keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Hyvää oloa

Helsingissä on ollut jo hiukan aurinkoa :)  Mukavaa olla täällä, viihdyn omassa asunnossani ja Helsingissä hyvin kesäisin, vaikka mökkiä ei kyllä voita mikään. Vietimme juuri 10 päivää mökillä, juhannuksen oli kyläilijöitä ja sen jälkeen tuli vain rentoiltua. Puumalan kirjastolla oli lähes kaikki Antti Heikkilät hyllyssä, joten tuli luettua niitä, sekä melkein kymmenen muuta kirjaa. Helposti meni viikko vain lukien, koiran kanssa ulkoillen ja auringossa makoillen, vaikkei kovin lämmin ollutkaan. Tuli meditoituakin lähes päivittäin, se onkin jäänyt vähälle viime aikoina.

Muutaman päivän päästä olisi lähtö Frantsilaan ensin vyöhyketerapiakurssille ja sen jälkeen pariin eri retriittiin, joita mainostin toisessa blogissani aiemmin.

Tällainen pieni kulta oli seurana mökillä.

Ai niin, ne vähäisetkin raskausoireet mitä minulla oli aiemmin ovat kadonneet. Syöminen on palannut täysin normaaliksi kun ei ole enää heikotusta, eikä tarvetta syödä tasaisin väliajoin. Maha ei ole vielä kasvanut kuin sen verran, että tutut saattavat huomata, joten elämä sujuu aika normaalisti. Rakenneultrakin oli ja kaikki näytti olevan hyvin. En kyllä ole vielä päässyt mihinkään raskauden autuuteen, tai oikein keksinyt sitä miksi ihmiset muistelevat raskausaikaa niin lämmöllä. Ehkä mahan kasvu ja sen lapsen enempi liikkuminen tuo sitten jotain uusia tunteita mukanaan, tai sen ihanuuden keksii vasta jälkikäteen? Odottelen vain sitä vauvaa, olisin ihan valmis ottamaan hänet vastaan jo nyt, ilman mitään mahan kasvattelua. Mutta eihän tässä kiirettä ole, tietenkään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti