lauantai 10. toukokuuta 2014

Imetysrintaliivit

Minulla on ollut koko imetystaipaleemme ajan käytössä Bravadon Body Silk Seamless imetysliivit. Ennen kuin Mimmi syntyi, Bebesissä oli tarjouksessa kahdet näitä liivejä yhden hinnalla. Minulla sattui olemaan itselläni silloin synttärit ja sain nämä synttärilahjaksi. Kun ihan tiukin imetyskausi oli ohi, rupesin kaipaamaan vähän kauniimpia ja enemmän normaaleja rintaliivejä muistuttavia liivejä ja etsinkin muutamista kaupoista, mutta en koskaan löytänyt istuvia. Näillä kahdella parilla on siis menty kohta puolitoista vuotta. Kahdet liivit ovatkin riittäneet ihan hyvin, toinen aina käytössä ja toinen pesussa. Valitsin väreiksi mustan sekä pinkin. Jos olisin ollut fiksu, olisin ottanut kahdet mustat. Nämä liivit ovat nimittäin sen verran isot ja leveät, että ne näkyvät oikeastaan lähes kaikkien toppien alta ja itseäni vähän häiritsee kun pinkit liivit vilkkuvat.

Kuva Bebesin sivulta.
Ylipäätään olen kuitenkin ollut todella tyytyväinen näihin liiveihin. Ne tuntuvat hyvältä ja ovat helpot käyttää. Ne ovat myös kestäneet käyttöä mielestäni aika kiitettävästi. Olen tässä juuri viime aikoina ihmetellyt kun nykyään kaikki tuntuu hajoavan eikä mikään kestä käyttöä. Kaikkiin muihin hajonneisiin vaatteisiin ja kenkiin verrattuna 1,5 vuoden käyttöikä on näille liiveille mielestäni ihan hyvä, ovathan nämä olleet oikeasti kovassa käytössä. Mustia liivejä olen käyttänyt vielä enemmän kuin pinkkejä ja nyt olenkin ihan pulassa kun niistä juuri pari viikkoa sitten venähti rinnanympärys täysin. Syytän tästä meidän pesukonetta, joka on venyttänyt kaikki stretchkangasta olevat vaatteeni pilalle :( Olisi pitänyt tajuta aiemmin siirtyä käsipesuun, näissä olisi varmaan käyttöikää riittänyt paljon pidempäänkin. Harmittaa todella.

Revityt kuminauhat, edelleen toimii käytössä!
Pinkit liivit taas ovat edelleen hyvässä joustossa, mutta jostain syystä niistä Mimmi sai jo vuosi sitten väkerrettyä sivukuminauhat aivan haperoiksi. Ihmeen hyvin ne ovat silti kestäneet katkeamatta vaikka Mimmi aina imetyksen aikana niitä repii. 

Nyt Suomeen tullessa taitaa kuitenkin olla aika vierailla jossain liivikaupassa ja siirtyä normaaleihin rintaliiveihin kun imetys ei enää ole niin välttämätöntä julkisilla paikoilla. Jos toinen imetettävä vielä tähän perheeseen sattuisi myöhemmin tulemaan, luultavasti ostaisin uudestaan nämä Bravadon liivit mustina ja toisiksi liiveiksi yrittäisin varmaan löytää jotkut sirommat, tavallisia kaarituellisia muistuttavat. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti