottoripyöriä, tavallisia pyöriä, riksoja ja pieniä takseja. 15-kuisen ei voi ihan vielä antaa kävellä siellä itse. Useimmat asumukset ovat todella pieniä ja niissä asuu paljon ihmisiä. Talot ovat myös tosi lähellä toisiaan. En tiedä saisiko näin sanoa, mutta olen tosi onnellinen, että mieheni perheen koti on normaalia suurempi ja suku hiukan rikkaampi. Vaatisi aika suurta sopeutumista varsinkin lapsen kanssa, jos asuminen täällä poikkeaisi tosi suuresti meidän länsimaisista standardeista..

Aiemmilla visiiteillä asuimme hiukan eri tavalla, sillä suvulla oli perinnönjakoasiat hiukan kesken. Silloin meillä ei ollut kunnollista vessaa, eikä generaattoria. Täällä säännöstellään sähköä niin, että sitä annetaan vain joitain tunteja vuorokaudessa. Esimerkiksi tammikuussa oli aika askeettista kun auringonlaskun jälkeen iltakuudelta oli jo sysipimeää, kylmä koska täällä ei ole sisätilalämmitystä, ei internettiä, ei telkkaria, ei lämmintä vettä... eikä siis paljoakaan tekemistä.

Nyt onneksi tilukset on jaettu ja olemme muuttaneet uuteen taloon toiselle puolelle tonttia. Tämä talo on kolmikerroksinen ja mieheni isä on rakennuttanut itselleen keskikerrokseen mukava asumuksen, jossa on niin hieno vessa, että sitä on kuulemma monet käyneet ihastelemassa :) Muutenkin asunto on siisti ja hieno.

Meille (minulle, miehelleni ja Mimmille) on tällä hetkellä rakentumassa alakertaa pieni "kolmio". Kooksi arvelisin ehkä noin 30 neliömetriä :) Työmiehet siellä tekevät pitkää päivää, tällä hetkellä asetellaan vessaan kaakeleita, jotka minä sain valita. Valitettavasti sinisiä vaihtoehtoja oli vain kaksi :D Halusin siniset, koska aion maalata makuuhuoneen, jossa vessa sijaitsee, myös siniseksi. Olohuoneestamme tulee mintunvihreä, joka on täällä hyvin yleinen talojen väri ja pienestä työhuoneesta ehkä pastellivioletti.

Odotan kovasti talon valmistumista, sillä tällä hetkellä asumme pienessä huoneessa toisessa rakennuksessa. Huone on niin pieni, ettei Mimmillä ole siellä oikein mitään tekemistä. Tylsistyminen uhkaa joka ilta kun aurinko laskee kuudelta, eikä pihalla siis enää näe leikkiä.

Ainut asia, jonka vielä koen hiukan hankalaksi on se, että keittiö on eri rakennuksessa, ja sinne pitää kiivetä hyvin jyrkkiä portaita pitkin, joita Mimmi ei opi kulkemaan vielä pitkään aikaan. Tähän ei kuitenkaan ole tulossa muutosta ilmeisesti. Minulle nuo ruoka-asiat ovat jollain lailla hankalia, ja täällä erityisesti. Tällä kertaa elämää helpottaa huomattavasti se, että olen oppinut pitämään nepalilaisesta ruoasta :) Voin siis ainakin ravintolassa tilata mitä tahansa kasvisruokaa, kun aiemmin vaihtoehtoja oli usein yksi tai kaksi. Miehen pitäisi ruveta kokkailemaan kotona, mutta nyt ensimmäiset päivät olemme olleet laiskoja ja syöneet vain ravintolassa. Kotona syömistä hankaloittaa myös hiukan se, että jääkaappi toimii vain kun on sähköä, enkä siis uskalla luottaa, että siellä ruoat säilyisi kovin pitkään.

Tähän mennessä päivärutiineihin on kuulunut herääminen noin kello 8. Mimmi haluaa heti lähteä ulos, joten mies vie hänet Stupan pihalle leikkimään ja sillä aikaa minä olen laittautunut päiväkuntoon, siivoillut tai käynyt kuntosalilla. Aamurutiineihini kuuluu hakea keittiöstä pulloilla vettä, jonka suodatan Brita-kannulla. Ostamme siis kotiin isoja lähdevesipöniköitä juomavedeksi. Päivät on koostuneet kaverien tapaamisista, kuntosalilla käynnistä ja kaikenlaisesta tavaran hankkimisesta uutta asuntoa ja elämää varten. Onneksi tämä on halpa maa, pienillä säästöillä saa jo hankittua paljon. Aurinko laskee kuuden aikoihin koko vuoden ympäri. Sen jälkeen olemme käyneet vielä ravintolassa syömässä ja Mimmi on käynyt nukkumaan 9 aikoihin. Yritän vielä aikaistaa tätä ja saada hänet nukkumaan jo kahdeksalta, sillä olisi huomattavasti helpompaa olla hereillä vain valoisan aikaan kun hän pystyy leikkimään ulkona. Ainakin niin kauan kunnes saamme oman asuntomme käyttöön. Nyt meillä on onneksi generaattori, joten valoa riittää myös auringonlaskun jälkeen ja tietokonetta ja internetiä voi käyttää.

Shanghaissa vietetyn kuukauden jälkeen, jonka olin 24/7 Mimmin kanssa ja hänen viihdyttäjänään, on ollut tosi virkistävää saada täällä vähän omaakin aikaa, kun mies, appiukko+tyttöystävänsä sekä kaverit ja jopa pihan naiset ovat pitäneet seuraa Mimmille. Mimmi selvästi nauttii täällä olosta ja viihtyy varsinkin Stupan pihalla puuhailemassa ja katselemassa.

Pihalla. 
Linnut on tosi hauskoja. Itse en niistä oikein välittäisi.

Mandukassa on hyvä kantaa selässäkin nykyään.

Appiukon olohuoneen väritystä. Nepalissa käytetään värejä vähän rohkeammin kuin meillä Suomessa.

Keittiön portaat. Alaspäin pakko pitää kaiteesta, eli vaan toiseen käteen mahtuu tavaraa. 

Öisin on vielä kylmä (veikkaisin 10-15 astetta), joten ostin Mimmille paksun collegepuvun. 
WC:n rakennus alkutekijöissään. 

Yksi päivä satoi, tuli käyttöä sadevaatteille. Olisi ehkä pitänyt tuoda kumpparit kun en tiedä löytyykö täältä.