sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Taaperoimetys - WHO:n suositukset täytetty

WHO:n suositus on osittaisimettää lasta kaksivuotiaaksi tai pidempään. Suomessa poiketaan WHO:n suosituksesta ja suositellaan vain yhden vuoden ikään osittaisimetystä. Jostain syystä meillä moni kuvittelee, että taapero ei hyötyisi maidosta eikä tarvitsisi sitä, koska meillä on niin erinomainen ravitsemustila ja että WHO:n suositus onkin enemmän kehitysmaita varten. Moni on saattanut kuulla esimerkiksi virheellisen väittämän, että "maito muuttuu sokerilitkuksi" siinä vuoden paikkeilla. Taaperoimetys saattaa myös tuntua suomalaisista oudolta, "väärältä" ja jopa jotenkin sairaalta. Nämä ovat vain meidän kulttuurissamme opittuja juttuja, eivät mitään universaaleja totuuksia.

Tiedän, että on useita äitejä, jotka imettävät taaperoitaan kotona, mutta eivät välttämättä mainitse tästä edes neuvolassa, koska yleinen ilmapiiri on imetyskielteinen tai vähintäänkin oudoksuva. Meidän imetyksestä tietävät ne, jotka ovat kysyneet, ulospäin se ei enää näy ellet satu olemaan yöaikaan sängyssä kanssamme. Nyt kahden vuoden rajapyykin kunniaksi haluan kuitenkin jakaa meidän imetystarinamme!

Ensin kuitenkin muutama fakta taaperoimetyksestä!

- Lapsen luonnollinen vieroittautumisikä on noin 2-7 vuotta. Noin puolet maailman lapsista saa rintamaitoa vielä 2-vuotiaana.
- Maito ei muutu missään vaiheessa sokerilitkuksi. Päinvastoin, kun vauva kasvaa isommaksi myös maito muuttuu ravitsemmaksi, rasvaisemmaksi ja kaloripitoisemmaksi, kuten loogista onkin!
- Taaperoiässä maito ei lopu äidiltä kovinkaan helposti. Esimerkiksi viikon imetystauon jälkeen on hyvin todennäköistä, että imetys jatkuu niinkuin ei mitään. Maito ei myöskään pakkaudu rintoihin välttämättä, vaan äiti voi helposti olla muutaman vuorokauden imettämättä.
- Taaperoimetys ei sido äitiä, kuten vauvan imetys, koska maito ei ole välttämätöntä taaperolle. Esimerkiksi itselläni on jäänyt ihan vahingossa kolme vuorokauttaa imettämättä kun tein yövuoroja ja normaalit imetysajat menivät ohi.
- Pitkällä imetyksellä on useita terveydellisiä hyötyjä sekä lapselle että äidille, eikä se ole myöskään vaaraksi hampaille kun hammashygieniasta huolehditaan. 



Meidän tarinamme:

Meillä imetys lähti käyntiin synnytyssairaalassa hyvin. Mimmillä oli alusta asti hyvä imuote, eikä ohjausta sen suhteen tarvittu. Alussa Mimmi söi jopa puolen tunnin välein, mutta aina vaan pari minuuttia kerrallaan. Muutamassa viikossa tahti kuitenkin hidastui niin, että syöttöjä oli ehkä parin tunnin välein, aina sen maksimissaan 5 minuuttia kerrallaan. Hän oli aina siis tosi nopea syömään. Ihan alussa kun maitoa tuli suihkuten niin Mimmi rupesikin jossain vaiheessa oksentamaan oikein kaaressa isoja määriä. Tähän saatiin ohje röyhtäyttää imettäessä muutamia kertoja kesken imetyksen sekä sen jälkeen. Saatoin siis imettää kolme minuuttia ja röyhtäyttää siinä välissä Mimmin kolme kertaa :D Ongelma meni onneksi ohi muistaakseni alle viikossa.

Täysimetin Mimmiä reilu 6 kk ikään saakka, jonka jälkeen alettiin sormiruokailla imetyksen ohessa. Samalla hän alkoi juomaan vettä nokkamukista. Siihen asti hän olikin kasvanut hirveää vauhtia. Samalla kun kiinteät aloitettiin niin kasvussa tuli hetkellinen stoppi ja taidettiin käydä joku ylimääräinen kerta neuvolassa mittauksissakin.

Menin työharjoitteluun kun Mimmi oli 8,5 kuukautta. Ensimmäisiä päiviä varten sulatettiin pakastettua maitoani valmiiksi, mutta ei Mimmi halunnut sitä koskaan juoda. Hän siis pärjäsi ihan hyvin työpäivän ajan kiinteillä ruoilla. Imetys jatkui iltaisin ja öisin. Johonkin 9-10 kuukauden ikään  oli vaihe, jolloin Mimmi ei koskaan päivällä pyytänyt itse maitoa, joten imetyskerrat saattoi jäädä vain niihin muutamaan öisin tapahtuvaan kertaan.

Vuoden iässä tuli vaihe, jolloin Mimmi rupesikin heräilemään öisin enemmän ja viihtymään aamulla rinnalla pitkään. Silloin pidettiin unikoulu Gordonin tapaan ja yöimetykset väheni yhteen aamuyöllä tapahtuvaan kertaan.

Noin 1v3kk iästä alkoi vaihe, jolloin Mimmi keksi, että rintoja voi koskea myös käsin ja niistä tuli tosi tärkeät hänelle. Ensimmäiset pari kuukautta oli lähes pakkomielteistä käden työntämistä paidan sisään ja rintojen nipistelyä kynsillä, minkä järjestelmällisesti kielsin. Tämä sai aikaan hirveitä raivareita. Lopulta hän kuitenkin onneksi lakkasi saamasta raivokohtauksia asiasta, vaikka edelleenkin yritti aina kättä paidan sisään. Tiedän muita taaperoita, joilla ei ole koskaan ollut tällaista vaihetta, joten ei kannata säikähtää :) Meillä tämä on kuitenkin ollut se ainoa, mutta iso asia, mikä on vienyt itseltäni iloa imettämisestä ja minkä vuoksi olen harkinnut jo jonkun aikaa lopettamistakin.

Matkan varrella on ollut hetkiä kun imetys on tuntunut kyllästyttävän, ärsyttävän tai ahdistavan. Näihin on aina auttanut se, että olen rajoittanut imetystä, edes hetkittäin. Esimerkiksi ajatukset tähän tyyliin: "En jaksa enää imettää päivisin, tästä lähtien imetän vain päiväunille mennessä", tai "Tästä lähtien imetän vain kotona" tai "Tästä lähtien imetän vain ulkona" on selvästi tuonut jonkinlaista kontrollin tunnetta ja helpottanut. Minun ei ole pakko lopettaa, mutta voin vähentää ja äidintahdistaa imetystä itselleni sopivaksi. Yksikin kerta päivässä on hyvä!

Varsinkin vuoden iässä ja sen jälkeen imetyksen suurin hyöty oli selvä: se rauhoittaa. Missä tahansa tilanteessa, vaikka taapero olisi ollut väsynyt, huonotuulinen, täysin hysteerinen, satuttanut itsensä tai mitä vaan, imetys rauhoitti aina ihan uskomattoman nopeasti, eikä imetyshetken tarvinnut välttämättä kestää kuin se hetki. Oli jopa välillä ihmeellisen tuntuista miten täysin yliväsyneen tuntuinen ja kiukkuinen lapsi pystyi saavuttamaan puolessa minuutissa zenmäisen tilan ja jatkamaan toimiaan täysin rauhoittuneena. Melkoisen kätevää esimerkiksi ravintolassa kun on täydellinen keino rauhoittaa tyyppi nopeasti :)

Noin 1v9kk ikään saakka imetin illalla, n.klo 06, aamulla ja muutamia kertoja päivän aikana. Sen jälkeen tapahtui kenties jotain hormonaalista(?), sillä samaan aikaan kun kuukautiseni säännöllistyivät, myös rinnat lakkasivat täyttymästä ja tulivat huomattavasti aremmiksi. Nykyään en siis enää siedä ollenkaan sitä, että Mimmin on saatava välttämättä aina imettäessä hipelöidä toista rintaa, ja tuntuu huomattavasti useammin siltä kuin hän riippuisi hampailla rinnassa kiinni. Imetyshetket onkin jo pidempään olleet "taistelua" sitä lapsen kättä vastaan ja vähän ikäviä tuntemuksia. Nyt vasta suunnilleen kaksivuotissyntymäpäivien aikaan hän vihdoin oppi vain pitämään kättä paikallaan rinnalla, hipelöimättä tai nipistämättä.

Muutamia viikkoja sitten kävin läpi tiukan pohdinnan imettämisen suhteen. Rupesin pikkuhiljaa huomaamaan, että imetys oli alkanut salakavalasti ärsyttää minua aivan älyttömästi enkä pystynyt enää muistamaan milloin viimeksi olisi ollut imetyshetki, jolloin en olisi ärsyyntynyt. Tajusin, ettei ole mitään järkeä jatkaa samalla linjalla, että haluan muka imettää mutta sitten kiehun mielessäni aina imettäessäni. Oli pakko ottaa itseni tiukkaan puhutteluun ja selvittää haluanko tosissani vielä jatkaa. Tai lähinnä, koenko sen niin tärkeäksi Mimmin kannalta, että olen valmis asettamaan oman ärsyyntymiseni syrjään. Päätin, että koska en ole valmis lopettamaan vielä, minun on vain hyväksyttävä se, että haluan imettää ja lopetettava mielessäni valittaminen asiasta. Pelkästään tämä asian läpikäynti ja tietoinen päätös auttoi huimasti. Samalla päätin kuitenkin rajoittaa imetyskerrat iltaan ja aamuun ja kieltää täysin käsillä hipelöimisen. Asetin myös samalla itselleni tavoitteen: 2,5-vuotiaaksi imetykseen pyritään ellei lapsi sitä ennen itse lopettele.

Imetys tällä hetkellä on siis huomattavan erilaista kuin pienen vauvan imetys. Mimmi ei tunnu imevän saadakseen ravintoa enää. Imetän enää ainoastaan nukkumaan mennessä ja herätessä. Imetys on kuitenkin muuttunut ruokailusta sellaiseksi, että Mimmi imee hetken, vaihtaa rintaa noin 3 kertaa, juttelee väleissä ja sitten lopettaa. En muista enää ainakaan muutamiin kuukausiin yhtäkään kertaa, että hän olisi nukahtanut imetykseen, se ei siis toimi enää meillä rauhoittavana elementtinä nukkumaan mennessä :) Imetyshetket on siis lyhyitä mutta odotettuja ja tärkeitä Mimmille.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Belly Bindilla selkäkivusta eroon

"Solmujen" kuuluisi oikeasti olla
suoraan allekkain.
Raskauden jälkeiselle ajalle on myynnissä erilaisia tukivöitä, joiden kerrotaan helpottavan raskaudesta palautumista ja erkaantuneiden vatsalihasten kuroutumista umpeen. Kuuleman mukaan kuitenkin ehdoton ykkönen, joka peittoaa muut selkeästi on Babyjoylla yksinoikeudella Suomessa myynnissä oleva Beikung Belly Bind.

Belly Bind on pitkä liina, joka kiedotaan vatsan ympärille joko itse tai vaikka miehen avustuksella. Kun tekniikan oppii niin toimenpide on tosi nopea suorittaa. Itse kiedoin liinan alusta saakka yksin ja olin tähän tyyliin tyytyväinen. Itse kietomalla sain liinan juuri oikeasta kohdasta kireälle ja toisesta löysälle.

Belly Bindia voi alkaa käyttää 4-5 päivää alatiesynnytyksen jälkeen (tai 2-3 viikkoa sektion), mutta koskaan ei ole liian myöhäistä! Useilla naisilla jää vatsalihaksiin erkauma, joka on mahdollista saada kasaan vielä vuosiakin synnytyksen jälkeen. Itselläni ei mitään erkaumaa ollut eikä pömppövatsaakaan jäänyt, mutta kun kuulin jatkuvasti ihmetarinoita tämän liinan vaikutuksesta vatsan lisäksi selkäkipuihin, niin minun oli pakko saada itselleni myös liina kokeiltavaksi.

Selkäni tarina lyhyesti: olen kärsinyt yläasteelta saakka hermopinteistä, eli iskias-tyylisestä selkäkivusta, joka kuin ihmeen kautta hävisi raskausaikana kun kehon painopiste muuttui! Nämä kivut eivät ole vieläkään palanneet ihan viimeaikaisia yksittäisiä kipupäiviä lukuunottamatta, mutta noin viimeiset 1,5 vuotta minua on vaivannut ihmeellinen selkärankakipu ja välillä ala- ja keskiselän lihakset on vain olleet niin kipeät, että tuntuu kuin olisin vetänyt aina edellisenä päivänä kunnon selkätreenin salilla (ja salilla en pystynyt tekemään selkää ollenkaan kun se veti heti kramppiin). Viime tammikuussa kolme käyntiä kiropraktikolla vei selkäkivut pieneksi hetkeksi, joten ainakin sain varmistuksen, että selkärangassa tuntuva kipu ei oikeasti ole siinä rangassa vaan johtuu lihaksistosta.

Mitä sitten tapahtuikaan kun sain Belly Bindin kokeiltavaksi? Juuri sillä hetkellä päällä oleva hermopinnekipu (johtui siitä, että käytin kolme päivää peräkkäin korkokenkiä) hävisi alle vartissa(!). Selkärangassa taukoamatta yli 8 kuukautta jatkunut kipu hävisi parissa päivässä! Aika mielettömiä juttuja sanoisin. (Pakko väännellä selkää ja hipelöidä tuota selkärankaa jatkuvasti ihan vain varmistaakseen, että kyllä, se kipu on oikeasti poissa.) Näiden lisäksi huomasin vielä, että lapsen kantaminen Belly Bind päällä on huomattavasti helpompaa ja kivuttomampaa kuin ilman. Selkä ei kipeydy kantamisesta läheskään yhtä nopeasti.

Käytin Belly Bindiä yhtäjaksoisesti ehkä viikon, sidoin sen uudestaan noin kolme kertaa päivässä. Tämän jälkeen olen käyttänyt sitä muutamia kertoja myöhemmin päivän tai kaksi kerrallaan kun on tuntunut, että selkä on kipeytynyt uudestaan. Voisin suositella melkeinpä ketä tahansa selkäkivuista kärsivää kokeilemaan Belly Bindia :) Selvästikin se toimii tässäkin tarkoituksessa, vaikka alkuperäinen käyttötarkoitus onkin raskaudesta palautumisen tukeminen.




Lisää Belly Bind juttua Babyjoyn sivuilla.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Superjuoma suolistolle - Vesikefiiri

Niin lapsilla kuin aikuisillakin tuntuu olevan nykyään hirveästi ongelmia suoliston kanssa ja suolistostahan on riippuvainen koko ihmisen vointi. Vastustuskyky, allergiat, iho-ongelmat, kaikki on peräisin suolistosta, ja suoliston terveys vaikuttaa tutkitusti jopa mielenterveyteen.

Tykkään suositella kaikille probiootteja ja varsinkin niiden luonnollisia lähteitä. Laadukkaat lisäravinteina otetut probiootit toimivat hyvin ainakin kuurin ajan, mutta eivät kolonialisoi suolta (eli eivät lisäännyt suolessa) minkä vuoksi niiden vaikutus voi olla lyhytaikainen. Tästäkin on tosin poikkeuksia. Luonnollisista lähteistä, eli suomeksi ruoasta, saadut probiootit sen sijaan lisääntyvät suolistossa ja siten kasvattavat kehon omaa bakteerikantaa hyvällä tavalla.

Ilmeisesti ihmisen ruokavalioon on aiemmin kuulunut reilusti enemmän luonnon omia bakteereja ja kaikenlaisia hapatetuja tuotteita. Nykyään näitä ei paljon saada kun varsinkin kaikista valmistuotteista on tapettu kaikki bakteerit, sekä hyvät että pahat.

Halpa ja helppo konsti lisätä omaa hyvien bakteerien saantia on tehdä kotona kefiiriä, kombuchaa tai esimerkiksi hapankaalia. Meidän perheen ehdoton suosikki on vesikefiiri! Meillä oli myös aiemmin maitokefiirisieni, mutta oli aika työn takana saada sitä käytettyä kun emme muutenkaan käytä maitotuotteita kovinkaan paljoa. Maitokefiiri on piimän tapaista, mutta meillä ei lapsikaan sitä jaksanut juoda. Vesikefiiriä sen sijaan Mimmi juo mielellään päivittäin, ainoa juoma veden lisäksi mikä uppoaa aina ja isoina määrinä.

Vesikefiiri on jonkinlainen sieni/bakteeriviljelmä, valkoinen rakeinen mössö, joka syö sokeria ja muuttaa sen probioottiseksi hiilihapolliseksi juomaksi.

Yksinkertaisimmillaan kefiirin ohje on tässä:

- litra vettä
- desi kefiirinsiementä
- 1/2 dl sokeria

Anna tekeytyä pari vuorokautta huoneenlämmössä. Siivilöi kefiiri, pistä uusi satsi tekeytymään ja juo valmis juoma. 



Lisävinkkejä omasta kokemuksesta:

- Pidä kefiirin päällä harsoa, ettei banaanikärpäset ja roskat lentele sinne.

Kuivahedelmät nousevat
pintaan kun kefiiri valmistuu.
- Lisää mukaan kuivahedelmiä niin kefiiristä tulee parempaa. Itse tykkään laittaa viikunan ja pari aprikoosia. Tai pari taatelia ja pari ruokalusikallista rusinoita. Osta kuivahedelmät aina luomuna ja tarkista etteivät ne sisällä mitään säilöntäaineita (kuten rikkidioksidia) tai öljyä.

- Kokeile eri sokerilaatuja. Intiaanisokerilla tulee aivan erimakuista kuin tavallisella kaupan ruokosokerilla, jota itse tykkään käyttää.

- Jos pidät miedommasta mausta, vaihda kefiirin vesi joka päivä. En itse tykkää antaa juoman mennä liian vahvaksi, joten juomme yleensä litran verran kefiiriä päivittäin.

Siivilöi ensin kuivahedelmät, jotka ovat nousseet pintaan.

- Kefiirin sekaan olisi hyvä laittaa myös muutama luomusitruunan siivu. Maustamisen lisäksi se pitää liuoksen pH:n hyvänä niin, ettei home ala kasvaa. Olen tosin pitänyt pitkänkin aikaa kefiiriä ilman sitruunaa kun kaupasta ei saanut kunnollisia, eikä tämä vaikuttanut juomaan mitenkään. Toisten mukaan hyvä olisi laittaa myös hippusellinen ruokasoodaa.

- Kefiirille voi antaa myös inkivääriä pieniä palasia. Kuulemma se saa sienen kasvamaan. Oman kokemuksen mukaan sieni kasvaa kyllä muutenkin vähän liiankin reipasta vauhtia :)


- Kun kefiirisieni kasvaa liian suureksi (tämä saattaa käydä tosi äkkiä) syö se pois! Se on tosi terveellistä. Ei maistu miltään, veden kanssa menee alas ja jos ei mene niin blendaa smoothien sekaan.

- Tykkään itse pistää kefiirin aina ensin jääkaappiin pullossa ja juoda sitten kylmänä. Siihen kerääntyy myös mukavasti hiilihappoa suljetussa pullossa (älä jätä liian kauaksi ettei räjähdä).

- Kefiiriä voi maustaa miten tykkää. Sitä voi jälkikäyttää vaikka tuorehedelmien kanssa 1-7 päivää tai lisätä sekaan mehua.

Vesikefiirin tekemiseen tarvittavan kefiirisienen saat joltain kefiirin "kasvattajalta", esimerkiksi minulta. Esimerkiksi facebookista löytyy ryhmä Kombucha&Kefiiri (ja muun elävän kulttuurin kerho), josta löytyy useita ihmisiä jotka lähettävät kefiiriä halukkaille :)



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Synttärikutsut

Juhlittiin kaksivuotissynttäreitä nyt viikkoa etukäteen, sillä olen itse doulakoulutuksessa ensi viikonloppuna. Ihana päivä! Kavereita riitti aamusta iltaan, päiväunet jäi välistä ja synttärisankari kuukahti jo seitsemältä.
Olen aika onneton leipuri eikä juhlamenyyn suunnittelu ollut helppoa. Silti oli pakko yrittää vääntää sokerittomia herkkuja, joita en ollut kokeillut koskaan aiemmin :D
Ainoastaan keksit epäonnistui niin täysin, että siskon piti hakea kaupasta jotain tavallisia keksejä viime tingassa. Muuten sai olla ihan tyytyväinen itseensä, onnistuin kuitenkin tekemään synttärikakun, mustikkapiirakan ja suklaamuffinit gluteenittomina, ja kaksi ensimmäistä näistä oli myös sokerittomia :)

Kakusta tuli useita kehuja, joten paljastan sen reseptin tässä, jos joku vaikka kaipaa gluteenitonta, sokeritonta ja maidotonta täytekakkua juhliin.
Pohja Luolalaboratorion taatelikakku, väliin kookoskermaa ja banaania tai muuta ja päälle kookoskermaa (itse laitoin myös tavallista kermaa, koska mukana ei ollut maidottomia syöjiä.)

torstai 9. lokakuuta 2014

Naisesta äidiksi ja takaisin naiseksi - Babyjoyn workshopit

Suosittelin jo tammikuussa Babyjoyn, eli Tara Langen, palveluita, vaikka en ollut itse niistä vielä päässyt nauttimaan. Tietysti minun oli pakko päästä osallistumaan heti kun tulimme Suomeen.

Kävin ensimmäisenä Taran Naisesta äidiksi ja takaisin naiseksi -workshopissa. Workshopissa juteltiin lämpimässä hengessä ja luottamuksella naiseudesta ja äitiydestä, siitä kuinka äitiys muuttaa meitä henkisesti, kuinka voi löytää tasapainon naiseuden ja äitiyden väliltä, oman ajan ottamisesta, äitien perisynnistä eli tarpeettomasta itsensä syyllistämisestä ja kuinka siitä voi luopua, naisen ja miehen rooleista ja parisuhteesta ja ja ja… kaikesta mahdollisesta! Voimauttava, ihana, kaunis workshop, jonka käytyäni sain vielä etuoikeuden liittyä naisten yhteisöön, eli suljettuun facebook-ryhmään, jossa kaikki workshopin käyneet naiset keskustelevat luottamuksella ja yhteistapahtumaan, jossa kesän aikana pidettyjen workshoppien naiset kokoontuivat yhteen. Naisissa on rakkauden voimaa ja näissä tapahtumissa sellaista henkeä ja henkisyyttä, mistä jokaisen naisen pitäisi päästä nauttimaan!

Olen aivan varma, että yhtä mahtavia ja innostavia ovat myös Taran äiti-vauva-ryhmät, joihin en valitettavasti ole (vielä!) päässyt mukaan, sekä yksinhuoltajille tarkoitetut Yksin lapsen kanssa -kurssit.

Tuon workshopin lisäksi olen päässyt mukaan aarrekarttailemaan, taiteilemaan Self Love Mandalan (seuraava workshop 22.10, suosittelen! ) sekä osallistumaan Egomaster-workshoppeihin, jotka sopivat äitien lisäksi aivan kaikille keitä vain itsensä tutkaileminen ja henkisempi puoli kiinnostaa. Suosittelen lämpimästi tutustumaan Egomaster-juttuihin tarkemmin, vaikka blogin kautta ensin ja sitten tulemalla workshoppeihin mukaan! Elämä voi muuttua aika rajustikin kun oppii ymmärtämään egon metkuja ja huomaa, ettei olekaan vain olosuhteiden uhri vaan oman elämänsä luoja! :)

Haluan vielä mainita, että tässä maailmassa, jossa nainen välillä tuntuu olevan naiselle susi, Babyjoyn missio on ilahduttavan hyväksyvä. Ihmisellä usein on tarve yrittää saada omat hyväksi todetut toimintamallinsa myös muiden ihmisten käyttöön. Tai koittaa, vaikka varmasti ystävällisesti ja hyväntahtoisista lähtökohdista, saada muut ihmiset toimimaan tavalla, jonka itse uskoo oikeaksi, tai kohtelemaan lapsiaan tietyllä tavalla, joka on ehkä "luonnollinen", "tutkimusten mukaan paras", "kiintymyysvanhemmuuden mukainen" jne. Taran pitämissä ryhmissä ei ole väliä minkä oppien mukaan lastasi kasvatat tai mitä valintoja olet tehnyt, näistä arkipäivän asioista puhutaan jopa yllättävän vähän jos ollenkaan. Näiden sijaan Babyjoyn ryhmissä puhutaan niistä asioista, jotka merkitsevät! Tunteista, rakkaudesta, energioista, siitä mitä me olemme ihmisinä (tai sieluina!), ei siitä mitä me teemme materialistisella tasolla.



"Babyjoyn missio on lisätä äitien ja vauvojen hyvinvointia, tuoda takaisin yhteisöllisyys ja solidaarisuus äitien kesken ja hyväksyntä kunkin parhaaksi näkemälle vauvan hoitotavalle."

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Hajatuksia

Tiedättekö mitä eniten haluaisin oppia lapselta?
Tai siis "oppia takaisin", koska olen sen kadottanut. Sen, että lapsi pystyy antamaan anteeksi HETKESSÄ. Instantly. Muuttamaan pahan mielen iloksi syyllistämättä ketään! 
Lapsi on niin täydellinen. Se elää niin hetkessä, että vaikka minä huutaisin ja lapsi itkisi, niin sekunnin sadasosassa se jo hymyileekin kuin Naantalin aurinko, täysin vilpittömästi, täynnä rakkautta ja syyllistämättä minua tai itseään tai jättämättä mitään kaunaa kytemään. Miksi minä en edes silloin pysty yhtä nopeasti luopumaan omasta tunteestani ja vastaamaan lapsen hymyyn?
Aikuinen aina kantaa sitä kiukkuaan matkassa vielä jälkikäteenkin, kohdistaa sen lapseen, eikä pysty muuttamaan sitä tunnetilaansa, ärsytystään sekunnissa vilpittömäksi rakkaudeksi, vaikka kuinka rakastaakin lastaan! Vaikka oman lapsen kanssa sen pystyykin tekemään nopeasti, koska unconditional love, vaatii se silti aina vähintäänkin sen tietoisen hetken.
Tämän haluaisin niin oppia lapselta uudestaan, hetkessä elämisen ja sen rakkauteen keskittymisen egokiukuttelun sijaan!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Jäähy vahingollinen lapsen kehitykselle

Time-lehdessä on julkaistu artikkeli, jossa kerrotaan tuoreimpien jenkkitutkimusten osoittavan jäähyn olevan tehoton ja jopa haitallinen lapsen kehitykselle. 

Nykypäivänä kun kaikesta vaaditaan mustaa valkoisella ja mielipiteen tueksi pitää olla näyttää vähintäänkin plasebokontrolloitu satunnaistettu kaksoissokkotutkimus, niin hienoa, että tällaisia tutkimuksia tehdään ja julkaistaan! 

Juttu on niin täynnä pelkkää asiaa, ettei siitä kannata mitään lainauksia ottaakaan vaan suosittelen lukemaan koko Ylen uutisen itse :) Artikkelissa on kerrottu, kuinka jäähy vaikuttaa lapseen fysiologisesti, ei tehoa lapsen käytökseen kuten toivottua vaan jopa päinvastaisesti ja lopuksi vielä annettu vinkki mitä tehdä jäähyn antamisen sijasta.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Ensimmäinen kuiva päivä!

Kirjoitin viimeksi siitä kuinka Mimmi oppi omasta aloitteestaan käymään potalla alasti ollessaan ja kuinka olisi kenties ryhdyttävä harjoittelemaan potalla käyntiä myös vaatteet päällä, sillä hän tykkäsi, että heti kun on vaatteet voi vain pissata "housuun" (tai siis vaippaan).

En saanut oikein aikaiseksi aloittaa tuota harjoittelua ollenkaan (laiska minä!), mutta kuinkas kävikään, yhtäkkiä Mimmi rupesikin myös vaippa päällä ollessaan pyytämään päästä pissalle. Samaan aikaan hän halusikin myös siirtyä potalta pöntölle. Olimme eilen ystäväni lasten synttäreillä ja otinkin riskillä Mimmille mukaan vain  harjoitushousuja. Yllättäen koko päivä sujuikin ihan loistavasti. Mimmi pyysi päästä vessaan aina kun oli hätä ja lisäksi vielä välillä ihan huvin vuoksi ;) Mitään ei lipsahtanut housuun koko päivänä! Ehkä tämä kuivaksi opettelu eteneekin näin ihan omalla painollaan ilman mitään yrittämistä meidän vanhempien taholta :)

Seuraavaksi voisi ruveta sitten testaamaan, että kuinka kauan hän voi pidättää, että onnistuisiko pidemmätkin siirtymät ja ulkona liikkuminen ilman vaippaa :) Tällä hetkellä vähän harmistumista (Mimmin taholta) tuottaa se, että Mimmi haluaisi aina ulkona ollessa päästä puskapissalle, eikä näin kylmillä ilmoilla enää viitsisi olla koko ajan riisumassa häneltä vaatteita ulkona...

P.S. Minun pitäisi ihan kohta saada käyttöön Potette -matkapotta. Mielenkiinnolla odotan olisiko siitä käytännössä apuvälineeksi vai osoittautuuko turhakkeeksi..

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Tarvitseeko lapsi pottatreeniä?

Vastaus on yhden lapsen äidin suppealla kokemuksella: Ei välttämättä ;)

Joskus Mimmin ollessa noin vuoden vanha laitoin hänet istumaan potalle, odottelin jos jotain tapahtuisi ja mietin, että "Ai kamalaa, miten tylsää. Tätäkö minun on oikeasti pakko myöhemmin tehdä, viihdyttää lasta joka yrittää karata potalta ja odotella tuleeko sinne jotain vai ei. Onneksi hän on niin pieni, ettei ole pakko oppia kuivaksi vielä." Olin siinä uskossa, että ainut keino kai "opettaa" lapsi potalle on harrastaa ns. pottatreenejä, eli istuttaa häntä siinä, tai kytätä merkkejä hädästä ja viedä häntä potalle järjestelmällisesti. Koska tämä oli se malli, mitä eniten kuulee noudatettavan.

Iso oivallus tuli kun jossain facebook keskustelussa yksi äiti totesi, ettei ollut "opettanut" yhtäkään lastaan potalle vaan käyttänyt suosiolla vaippoja siihen asti, että lapsi on tarpeeksi vanha kommunikoimaan ja itse haluamaan potalle, jollain lapsen kanssa voi vaan sopia, että tästä lähtien käydään potalla. Yhdenkään lapsen kanssa ei ollut mennyt yli viikkoa ennen kuin he olivat täysin kuivia. Tsädäm! Ei ollut tullut edes mieleen tällainen vaihtoehto. Miksi stressata aiheesta, kun sen voi hoitaa helpomminkin? Olen jonkun verran väkisinkin kuullut pottailutarinoita, ja tuntuu, että usein pottatreenejä on jouduttu harrastamaan pitkään, "vahinkoja" on sattunut paljon ja kuivaksi opettelussa mennyt paljon aikaa. Mitä jos sen kaiken ajan olisi voinut vaan käyttää stressaamatta hyvällä omallatunnolla vaippoja ja sitten siirtyä kertalaakista potalle/pöntölle kun lapsi on siihen valmis?

Olin päättänyt, että niin minä teen. Odotan suosiolla niin pitkään, että voin Mimmin kanssa neuvotella asiasta enkä stressaa siitä milloin hän oppii tuon taidon. Tosin näin kestovaippojen käyttäjänä välillä mieleen hiipii ajatus, että olisihan se tosi paljon helpompaa jos lapsi kävisi potalla kun nuo tuotokset tuppaavat jo olemaan niin suuria :D
Tai kysymyshän on enemmänkin siitä, milloin lapsi haluaa ruveta tekemään pottaan. Mimmi nimittäin aivan selkeästi on aina osannut pidättää ja tehdä sitten itselleen oikealla hetkellä. Eli ei potalle, koska hän ei halunnut, vaan jonnekin muualle. Parhaitenhan lapset oppivat matkimalla ja joskus noin 1,5 v aikaan tuli selvästi sellainen kausi, jolloin Mimmin mielestä kaikki mitä joku isompi lapsi teki oli hienoa ja hän ryhtyi matkimaan entistä enemmän jokaista pikkuasiaa myöten. Ajattelin, että tätähän voisi hyödyntää ja jos hän näkisi jonkun isomman käyvän potalla niin hän varmasti ajattelisi, että se on hieno juttu.

Meidän pottailutaival tähän mennessä onkin mennyt siis näin: Kävimme kesäkuun alussa viikon vierailulla yhden kaverin luona, jossa Mimmi lähes päivittäin näki parin eri lapsen käyvän potalla. Hän selvästi innostui tästä ja ryhtyi tuomaan minulle potan joka kerta kun oli itse tehnyt kakan vaippaan. Kiittelin aina häntä ilmoituksesta, otin vaipan pois, kippasin kakan sinne pottaan, laitoin Mimmin istumaan potalle ja totesin, että "Hienoa, kakka tuli vaippaan, ensi kerralla voit tuoda sen potan jo ennen kakan tuloa niin voit tehdä sen suoraan tuonne pottaan jos haluat". Yhdessä myös kävimme putsaamassa potan. Muutaman viikon päästä hän yllättäen rupesi tekemään tätä samaa myös silloin kun pissa oli tullut vaippaan. Aika pian tämän jälkeen hän sattui olemaan alasti kotona ja toi minulle yhtäkkiä potan, johon hän olikin tehnyt pissat! Tästä ensimmäisestä kerrasta lähtien hän on ollut aina alasti kotona (ja kavereitten kotona) ja tehnyt kaikki tuotokset pottaan ilman yksiäkään "vahinkoja". Aluksi hän tuli ilmoittamaan minulle tehtyään jotain, nykyään hän vain käy siellä ja jatkaa matkaa. Minun ei siis ole tarvinnut kantaa häntä potalle, istuskella odottamassa tulisiko jotain tai vartioida merkkejä, vaan riittää, että yritän huomata milloin hän on käynyt siinä ja pyyhkäistä pepun ennen kuin hän ehtii istahtaa matolle tai sohvalle....

Kodin ulkopuolella käytössä on edelleen vaippa, joten seuraavana askeleena olisi opetella, ettei mikä tahansa vaate ole sama kuin vaippa. Muutaman kerran jo yritin laittaa hänelle pikkuhousut jalkaan ja hän hämmästyi aika lailla kun ne eivät pitäneetkään pissaa :D Nyt mennään vielä alastomuudella, ehkä lähiaikoina ryhdyn kokeilemaan josko hän keksisi, että housut täytyy riisua ja käydä potalla silloinkin kun on vaatteet päälle jossei vaippaa ole :)

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Homeoireiden hoitoa

Suomessa oltu lähes neljä viikkoa ja homeoireet ovat poissa! Muutama päivä tässä on jo mennyt täysin oireettomana itselläni ja Mimmin oireet (eli se yskä...) katosivat jo pari viikkoa sitten. Samalla kun tuo yskä hävisi, tajusin myös, että hänelläkin saattoi olla ollut kurkku kipeä kuten itselläni tai jollain muulla päällepäin näkymättömällä tavalla huono olo, sillä muutos kiukkuisesta ja lähes mitään syömättömästä rinnalla roikkujasta todella tyytyväiseksi ahmatiksi oli aika suuri ja yhtäkkinen! Joka tapauksessa, kylläpä sitä osaa taas arvostaa omaa terveyttään kun oli niin pitkään pientä vaivaa.

Ajattelin luetella tähän ne keinot mitä me olemme käyttäneet Nepalista tulon jälkeen näistä homeoireista eroon pääsemiseksi, jos vaikka joku googlettelemalla päätyisi tänne etsimään vinkkejä :)

1. IMMUNITEETIN VAHVISTUS. Luin terveyspalstoilta, että homeet toimivat kehossa antibioottien tapaan. Mikä kuulostaakin loogiselta kun miettii, että homeet usein aiheuttavat allergioita, astmaa ja muita yliherkkyyksiä. Tämän vuoksi olen yrittänyt syödä mahdollisimman paljon probiootteja, hapankaalia, Borisjuomaa sekä kefiiriä. Lisäksi olen tukenut kehon immuniteettiä käyttämällä reishiä ja pakuria.

2. RAVINTEITA KEHOLLE. Olen panostanut nyt ravinnerikkaaseen ruokaan, jotta keholla olisi mahdollisimman paljon resursseja parantaa itse itseään. Vihreää mahdollisimman paljon, yrttejä, marjoja, kaikki superfoodit käyttöön, lääkinnälliset kasvit kuten vahvat mausteet jne. Lisäksi olemme juoneet havupuu-uutejuomaa sekä Regulattia, ja käyttäneet C-vitamiinia isoina annoksina päivittäin siihen asti kunnes oireet poistuivat. Me olemme myös jättäneet kaikki sokerit pois ruokavaliosta, lukuunottamatta nyt muutamaa herkkukertaa oireiden häviämisen jälkeen. Maitotuotteita ja viljoja (lähinnä ruis, speltti) olemme kuitenkin käyttäneet vähän. Lisäksi toki muutenkin ottamani vitamiinit, D3, kalaöljy, monivitamiini jne.

3. PUHDISTUS. Jos en imettäisi olisin varmasti yrittänyt puhdistaa kehoa tehokkaammin. Nyt olen tyytynyt antamaan Mimmille hiukan savivettä, sekä käyttämään jonkun verran itse aktiivihiiltä, jota suositellaan käytettäväksi kun syödään esimerkiksi ruokia tai juomia, joissa saattaa olla hometoksiineja (esimerkiksi useimmat kahvilaadut, pähkinät jne.)

4. VAIHTOEHTOISET HOITOMUODOT. Kävimme Mimmin kanssa myös homeopaatilla ja hänen antamansa lääke tuntui tehoavan Mimmiin, mutta minuun ilmeisesti ei. Olen kuitenkin kuullut, että monelle on homealtistuksessa ollut homopatiasta apua. Kävin sitten pian tämän jälkeen yskän tultua akupunktiossa, johon itse uskon hyvin vahvasti, ja se yskä loppuikin kuin seinään tuon yhden käynnin jälkeen! Oli aika jännä kun menin tuonne akupunktiolääkärin vastaanotolle juuri sillä hetkellä hirveän yskänpuuskan kourissa oksentaen limaa ja silmät solkenaan vuotaen ja se olikin sitten viimeinen yskä mitä yskin :)

Onneksi meidän altistuksemme kesti vain lyhyen aikaa ja pääsimme tilanteesta helposti pois. Meillä kävi täällä Suomen asunnossa homekoira tutkimassa, että asunnossa ei ole hometta ja se totesi suureksi iloksemme asunnon olevan homeeton! Homealtistuksen jälkeen valitettavasti usein ihmiselle saattaa kehittyä muita herkkyyksiä, kuten kemikaaliyliherkkyyttä, allergioita esim. siitepölylle tai herkkyyttä VOC-yhdisteille (joita homekoira ei pysty haistamaan). Onneksi olemme ilmeisesti selvinneet ilman näitä ja toivon tietysti ettei tässä asunnossa mitään VOC-päästöjä ole, mutta ilmeisesti vaikka olisikin niin emme ole niille herkistyneet! Jos jotain hyvää niin ainakin tästä sai taas motivaatiota pitää oma ruokavalio terveellisenä ja kiinnittää jatkossa tarkasti huomiota siihen ettei tulevissakaan asunnoissa ole sisäilmaongelmia.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Homeongelmia ja äkkilähtö Suomeen

Yllätys, olemme taas Suomessa. Tarkoitus ei ollut tulla vielä, mutta tuli mutkia matkaan. Tarkemmin, talo, jossa asuimme oli ihan homeessa ja tajusin, että saamme siitä oireita. Harmittavaa on se, että tajusin tämän vasta näin myöhään, vaikka saimme ensimmäiset oireet jo yli kuukausi sitten. En vaan osannut aluksi yhdistää oireitamme tuohon taloon.

Yli kuukausi sitten minulle tuli todella outo "flunssa". Ensin se alkoi tosi omituisella kurkkukivulla. Kurkku ei ollut kipeä sisäpuolelta, nielaiseminen ei siis sattunut. Tuntui vaan kun henki- ja kurkkutorven välissä olisi joku tikku mikä sattui siellä kun kääntelin päätä. Ensin tämä kipu oli keskellä, siirtyi sitten vasemmalla ja vielä oikealle ennen kuin hävisi. Seuraavaksi menin ihan tukkoon, nenä oli täysin tukossa. Tämän jälkeen makuaisti hävisi kolmeksi päiväksi, vaikka nenä ei ollut edes tukossa enää. Seuraavana vuorossa oli kova kipu poskessa, jonka kuvittelin ensin olevan viisaudenhammas! Kipu kuitenkin siirtyi nenää kohti ja sitten poskiontelosta tulikin litrakaupalla (siltä se tuntui!) neonoranssia räkää. Sarvikuono oli  hyvä apu.. Poskiontelontulehdus kesti kaksi päivää, jonka jälkeen homma oli ohi. Tästä lähtien kuitenkin nenästä tuli räkää joka aamu ja aamuisin tuntui myös kurkussa oudolta. Käyttelin sarvikuonoa päivittäin ja mietin, että mitä ihmettä on tapahtunut kun immuniteettini on yhtäkkiä pettänyt minut näin, että miksi en parane täysin vaikka yritin syödä kaikenlaista luonnonlääkettä.

Mimmi raukka reagoi myös homeeseen, tosin vähän eri tavalla. Hän rupesi saamaan joka yö yhden yskänkohtauksen. Mietin aina öisin, että on se nyt kumma kun tuo yskä ei lopu, ja päivisin unohdin sen kokonaan. Osasin yhdistää koko homman homeeseen vasta kun rupesin irrottamaan lattiasta muovimattoa ja sen alta pöllähti sellainen perunakellarin haju, ettei edes kellarissa haise niin kovasti. Seuraavan yönä Mimmi yski huomattavasti enemmän ja se olikin viimeinen yö siinä talossa. Muutimme ensin asumaan telttaan katolle ja mietin kuumeisesti missä voisimme asua loppuajan sillä tuohon taloon ei voitu enää palata. En keksinyt mitään varmaa ratkaisua, koska minkään hotellin tai talon homeettomuudesta Nepalissa ei oikein voi olla varma. Päädyin sitten hankkimaan lentoliput Suomeen mahdollisimman pikaisesti.

Ehdimme nukkua teltassa kolme yötä ja nyt olemme olleet Suomessa kolme yötä äitini luona. Heti kun lähdimme sieltä asunnosta niin oireet pahenivat ja vaihtelevat koko ajan!  Minulla oli päänsärky neljä päivää ja tuntuu edelleen koko ajan kuin olisin tulossa kipeäksi. Välillä on nenä tukossa ja koko pää tuntui tukkoiselta. Eilen oli koko suu kipeä, tänä aamuna taas on yskä. Muutaman kerran on mennyt makuaisti muutamaksi tunniksi.
Mimmin oireet tuntuu pysyvän siinä yskässä edelleen. Kuiva yöyskä tosin on hävinnyt ja tilalle tuli nyt vain päivisin vaivaava limainen yskä. Onneksi ei kovin paha, muutaman kerran päivässä hän yskäisee pari kertaa.

Toivotaan, että nämä oireet pian helpottaisivat. Harmittaa aika paljon, että oli pakko lähteä Nepalista, mutta terveys ennen kaikkea. Suunnitelmana on seuraavalla kerralla sinne mennessä rakennuttaa itse täysin uusi talo, jossa toivottavasti osataan ottaa kaikki näkökulmat huomioon, jotta se pysyisi homevapaana!

lauantai 10. toukokuuta 2014

Imetysrintaliivit

Minulla on ollut koko imetystaipaleemme ajan käytössä Bravadon Body Silk Seamless imetysliivit. Ennen kuin Mimmi syntyi, Bebesissä oli tarjouksessa kahdet näitä liivejä yhden hinnalla. Minulla sattui olemaan itselläni silloin synttärit ja sain nämä synttärilahjaksi. Kun ihan tiukin imetyskausi oli ohi, rupesin kaipaamaan vähän kauniimpia ja enemmän normaaleja rintaliivejä muistuttavia liivejä ja etsinkin muutamista kaupoista, mutta en koskaan löytänyt istuvia. Näillä kahdella parilla on siis menty kohta puolitoista vuotta. Kahdet liivit ovatkin riittäneet ihan hyvin, toinen aina käytössä ja toinen pesussa. Valitsin väreiksi mustan sekä pinkin. Jos olisin ollut fiksu, olisin ottanut kahdet mustat. Nämä liivit ovat nimittäin sen verran isot ja leveät, että ne näkyvät oikeastaan lähes kaikkien toppien alta ja itseäni vähän häiritsee kun pinkit liivit vilkkuvat.

Kuva Bebesin sivulta.
Ylipäätään olen kuitenkin ollut todella tyytyväinen näihin liiveihin. Ne tuntuvat hyvältä ja ovat helpot käyttää. Ne ovat myös kestäneet käyttöä mielestäni aika kiitettävästi. Olen tässä juuri viime aikoina ihmetellyt kun nykyään kaikki tuntuu hajoavan eikä mikään kestä käyttöä. Kaikkiin muihin hajonneisiin vaatteisiin ja kenkiin verrattuna 1,5 vuoden käyttöikä on näille liiveille mielestäni ihan hyvä, ovathan nämä olleet oikeasti kovassa käytössä. Mustia liivejä olen käyttänyt vielä enemmän kuin pinkkejä ja nyt olenkin ihan pulassa kun niistä juuri pari viikkoa sitten venähti rinnanympärys täysin. Syytän tästä meidän pesukonetta, joka on venyttänyt kaikki stretchkangasta olevat vaatteeni pilalle :( Olisi pitänyt tajuta aiemmin siirtyä käsipesuun, näissä olisi varmaan käyttöikää riittänyt paljon pidempäänkin. Harmittaa todella.

Revityt kuminauhat, edelleen toimii käytössä!
Pinkit liivit taas ovat edelleen hyvässä joustossa, mutta jostain syystä niistä Mimmi sai jo vuosi sitten väkerrettyä sivukuminauhat aivan haperoiksi. Ihmeen hyvin ne ovat silti kestäneet katkeamatta vaikka Mimmi aina imetyksen aikana niitä repii. 

Nyt Suomeen tullessa taitaa kuitenkin olla aika vierailla jossain liivikaupassa ja siirtyä normaaleihin rintaliiveihin kun imetys ei enää ole niin välttämätöntä julkisilla paikoilla. Jos toinen imetettävä vielä tähän perheeseen sattuisi myöhemmin tulemaan, luultavasti ostaisin uudestaan nämä Bravadon liivit mustina ja toisiksi liiveiksi yrittäisin varmaan löytää jotkut sirommat, tavallisia kaarituellisia muistuttavat. 

Rakkaudella Babyjoy

Babyjoy on tammikuussa perustettu aivan mahtavalla energialla ja visiolla toimiva uusi yritys, jonka palveluja haluan suositella lämpimästi kaikille äideille, iseille ja tuleville sellaisille. Ja uskallan tehdä näin vaikken ole itse näihin vielä päässyt osallistumaankaan :D Yrityksen perustaja Tara tekee hommaansa niin selkeästi sydämellä, ettei tule heti mieleen toista yhtä intohimoisesti työtään tekevää yrittäjää :) Palveluihin kuuluu muun muassa doulapalvelut sekä workshopit ja luennot liittyen kaikenlaisiin vanhemmuuteen liittyviin asioihin. Suosittelen myös lisäämään Babyjoyn blogin lukulistalle!

Melkein tekisi mieli hankkiutua raskaaksi, jotta olisi syy pyytää Tara doulaksi ;) Sopiville luennoille aion joka tapauksessa osallistua kunhan pääsemme palaamaan Suomeen.




perjantai 9. toukokuuta 2014

Lapsen kengät ja niiden laatu

Juuri kun pääsin kehumasta Feelmax paljasjalkakenkiä niin niihin tulikin pohjaan reikä. Olin kuullut jo etukäteen huhuja, että ne olisivat huonolaatuisia mutta en uskonut :) No nyt uskon ja kun olen lisää asiasta keskustellut netissä niin olen kuullut jopa sellaista, että kuulemma nämä eivät kestä ollenkaan asfaltilla käyttöä ja myyjän pitäisi kertoa se ostotilanteessa. Joku myös väitti, että tästä syystä näitä ei voi edes palauttaa jos on asfaltilla käytetty. Tätä en kyllä oikein usko, koska esimerkiksi nettikaupan sivuilla ei mainita mitään siitä, ettei asfaltilla voisi käyttää.

Laitoin kengistä palautetta sähköpostissa mainittuun asiakaspalvelun osoitteeseen ja odottelin vastausta kaksi viikkoa. Kun mitään ei kuulunut, etsin netistä toisen sähköpostiosoitteen ja sainkin sieltä vastauksen heti. Olisivat ottaneet nämä kengät asiakaspalautuksena Postissa takaisin ja lähettäneet uudet tai olisin saanut rahat takaisin. Harmi että olemme täällä Nepalissa, eikä niitä täältä voi lähettää kun kulut olisi varmaan yhtä isot kuin uudet kengät.

Noh, totuus nyt kuitenkin ilmeisesti on, etteivät nuo Feelmaxit kestä kovaa käyttöä ja täällä meidän koko pihamme on pelkkää kiveä. Onneksi satuin ostamaan Shanghaista -50% tarjouksesta Mimmille toisiksi kengiksi Pedipedin sandaalit! Ne nimittäin puolestaan vaikuttavat olevan tosi laadukkaat ja vahvaa tekoa! Mimmihän on täällä ulkona lähes 10 tuntia päivässä ja nuo Pedipedit on ollut siis kovassa käytössä ja myös kastuneet useita kertoja. Nahka niissä on vähän kärsinyt päältä, mutta kaikki ompeleet sekä pohja ovat ihan uudenveroisessa kunnossa edelleen. Pedipedejä mainostetaan, että ovat "next best thing to bare feet", joten toivon, että ovat oikeasti jalalle se toisiksi paras juttu heti noiden paljasjalkakenkien jälkeen.

Käyttömukavuudesta sen verran, että sekä Feelmaxeissa että Pedipedeissä Mimmi liikkuu tosi näppärästi ja juoksee yhtä kevyesti kuin paljain jaloin. Ero on tosi selkeä kun joskus sadesäällä ollaan laitettu tavalliset sandaalit hänelle jalkaan. Ne meinaavat tarttua kiinni kivetyksiin ja vaikeuttavat hänen liikkumistaan selvästi! Suosittelen siis kyllä ehdottomasti kaikille lapsille näitä ohutpohjaisia ja toivon itse löytäväni seuraaviksi kengiksi Mimmille ehkä jonkun eri merkin paljasjalkakengät.

Kulumaa kärjissä, muuten nahka on vielä hyvässä käyttökunnossa.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Unikoulu (Jay Gordonin opeilla) vol.2

Kerroin aiemmin, että pidimme Mimmille unikoulua Jay Gordonin oppien mukaan hänen ollessaan juuri tasan 1-vuotias. Unikoulun jälkeen nukuimme hyvin ja meillä oli rytmi, aina siihen asti kunnes matkustimme Kiinaan isäni luokse tammikuun lopussa. Kuuden tunnin aikaeron vuoksi meillä meni hetki päästä uuteen unirytmiin (vain muutama yö tosin) ja annoin Mimmin juoda maitoa myös öisin. Kuitenkin öiden tasoituttua noin viikon kuluttua päätin siirtyä taas rytmiin, eli 21-05/06 unta, yksi imetys ja lisää unta 08-09 asti. Tämä onnistui hyvin ilman suurta protestia, ja isäni luona ollessa Mimmi nukkui ensimmäisiä kertoja jopa yli 10 tuntia heräämättä. Rupesin pohtimaan josko hän olisi tosiaan valmis jo nukkumaan koko yön heräämättä. Vielä unikoulun jälkeenkin kun tuntui, että se 05-06 aikaan tapahtuva syöttö oli "pakollinen", eikä Mimmi suostunut nukkumaan sen yli vaan tuntui aina oikeasti nälkäiseltä siihen aikaan.

Nepaliin tultaessa rytmi sekottui taas hieman, ja sitten Mimmi olikin pitkään kipeä. Koko sairasajan eli lähes kaksi viikkoa hän heräili useita kertoja yössä ja annoin hänelle aina maitoa kun hän halusi. Suunnittelin, että siirrymme rytmiin taas heti hänen tervehdyttyään. Suunnitelmat kuitenkin vähän muuttuivat! Ensinnäkin Mimmi kehitti aivan yllättäen todella epämiellyttävän tavan työntää kättään paitani sisään ja nipistellä toista rintaa imettäessä. Tämä oli heti sairastelusta toipumisen jälkeen aivan pakkomielteistä ja varsinkin öisin hän ei pystynyt nukahtamaan lainkaan ilman tätä käsikosketusta. Hän olisi kyllä nukahtanut ilman imemistä, mutta ei ilman, että sai pitää käden paitani sisällä! Tuo hipelöiminen on kuitenkin niin epämiellyttävän tuntuista, että en voi vaan antaa hänen tehdä sitä. Ehdin yrittää yhtenä yönä jättää yhtä imetystä pois ja siitä seurauksena oli todelliset itkupotkuraivarit. Aiemmin unikoulua käydessä protestointi oli hyvin pientä ininää ja sängyn ympäri pyörimistä, ei siis mitään verrattuna näihin raivareihin. Lopulta oli pakko taipua antamaan maitoa. Sitten äitini ja siskoni tulivatkin tänne Nepaliin luoksemme pariksi viikoksi ja päätin, etten heidän vierailunsa aikana voi ruveta käymään läpi niin isoa projektia kun tuosta unikoulusta vaikutti tulevan. Keskityin siis kahden viikon ajan vain kitkemään Mimmin uutta tapaa työntää sitä toista kättä paidan sisään imettäessä ja myös usein muutoinkin. Järjestelmällisellä torjumisella pikkuhiljaa sainkin häntä lannistumaan ja viimeisinä öinä ennen vieraiden lähtöä hän jopa söi muutamia kertoja yöllä ilman, että se käsi oli taukoamatta hyvin voimakkaasti pyrkimässä paitani sisään. Pieniä voittoja!

Kun vieraat olivat lähteneet päätin aloittaa alusta unikoulun Jay Gordonin tyyliin. Odotin aika pitkään (henkisesti) sopivaa hetkeä ja kun aika rupesi tuntumaan kypsältä niin aloitimme uudestaan unikoulun. Päätin aloittaa hieman kevyemmin, sillä pelkäsin samanlaista hurjaa raivokohtausta kun aiemmalla yrityksellä. Ajattelin siis aluksi, että jätän imetyksiä pois yksi kerrallaan tai vain muutaman alkuyöstä aluksi ja sitten pidennän pikkuhiljaa maidotonta aikaa. Ensimmäisenä yönä imetin ensimmäisen kerran klo 03 aikaan, mutta yllättäen Mimmi tuntuikin hyväksyvän tämän "uuden" järjestelyn ja jo heti seuraavana yönä hän nukkui 8 tuntia putkeen heräämättä. Samoin hän ryhtyi samantien myös nukahtamaan jälleen illalla niin, että päästää itse rinnasta irti ennen nukahtamista ja kääntää kylkeä tai pyörii hetken ennen kuin nukahtaa. Tämän jälkeen yöt ovat sujuneet tosi mukavasti, Mimmi on heräillyt kyllä usein aamuyöstä ja muutaman kerran itkeskellyt hetken, mutta nukahtanut aina hyvin nopeasti uudestaan. Hän ei ole myöskään edes kovasti yrittänyt öisin työntää käsiään paitani sisälle vaan on tyytynyt kainalossa olemiseen. Olen imettänyt aamuisin puoli kuuden maissa ja tästä olisi tarkoitus pikkuhiljaa siirtyä koko yön nukkumiseen niin, että imetys tapahtuisi vasta kasin pintaan kun hän herää.

Ehdin jo välillä ajatella, että ehkä näitä yösyöttöjä nyt sitten pitääkin jatkaa ja että eihän tässä kiire ole vieroittaa. Tiedän paljon ihmisiä, joiden lapset ovat syöneet öisin ainakin kaksivuotiaiksi saakka. Minä kuitenkin rupesin kokemaan siinä Mimmin lähestyessä vuoden ikää yöheräämiset jo vähän raskaiksi, ja kyllä se vaan niin on, että on ihan mahtavaa nukkua kunnon pätkä yöllä ilman, että on välttämättä edes herättävä ollenkaan saatika imetettävä.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Lapsi itsenäistyy

Kun Mimmi oli pieni, halusin opetella olemaan reagoimatta liian vahvasti hänen kaatumisiinsa ja kolauttamisiinsa. Alussa oli tosi vaikeaa olla huudahtamatta ja pitää naama peruslukemilla kun jotain sattui. Muutama kuukausi siihen taisi mennä, nykyään ylimääräinen reagointi on kadonnut siis jo aikaa sitten ja seurailen vaan tyynesti vierestä muiden aikuisten kiljahdellessa kun Mimmi kaatuilee.

Vaikka Mimmin liikkuminen on jo varmaa ja hän osaa juostakin, kaatuilee hän silti päivittäin, jättää sormensa joka väliin tai muuten kolhii. Uusin opittu tapa on juosta ja katsoa samalla taaksepäin. Hän onkin törmännyt jo monta kertaa seinään(!!) juostessaan katse taaksepäin. Huoh. Erittäin harvoin häntä kuitenkaan sattuu niin, että hän rupeaisi itkemään tai tarvisisi tukea ja lähes aina se itkukin kestää vain sen hetken, että pääsee syliin ja sitten on jo ohi. Yleensä hän vain nousee ylös ja jatkaa matkaa. Kipukynnys näyttää olevan edelleen kymmenkertainen meikäläisen kipukynnykseen verrattuna. Yhtenä päivänä hän putosi rappuset naama edellä alas, valitti vain pienen hetken ja jatkoi leikkiä. Myöhemmin huomasin, että hänelle kasvoi otsaan iso kuhmu ja etuhammas oli lohjennut.

Nyt kun Mimmi liikkuu itse, minun osakseni on siirtynyt lähinnä saatavilla oleminen. Jos hän satuttaa, hän tulee itse luokseni lohtua hakemaan. Useimmiten hän tulee aina jos sattuu itkun verran. Toki myös edelleen kiiruhdan hänen luokseen jos hän on kaatunut niin, ettei heti ole päässyt ylös. Täällä hän viettää kaikki päivät isompien lasten seurassa ja heidän seuransa on tässäkin mielessä hyväksi, sillä lapset eivät koskaan ylidramatisoi toistensa kaatumisia kuten aikuiset!

Tässä yhtenä päivänä olin ystäväni luona, missä Mimmi leikki hänen lastensa kanssa. Kesken leikin hän kaatui naamalleen lattialle ja minusta näytti että nyt sattui. Hän rupesikin itkemään, mutta sen sijaan, että olisi odottanut minua luokseen hän kömpikin istumaan ja jäi siihen kaverin viereen niiskuttamaan. Vieressä oleva kuusivuotias ei tietenkään reagoinut mitenkään. Minä itse istuin sohvalla heidän takanaan ja pomppasin sieltä heti ylös ja Mimmiä kohti. Samalla juttelin hänelle, että "Oho, kaaduit, tule tähän äidin luo". Nopeasti kuitenkin tajusin, ettei hänelle ollutkaan mitään tarvetta minulle eikä aikomustakaan tulla luokseni tai edes vilkaista suuntaani. Jäinkin sitten vain paikalleni katsomaan kuinka Mimmi nyyhki hetken, rauhoittui ja ryhtyi taas iloisesti juttelemaan kaverille.

Tuntui tosi oudolta. Vauvani itki, mutta ei tarvinnutkaan minulta lohtua. Pienestä vauvasta on tainnut huomaamatta kasvaa jo aika iso ja itsenäinen lapsi!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Lapsen ja nepalilaisten syömisistä ja syömättömyydestä

Kiinassa ihmeteltiin kun annoin Mimmin itse syödä samaa ruokaa kuin mekin. He kuulemma syöttävät lapselle vain yhden riisinjyvän kerrallaan (ettei se ainokainen tukehtuisi) kaksivuotiaaksi, kunnes hän saa alkaa itse harjoitella syömistä.  En tiedä oliko tämä vähän liioittelua, mutta hiukan sama meininki tuntuu olevan täällä Nepalissa.

Kuulemma täällä imetetään lapsia kaksivuotiaaksi (hyvä!), mutta se muu syöminen onkin sitten hassumpi juttu. Alle kaksivuotiaille annetaan pääasiassa äidinmaidonvastiketta (niin, sen rintamaidon lisäksi), Cerelaccia (Nestlen puurovalmiste), riisiä ja linssikeittoa. Positiivista on, että imetys on siinä rinnalla, äidinmaito on kuitenkin täydellistä ruokaa lapselle niin he saavat sentään jotain ravintoaineita. En ole varma kuinka vanhaksi asti on tapana lapsille antaa tuota äidinmaidonkorviketta muualla maailmassa, mutta silmään on kyllä pistänyt varsinkin Kiinassa ja Suomessakin kun lähes kouluikäiset ulkomaalaiset lapset vetävät vielä maitoa tuttipullosta :) Ihmetystä herättää kovasti se, että me emme anna mitään korviketta Mimmille. Olen yrittänyt selittää, että minä vielä imetän, miksi ihmeessä antaisin korviketta kun se on KORVIKE, jos ei olisi rintamaitoa antaa.

Täällä ruoka on myös äärettömän tärkeää. En tiedä miksi, mutta koko elämä tuntuu välillä pyörivän sen ympärillä. Meillä kun puhutaan säästä niin täällä ruoka on The Puheenaihe. On hirveän tärkeää saada joka päivä tietää mitä muut ovat syöneet lounaaksi ja päivälliseksi. Huvittavaa tästä tekee vielä se, että nepalilaiset syövät joka päivä samaa ruokaa, dahlbhattia, kolme kertaa päivässä. "Mitä söit tänään?" "DahlBhattia" "Ahaa, mielenkiintoista!". Nepalinkielen opettajaankin meinasin kyllästyä hiukan ihan siksi, että hänestä oli niin järjettömän tärkeää puhua joka oppitunti siitä mitä minä olen syönyt, mitä normaalisti syön, mitä ruokaa teen kotona, mitä otan evääksi töihin, kenen kanssa syön, syönkö aina miehen ja lapsen kanssa, syönkö välillä myös muun perheen kanssa, mihin kellonaikoihin syön aamupalaa, milloin lounasta. Minua taas kun ei kiinnosta pätkääkään muiden syömiset tai omistani kertominen niin en myöskään jaksaisi keskittää koko kielenopiskeluani pelkkään ruoasta puhumiseen.

Kielentuntien ulkopuolella taas minulta kysellään nykyään useita kertoja päivässä mitä Mimmi on syönyt. Mitä hän söi aamupalaksi, mitä lounaaksi ja niin edelleen. Kuittaan nämä kyselyt aina paljastamalla yhden hänen syömänsä ruoka-aineen. Hyvä vastaus on esimerkiksi, että aamupalaksi söimme kananmunaa.

Mimmi on aina ollut hyvä syömään ja pistäisin tämän mielelläni sormiruokailun piikkiin. Hänelle on kelvannut oikeastaan lähes kaikki ruoka ja varsinkin isänsä tekemiä ruokia hän on ahminut määrällisestikin tosi paljon. Kuitenkin juuri ennen Kiinaan lähtöä 1v2kk iässä hänelle tulikin yhtäkkiä kausi, että syöminen vähentyi aika oleellisesti. Tuntui, ettei lähes mikään kelpaa enää. Joka päivä hän söi kyllä jotain, mutta se mitä hän suostui syömään vaihteli totaalisesti joka päivä. Yhtenä päivänä hän söi kananmunaa ja sitten pariin viikkoon ei suostunut maistamaankaan ja niin edelleen. Ainut mitä hän suostui syömään koko Shanghain reissun ajan oli avocado, joita hän söikin 1-2 kappaletta joka päivä. Olen kuullut, että nirsoilu voisi liittyä hampaiden tuloon ja hänelle tulikin neljä hammasta Kiinassa olon aikana.

Jostain syystä nirsoilu jatkui vielä Nepaliin tulon jälkeen vähän aikaa ja sitten lähes kahden viikon sairastaminen rajoittikin syömisen lähes ainoastaan rintamaitoon. Juuri ennen parantumista sairaalassa mitattuna Mimmi (15kk) painoi vain 9,4 kg, kun 1-vuotistarkastuksessa hän oli ollut 10,5 kg. Voi olla, ettei täkäläinen vaaka ole ihan tarkka, mutta kyllä hän oli ehkä oikeasti laihtunutkin ja sillä hetkellä myös kuivunut. Heti parantumisen jälkeen sitten onneksi nirsoilukausi loppui täysin ja hän rupesi taas syömään kaikkea. Ja kaikki tarkoittaa oikeasti ihan kaikkea mitä tähän mennessä olemme täällä syöneet. Ihan mikä tahansa kelpaa mitä aikuisetkin syövät tai juovat. Hän syö jopa oliiveja, joita itse en ole vieläkään oppinut sietämään. Syömme usein ravintolassa ja hän syö aina meidän annoksistamme sen verran mitä haluaa.

Olen lukenut usein keskusteluryhmissä lapsista, jotka nirsoilevat ruoan suhteen niin ettei mikään meinaa kelvata. Moni neuvoo kuten itsekin olen aina ajatellut, että kyllä lapsi tietää milloin hän tarvitsee ruokaa ja mitä hän tarvitsee. Jos tarjolla on kunnollista ja terveellistä ruokaa niin lapsi kyllä syö sen mikä on tarve, joskus vaan on kausia, ettei hän tarvitse niin paljoa. Näistä hienoista ajatuksista huolimatta huomasin monta kertaa nirsoilun aikakautena miettiväni, että miten sen nyt saisi syömään enemmän ja valitsevani esimerkiksi ravintolan sen perusteella, että annoksissamme olisi mahdollisimman montaa eri juttua tarjolla, jotta Mimmi löytäisi siitä edes jotain mitä haluaisi syödä. Huolehdin siis kuitenkin, että syökö hän nyt tarpeeksi vaikka olin kuvitellut ottavani ihan rennosti ja uskovani lapsen omaan kykyyn tietää paljonko hänen tarvitsee syödä... Näin se kai helposti menee :) Onneksi nirsoilukausi ei kuitenkaan kestänyt kuin puolisentoista kuukautta ja nyt ruoka maistuu taas.

Lapsenhoitaja

Saimme vihdoinkin aikaiseksi hommata itsellemme täällä kotiapulaisen, tai tässä tapauksessa ennemminkin lastenhoitajan. Yleensä nuo kotiapulaiset hoitaa kaiken mahdollisen työn mutta minulla ei ole mitään siivousta ja pyykkäystä vastaan, jos joku vaan katsoo sillä aikaa kun Mimmi leikkii pihalla. Siivousta tylsempää on kävellä 10 tuntia päivässä ulkona lapsen perässä ja katsoa kun se leikkii. Muutama tunti on tosi jees, mutta sitten aika käy vähän tylsäksi, varsinkin kun Mimmi ei pysy yhtään paikallaan niin, että voisi itse istua vaikka alas lukemaan jotain samalla häntä vahtiessa, vaan koko ajan on juostava ympäri pihaa. Tämä johtuu osaksi siitäkin, että joudun koko ajan pysymään ihan lähietäisyydellä hänestä "suojellakseni" häntä yli-innokkailta syliin ottajilta ja poskien puristelijoilta. Onneksi Mimmi pääsi yli aiemmasta pelostaan (lue postaus täältä), mutta edelleen hän ärsyyntyy hyvin nopeasti kun sekä vieraat aikuiset, että nuo lapsikaverit ovat jatkuvasti repimässä häntä käsistä tai poskista tai nostamassa syliin.

Täällä on työvoima niin halpaa, että kenellä tahansa ulkomaalaisella on varaa palkata kotiapua. Meille tuli apulaiseksi nuori tyttö jostain lähikylästä joten hän ei puhu lähes ollenkaan englantia. Hänen tärkein työtehtävänsä on leikkiä Mimmin kanssa eli kävellä hänen perässään tuolla pihalla tai viihdyttää häntä tässä kotona illalla auringonlaskun jälkeen. Tämän lisäksi hän saa omien ruokiensa lisäksi välillä tehdä sen verran enemmän ruokaa, että mekin tai ainakin Mimmi voi myös syödä niitä.

Vaikka en vaadi häntä siivoamaan, pesemään pyykkiä, huolehtimaan Mimmin ruokailuista, nukkumisista tai muistakaan asioista, niin on tämä elämä vaan tosi helppoa ihan vaan kun on joku, joka leikkii tuon lapsen kanssa niin, että itse saa ihan rauhassa joogata, käydä salilla ja ihan vaikka syödä.

Lapsenhoitajan tulon myötä opin taas uusia juttuja nepalilaisesta kulttuurista. Ensimmäisenä päivänä nimittäin heti aamupäivästä annoin hänelle vapaata ja sanoin, että käy syömässä ja lepää. Ei tullut mieleenkään, että sillä aikaa kun minä lähdin Mimmin kanssa ulos leikkimään, "anoppi" olikin pistänyt tytön siivoamaan koko heidän talonsa, pesemään heidän pyykkinsä, tekemään ja tuomaan heille teetä ja kaiken lisäksi vielä kertonut tälle, että hän ei sitten ole samanarvoinen kuin me muut, eikä siis saa syödä keittiön pöydän ääressä, vaan lattialla(!!). (Kuulemma tämä on normaali käytäntö täällä...). En edes saanut tietää tätä kuin vasta illalla, koska tyttö ei kertonut tästä minulle. Ihmettelin vaan kun yritin patistaa häntä syömään ja tarjota kaikkea mutta hän ei halunnut mitään ottaa vastaan. Voitte kuvitella, että hiukan "hermostuin" kun kuulin anopin tekosista illalla. Itselle kun jo se, että pyytäisin toista keittämään itselleni kahvia tuntuisi käskyttämiseltä.

Iltaleikit juuri ennen nukkumaanmenoa.
Tulipahan selvitettyä heti alkuunsa, että hän tekee täällä töitä minulle ja miehelleni, eikä kenenkään muun pyyntöjä tarvitse kuunnella.  Täällä pidempään asunut ystävä kertoi, että heillä jopa alakerran vuokralaiset olivat yrittäneet käskyttää hänen kotiapulaistaan! Kaikenlaista. Vaikka ei tämä ihan helppoa ole kumminkaan päin, meillä länsimaalaisilla on niin totaalisen erilaiset tavat hoitaa lapsia ja kotia, sekä ylipäätään ajatella asioista, että vaatii kyllä sopeutumista puolin ja toisin tällainen työsuhde :)

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Turisteilua ja ruokamyrkytyksiä

Mimmin kummitäti (siskoni) ja mummi (äitini) kävivät muutaman viikon ajan vierailemassa täällä Nepalissa ja tutustumassa elämäämme täällä.

Varoitin heitä etukäteen, että Nepalissa kaikki saavat vähintään yhden ruokamyrkytyksen. Jostain syystä tässä maassa kaikki suomalaiset ystäväni ovat sairastaneet mitä ihmeellisimpiä vaivoja, eikä lyhyelläkään reissulla kukaan välty vähintäänkin yhdeltä turistiripulilta tai ruokamyrkytykseltä. (Poikkeuksena isäni itseasiassa, mutta hän onkin kiertänyt Aasiaa viimeiset kymmenen vuotta työnsä vuoksi.) Kaikilla perheessäni on hyvä vastustuskyky, eikä kukaan sairastu helposti, ei edes Kiinassa isäni luona. Olikin vähän yllättävää, että tänne tultuaan siskoni sai oksennustaudin heti toisen päivän iltana ja jopa äitini oksensi kerran seuraavana aamuna :D Molemmilla taudit menivät nopeasti kuitenkin ohitse, eikä lyhyestä lomasta tuhlaantunut kuin yksi päivä. Äitini, vaikka hän on matkustellut todella paljon, esimerkiksi Afrikassa ja Aasiassa ei ole koskaan aiemmin saanut ulkomailla ruokamyrkytystä ja hän ei voinut uskoa, että sai sellaisen täällä.

Kahden viikon aikana tuli sitten kierrettyä kaikki turistinähtävyydet tässä kaupungissa. Nopeasti meni aika ja nyt olemme palanneet takaisin arkeen. Mimmikin tietysti nautti mummin ja kummitädin seurasta ja itselleni oli mukavaa liikkua kun sai annettua hänet kannettavaksi jollekin toiselle :D

Maailman isoin Stupa  Boudha.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kulttuurieroja: Lyömisestä ja fyysisyydestä

Psykologi Sinkkosen luennolla ainoa suora ohje lasten kasvatukseen oli tämän uutisen mukaan: Älä anna lapsen lyödä itseäsi. Tärkeä asia ja meillä Suomessa täysin ymmärrettävä, onhan lapsenkin lyöminen nykyään laissa rangaistava teko.

Mimmin ikäisillä lapsilla tuntuu olevan aika tyypillistä muiden lyöminen ja sillä lailla ehkä myös omien rajojen ja muiden reaktioiden testaaminen. Kiintymyysvanhemmuus-ryhmässä facebookissa aiheesta keskusteltaessa parhaat ohjeet tämän käytöksen kitkemiseen olivat lapselle jonkin vaihtoehtoisen tekemisen ohjaaminen (esim. pehmoeläinten lyöminen) ja lyömisen järjestelmällinen "tuomitseminen" ja selitys miksi ("Lyöminen sattuu, silitä mieluummin"). Suomessa meille on itsestäänselvää, että lapset eivät saa esimerkiksi lyödä toisia lapsia leikkiessä vaan siihen puututaan aikuisten toimesta.

Täällä Nepalissa asia ei olekaan vaan ihan niin yksinkertainen. Täällä lyöminen on sekä sallittua, että erittäin tavallista, jopa arkipäiväistä. Lyöminen ei ole iso juttu, vaan täysin normaali tapa esimerkiksi kouluttaa lasta tai eläimiä. Tilanteessa, jossa Suomessa lasta kielletään tai torutaan (tai fiksumpien oppien mukaan selitetään ja opetetaan), täällä lyödään. Suomessa koiria talutetaan makupalapussi taskussa koulutuksen vuoksi, täällä koiria talutetaan keppi toisessa kädessä. Välillä suoraan sanoen kiehuttaa kun näkee ihmisten lyövän esimerkiksi koiranpentuja tai Mimmin kokoisia lapsia.

Ystäväni muutti Nepaliin lapsensa kanssa muutamia vuosia sitten ja joskus silloin pohdimme, että kuinka paha juttu on jos (tai kun) tätä suomalaista lasta sitten täällä lyödään esimerkiksi koulussa. Lapsen lyömisessä kai pahinta on se, että lapsen luottamus koko maailmaan horjuu, jos ne ihmiset, joihin hänen pitäisi voida ehdoitta luottaa ja joiden pitäisi olla se pomminvarma turva, ovatkin niitä joilta pitäisi päästä turvaan. Hirveä ristiriita lapselle, jos se ainoa vankkumaton (henkinen) turva maailmassa onkin yhtäkkiä uhka, eikä mitään muuta turvaa ole. Mietimme, että jos lasta kuitenkin lyö joku ulkopuolinen, ei oma vanhempi, niin tämä ei horjuta samalla lailla sitä perusturvaa, koska lapsi voi yhä tulla pakoon vanhemman luo, joka siis on yhä vankkumattomasti luotettava.

Nyt oman lapsen kanssa täällä tajusin, että onkin kyse suuremmasta asiasta. Kuinka opettaa lapselle, että lyöminen tai väkivalta ylipäätään on väärin, kun hän näkee päivittäin sen olevan täällä normi? Vaikkei häntä kukaan löisi, miten hän oppii, että muiden ihmisten lyöminen on ehdottoman väärin kun hänen ympärillään olevat ihmiset mätkivät ja potkivat toisiaan jatkuvasti? Täällä ihmiset myös ihan kirjaimellisesti opettavat Mimmin lyömään, ottamalla häntä kädestä kiinni ja lyömällä sillä itseään. Koska ilmeisesti on hauskaa kun pieni vauva yrittää lyödä aikuista.

Entä kenen mielestä on hauska vitsi teeskennellä lyövänsä lasta? Kohottaa siis kättä ja ottaa tuima ilme naamalle ja teeskennellä mäjäyttävänsä kunnolla? Ei minun mielestäni. Täkäläisten mielestä on. Sekä aikuisten, että myös niiden lasten, joita uhataan lyödä. Olen nähnyt lapsien nauravan kippurassa täällä kun aikuinen leikkii potkaisevansa jotain lasta, tai ottavan lasta kiinni ja teeskentelevän lyövänsä tätä. Voiko sellainen vahingonilo olla geeneissä? Myös Mimmi nimittäin pitää sitä hauskana. Tosin hän (onneksi?) kyllä ahdistuu tai ainakin huolestuu kuitenkin hiukan siitä kun isommille lapsille tulee riitaa ja he oikeasti lyövät ja potkivat toisiaan.

Mimmi leikkii täällä päivittäin pihan lapsien kanssa, joille on täysin normaalia selvittää välejään lyömällä ja potkimalla. Isommat lapset ojentavat pienempiä lapsia jatkuvasti lyömällä ja myös samanikäiset ystävykset saattavat sanaharakkaa käydessään samalla potkia ja lyödä toisiaan. Ja sitten homma jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tähän mennessä kukaan ei ole vielä lyönyt Mimmiä (luultavasti siksi, että olen aina paikalla) vaikka useaan kertaan hänen tehdessään jotain "pahaa" (esimerkiksi heittäessä ruokaa maahan tai meinatessa kaataa lasin) aikuiset kohottavat kättään lyömisasentoon ja näin kai antavat hänen ymmärtää, että hän teki jotain väärin. Suomessa samassa tilanteessa sanoisimme, että "Ei tunnu kivalta kun heität ruokaa maahan, sen olisi voinut vielä syödä". Täällä tuon lauseen korvaa se lyömisellä uhkaava käsi ja tuima ilme.

En ole vielä oikein keksinyt, että millä keinolla opettaa Mimmille kuinka väärin toisen ihmisen lyöminen on jos asumme täällä. Varsinkin kun hän nyt jo on oppinut, että nepalilaisten mielestä on hauskaa kun hän lyö heitä.

Nyt kun olemme tällä reissulla kuitenkin vain tämän kevään, niin tällä hetkellä mietin eniten, että millä lailla hän tulee leikkimään suomalaisten lasten kanssa kun palaamme Suomeen kesällä. Täällä kun nuo leikit ovat hurjan paljon rajumpia ja fyysisempiä. Isommista lapsista on hauskaa, jos Mimmi esimerkiksi työntää heitä kovaa mahasta tai yrittää lyödä. Voin vaan kuvitella Suomessa miten muut lapset reagoivat kun Mimmin kontaktin otto uusinkiin lapsiin on hyvin fyysistä. Jo alle yksivuotiaana Suomessa muita lapsia tavatessa Mimmi oli usein se, joka meni reippaasti ottamaan tavarat toisilta lapsilta ja keskelle muiden leikkejä. Yleensä suomalaiset lapset reagoivat vaan väistämällä ja luopumalla tavaroistaan, harvoin kukaan edes sanoi Mimmille vastaan. Täällä taas Mimmin käytös on normaalia ja jopa lievimmästä päästä. Rajuimmat lapset vievät täällä minultakin tavarat käsistä ja joudun jopa aikuisena pitämään ihan fyysisesti puoliani (tai Mimmin puolia) kun olen näiden lasten leikeissä mukana. Lapset saattavat esimerkiksi ottaa minulta tai Mimmillä olevan lelun käsistä rajustikin eivätkä todellakaan anna sitä pelkällä pyytämisellä takaisin.

Kaksi täysin eri maailmaa. Nyt vasta ymmärrän, mitä mieheni tarkoitti kun hän seurustelumme alkuaikoina sanoi, (vaikka erittäin lapsirakas onkin) ettei tiedä miten länsimaisten lapsien kanssa pitäisi olla kun ne käyttäytyvät niin eri tavalla kuin nepalilaiset... Ristiriitaista on se, että mies käyttäytyy Mimmin kanssa joka suhteessa kuin minäkin, eli länsimaisesti. Hän ei esimerkiksi koskaan leiki lyömisleikkejä tai uhkaa lyömisellä, ja puolustaa Mimmiä muilta nepalilaisia, jotka yrittävät liian innokkaasti ottaa syliin vaikka hän ei tahdo. Sitten hän kuitenkin itse käyttäytyy nepalilaisia lapsia kohtaan tasan samalla tavalla kuin kaikki muutkin nepalilaiset!

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Sanoja kolmella kielellä

Aiemmassa postauksessa kerroin kuinka täällä kaikki ihmiset yrittävät ottaa Mimmin syliinsä. Tämä syliinotto sekä myös luokse kutsuminen tapahtuu hokemalla "Au, au", joka tarkoittaa "tule" sekä viittomalla molempien käsien sormilla itseä kohti.

Ei ole ehkä kovin yllättävää, että ensimmäinen asia, jonka Mimmi on täällä oppinut onkin juuri tuo kutsu, jota hän nyt toistelee jatkuvasti sekä koirille, että ihmisille.

Toinen uusi juttu, jonka hän on täällä oppinut on vilkuttaminen "oikealla tavalla" ja "bye bye". Aiemmin hän on siis vilkuttanut vauvatyyliin sormia liikuttelemalla tai kuninkaallisesti rannetta pyörittämällä. Nyt vilkutus on muuttunut koko käden heilutteluksi ja "bye bye" tarttunut pihan lapsilta, jotka jostain syystä puhuvat hänelle englantia ainakin sen verran kuin osaavat.

Hassu juttu on se, että vaikka Mimmin omia kieliä ovat suomi ja nepali, niin lähes kaikki nepalilaiset täällä puhuvat ensin miehelle nepalia ja Mimmille puhuessaan vaihtavat kieleksi englannin! Vaikka juuri nepalia hänen voisi ainakin kuvitella ymmärtävän paremmin.

En tosin ole varma kuinka paljon hän vielä ymmärtää nepalin kieltä, sillä ainakaan hän ei ole itse vielä puhunut nepalia lähes yhtään. Suomessa hän oli oppinut jo aiemmin sanomaan yhden sanan englanniksi: "Hello" sekä joitain suomenkielisiä sanoja, kuten "Äiti", "Täällä", "Haloo" (puhelimeen) ja "Hui". Kuvittelin, että noin vahvatahtoiselle lapselle tulisi "Anna" tosi aikaisin, mutta sitä hän on käyttänyt vain satunnaisesti. Ilmeisesti tahtonsa saa tarpeeksi hyvin läpi myös vain osoittamalla sormella ja kiljumalla kovaa...

On ollut tosi hauskaa myös huomata hänen ymmärtävän jo paljon puhetta (suomeksi). Aina puhutaan kuinka lapset jo pienenä ymmärtävät tosi paljon, mutta Mimmistä sitä on kyllä ollut vaikea huomata. Välillä tosin tuntuu, ettei häntä vain kiinnosta reagoida siihen mitä puhuu, eikä voi olla yhtään varma ymmärtääkö hän mitään. Nyt yhtäkkiä hän on ruvennut kuitenkin selkeästi ymmärtämään monia asioita, kuten "Näytä kun seisot varpaillaan", "Ota kengät pois" tai esimerkiksi paljasjalkakenkien kuvausta varten "Esittele vähän kenkiä".

Nyt vaan odotellaan, että yksittäiset sanat muuttuvat pieniksi lauseiksi :)

Kenkäasiaa (Paljasjalkakengät)

Kaiken muun voi mielestäni ostaa lapselle käytettynä, mutta kengät on sen verran iso terveysasia, että niihin haluan panostaa. Hienointahan olisi jos voisi olla ainoastaan paljain jaloin. Toiseksi paras vaihtoehto on varmasti paljasjalkakengät. Luonto ei varmastikaan ole luonut ihmiselle niin huonoja jalkoja, että hän tarvitsisi kenkiä, jotka tukevat ja "korjaavat" jalan asentoa, ainakaan ennen kuin se on huonoilla kengillä ensin pilattu.

Ennen kuin Mimmi rupesi kävelemään ulkona paljoakaan meillä oli muutamat "tavalliset" kengät, mutta nyt kun  hän jo kävelee suurimman osan päivästä niin halusin ehdottomasti ostaa hänelle paljasjalkakengät. Feelmax-kaupasta saa tilattua lasten paljasjalkakenkiä ja koot alkavat numerosta 22. Mimmille menee jalkaan muissa kengissä vielä jopa koko 21 ohuella sukalla, mutta nuo paljasjalkakengät ovat sen tyyliset, että ei haittaa vaikka kengässä olisi reilusti kasvuvaraa. Ostin hänelle koon 23 ja toivon sen menevän aina ensi talveen saakka, vaikka en tosin yhtään tiedä kuinka nopeasti lapsen jalat kasvaa. Hiukan liian isotkin kengät pysyy hyvin koska ne tulevat nilkkaan asti ylös kiinni muovihärpäkkeellä ja ovat tosi tukevat ja hyvät jalassa. Mies on myös tykännyt kengistä kovasti siksi, että muihin kenkiin verrattuna Mimmin on helppo niissä liikkua ja juosta. Ihan kuin ei olisi kenkiä ollenkaan, sehän se idea on :)

Pyysin Mimmiä esittelemään vähän kenkiä.

Paljasjalkakenkien lisäksi ostin Mimmille vähän helpommin puettavat Pediped-sandaalit, jotka sattuivat olemaan tarjouksessa Shanghaissa. Niitäkin mainostetaan jollain lailla paremmiksi kengiksi, "Paras valinta avojalkojen jälkeen" heidän oman tunnuslauseensa mukaan.

Feelmaxeja taas mainostetaan nettiliikkeen sivulla näin:

"Asiantuntijoiden mukaan lasten jalat kehittyvät luonnollisimmin mitä kauemmin lapsilla on mahdollisuus liikkua ilman jalkineita. Lapset eivät tarvitse jalkoihin lisätukea, sillä jalkaterät ja nilkat ovat riittävän vakaita ja vahvoja jo alusta lähtien. Luontainen liikkuminen ilman jalkineita kehittää ja vahvistaa jalkaterän toimintaa.
Lapsen jalat tarvitsevat riittävästi monipuolista liikuntaa voidakseen kehittyä luonnollisesti. Jalkojen asennolla ja toiminnalla on vaikutusta kokonaisryhtiin. Paljasjaloin kävely sopivalla alustalla kuten matolla, ruoholla tai hiekalla vilkastuttaa lihasten toimintaa ja edesauttaa jalkojen asennon toivottavaa kehitystä. Leikinomaiset liikeharjoitukset, esimerkiksi kiipeily, kiinniottoleikit, ruutuhyppely ja yleensäkin ulkoleikit ovat eduksi terveelliselle kehitykselle."

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Aamuyllätykset kertaa kaksi

Luin juuri Isyyspakkaus-blogista kuinka heidän 6 kk vanhempi tyttönsä oli oppinut kiipeämään pinnasängyn laitojen yli ja yllättänyt vanhempansa siis tulemalla itse pois huoneestaan aamulla.

Meillä nukutaan perhepedissä, mutta Mimmi ei ole sieltä koskaan lähtenyt aamulla mihinkään ensin herättämättä meitä. Kunnes nyt siis. Muutama aamu sitten kävi nimittäin niin, että mies heräsi aikaisin ja lähti Stupa-temppelin pihalle juomaan aamuteet kun me jäimme nukkumaan. Hänen palatessaan yllätykseksi Mimmi tulikin häntä vastaan tuossa talomme edustalla pihalla :D Itse nukuin tietysti vielä makeasti ja tietämättömänä Mimmin seikkailuista. Kuulemma oli naamakin suklaassa, hän oli siis tainnut käydä ensin maistamassa eilisen kaakaosmoothieni jämät. 

Onneksi tästä on todella pitkä matka autotielle ja tässä pihassa kaikki kyllä tietävät kenen lapsi hän on. Lisäksi meidän vuokralaisia liikkuu tässä koko ajan ja nuo appivanhemmat ovat myös lähes koko ajan tässä pihalla. Mitään vaaratilannetta ei siis varsinaisesti ollut. Ehkä suurin uhka, että hän yksinollessaan joisi jostain maassa olevasta ämpäristä taas hanavettä. Ulko-ovessa meillä on se vika, että siinä ei ole kahvaa. On vain lukot sisä- ja ulkopuolilla, joten joko se on lukossa tai auki. Eikä mies tietenkään ulos lähtiessä voi lukita meitä sisään..

Toinen yllätys olikin sitten ihan täysin huolimattomuusvirhe... Mies oli illalla ulkona ja tuli kotiin myöhään. Jostain syystä hän oli unohtanut lukita oven. Aamulla herätessä rupesin katselemaan, että tuossa on mies mutta Mimmiä ei näy missään. Huudahdin heti miehelle, että Mimmi on taas lähtenyt ulos, enkä olekaan koskaan aiemmin nähnyt hänen hyppäävään niin rivakasti sängystä ylös ja juoksevan kalsareissa pihalle :D Onneksi Mimmi löytyi heti, hän oli "anopin" kanssa keittiössä jo aamupalalla. Meidän oven eteen oli vain jätetty koppuroiksi kuivuneet mutaiset yösukat, joilla hän oli siis lähtenyt tepastelemaan pihalle.

Ehkä tämä nyt riitti opettamaan vähän tarkemmaksi tuon lukon käytön kanssa. 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Paha bakteeri-infektio ja ensimmäinen antibioottikuuri

Ei se vedestä saatu ripulitauti sitten mennytkään ohi, vaikka kuvittelimme useaankin otteeseen sen jo lähes parantuneen. Jostain syystä vaikkei Mimmi oksentanut kuin yhtenä iltana kunnolla, niin ripuli jatkui ja vaikka hän välillä tuntui ihan normaalilta niin pikkuhiljaa hän väsyi yhä enemmän ja ilmeisesti kuivui. Rupesimme antamaan hänelle ruiskulla suolajuomaa, mutta se ei tuntunut auttavan vaan hän meni vain entistä heikommaksi. Viidentenä päivänä hänelle nousi kuumetta ja melko nopeasti kuume nousi 40 asteeseen saakka. Siinä vaiheessa Mimmi ei enää pystynyt ottamaan edes suolaliuosta vaan rupesi yökkäämään sen mausta joka kerta.

Kun ripuli oli jatkunut hänellä neljättä päivää niin päätimme käydä lääkärissä, koska halusin heidän ottavan näytteet Mimmin ulosteesta. Itse epäilin bakteeriperäistä tulehdusta ulosteen limaisuuden vuoksi ja koska siinä oli mukana viimeisinä päivinä hiukan verta. Lääkärillä olikin sitten mielenkiintoiset mietteet, mistä en kyllä ollut yhtään yllättynyt. Vatsaongelmasta hän totesi vain, että lapsi on hiukan kuivunut mutta ei pahasti ja että tästä lähtien emme saa syöttää hänelle mitään aikuisten ruokaa enää, ei edes hedelmiä. Täällä vauvojen ruokaa ovat maidonkorvikkeet, Cerelac-vellit ja muut vilja/maissivellit, joissa ei siis ole mitään ravintoaineita. Näitähän Mimmi ei ole koskaan syönytkään, joten jätin tietysti tämän kommentin omaan arvoonsa.

Itsellä olisi ehkä ensimmäisenä tullut mieleen vastaanotolla punnita lapsi kuivumisen tarkastamiseksi sekä mitata lämpö. Myös antibiootit lapsille yleensä määrätään painon perusteella. Näistä kumpaakaan tämä lääkäri ei ilmeisesti kokenut tarpeelliseksi. Tosin, oman kokemuksen perusteella, kun olin muutamia vuosia sitten harjoittelussa täällä Health Posteilla, pikkuvauvat punnittiin kaikkine toppavaatteineen ja huopineen (täällä vielä pidetään vauvoja ihan järjettömien huopakääröjen sisällä, kesälläkin...). Jokainen voi itse miettiä, mitä hyötyä tällaisista punnituksista on kun ne huovat painavat varmaan melkein yhtä paljon kuin se vastasyntynyt, eikä siis vauvan omaa painoa tuosta voi kuin arvuutella.

Mies tai hänen isänsä jostain syystä mainitsivat tälle lääkärille myös, että Mimmi oli yskinyt hiukan ja lääkäri ilmeisesti näki sen jotenkin paljon suuremmaksi ongelmaksi kuin nuo vatsavaivat. Hän määräsi sitten yskän vuoksi antibiootin, kaksi eri yskänlääkettä sekä kurkkua puuduttavan geelin !! Mitään näistä ei tietenkään ostettu eikä annettu.

Kävimme viidentenä päivänä antamassa aamulla kakkanäytteen yhteen paikalliseen sairaalaan ja tuloksissa todettiin, että siitä löytyi sekä paljon bakteereja, että ameeba E.Histolytica. Ameeban hoito antibiootilla on aika pitkä kuuri ja ilmeisesti saattaa tarvita jopa kaksi eri antibioottia. En halunnut aloittaa mitään antibioottia hänelle turhaan, ellen olisi aivan varma, että mikä sairauden aiheuttaja on, joten halusin otattaa vielä uudet testit turistiklinikalla, jonka koen vähän luotettavammaksi. Olisi tosi outoa jos vedestä saatu ameeba aiheuttaisi oireita heti muutaman tunnin kuluessa, sillä yleensä ameebat tarvitsevat 2-4 viikkoa ennen oireiden tuloa, emmekä ole olleet edes tässä maassa niin pitkään.

Turistiklinikan lääkäri sanoi heti edellisen paikan tulokset nähtyään, ettei hän usko ameebaan. Hän sanoi myös olevansa iloinen, etten ollut antanut mitään tämän edellisen lääkäriin määräämistä lääkkeistä. Klinikalla Mimmi myös heti punnittiin sekä otettiin hengitysfrekvenssi, happisaturaatio ja lämpö. Heidän labrassaan todetut tulokset eivät näyttäneet mitään ameeboja, mutta bakteereja oli huomattavasti ja Mimmi oli selvästi menossa huonompaan kuntoon kuumeen ollessa korkea. Päätimme sitten aloittaa hänelle 3 päivän antibiootin bakteeri-infektion vuoksi. Olen tietysti harmissani, että joudumme antibiootteja antamaan, mutta kuuden päivän taistelu kuivumista vastaan oli tarpeeksi.

Antibiootin antaminen olikin sitten melko kinkkinen homma. Mimmi oksensi joka kerta kun sai suuhunsa pahalle maistuvaa antibioottia. Yritimme isompana annoksena sekä myös pikkuhiljaa vähän kerrallaan antamista. Lähes neljä tuntia siinä meni, mutta lopulta saimme annoksen annettua kun tajusimme pitää häntä nenästä kiinni ja juottaa vettä päälle ennen irtipäästämistä :/ Seuraavina päivinä edes nenästä kiinni pitäminen ei meinannut toimia enää, mutta hirveällä taistolla saimme antibiootit menemään. Luojan kiitos, niitä annettiin vain 3 annosta yhteensä, eikä esimerkiksi 3 kertaa päivässä...

Antibiootin jälkeen Mimmi alkoi tulla parempaan kuntoon, mutta ei vielä täysin terveeksi. Antibiootti ei selvästikään ollut tarpeeksi vahva, koska heti sen loppumisen jälkeen Mimmi rupesi jälleen heikkenemään. Hän myös lopetti uudestaan täysin syömisen ja juomisen. Jouduimme lopulta menemään yöksi sairaalaan, missä hän sai tiputuksessa nesteitä ja toisen vahvemman antibiootin suoneen. Heti seuraavana aamuna hän oli jo lähes täysin oma itsensä, valmiina syömään, juomaan, kävelemään ja leikkimään. On se vaan hemmetin hieno juttu tämä länsimainen lääketiede, vaikka sitä mahdollisimman vähän toivookin koskaan joutuvansa hyödyntämään.

Hänelle jätettiin sitten vielä kanyyli paikalleen ja sain kotiin mukaan toisen annoksen antibioottia vielä seuraavalle päivälle. Tässä maassa hienoa on se, että täällä lähes kaikki on mahdollista. Kuten se, että annan itse lapselleni iv-antibiootin kotona, eikä kukaan ole siitä vastuussa, kuten Suomessa olisi. Pyysin lääkäriltä tuon ab:n kotiin, koska hän tiesi minun olevan itse sairaanhoitaja. Pelottavaa on se, että hoitaja, joka sen antoi, rupesi selittämään minulle kuinka se annetaan ikäänkuin olisin täysin maallikko. Luultavasti hän olisi siis vaan antanut sen minulle mukaan kotiin vaikken edes olisi ammattilainen. Toivon todella, ettei kukaan ummikko rupea täällä mitään iv-antibiootteja itse antamaan vaikka se onkin täysin mahdollista. Muutama vuosi sitten teimme saman ystäväni kanssa, jolla oli kahden viikon antibioottikuuri, eikä hän tietenkään halunnut olla koko tuota aikaa sairaalassa. Täällä saa apteekeista ilman mitään reseptejä mitä tahansa lääkkeitä, sekä kaikki kanylointi ja iv-välineet. Hoidimme siis pari viikkoa hänelle kotona iv-antibiootit, ja hän laittoi jopa itse itselleen kanyylinkin uudestaan kun edellinen lopetti toimimisen :D

Takaisin asiaan, Mimmi on taas oma itsensä, vaikka valitettavasti tosi ikäviä kokemuksia "rikkaampi". Aiemmin saatoin antaa hänelle mitä vaan lusikasta (probiootit, kalaöljyä, Regulattia tms.) ja hän luottavaisena aina avasi suunsa. Nyt hän rupeaa itkemään nähdessään lusikan lähestyvän. Samoin nähdessään letkuja, ruiskuja tai muita lääkkeisiin liittyvää. Tärkeintä on tietysti, että hän on taas terve. Kummallista miten voi jo melkein unohtaa millainen lapsi on normaalisti, kun hän puoleksitoista viikoksi taantuu lähes vuoden takaiselle tasolle: ei puhu, ei kävele, nukkuu suurimman osan ajasta... Ja lisäksi vielä on surullinen eikä hymyile millekään asialle.

Mutta kuinka hienoa onkaan taas kuulla hänen ensimmäistä kertaa uudelleen nauravan! Ja tänään, ensimmäisenä täysin normaaleissa voimissa vietettynä päivänä, sitä naurua onkin riittänyt :)