torstai 19. heinäkuuta 2012

Koiranruokaa vauvalle?

Takaisin nettiyhteyksien parissa :) Kymmenen päivää Frantsilassa teki hyvää. Joogaretriittien parasta antia oli varmasti sellainen sisäisen rakkauden ja myötätunnon kasvattaminen kaikkia ja kaikkea kohtaan. Tosin tällä kertaa selkeästi väsyin loppuvaiheessa ja olin kyllä valmis palaamaan kotiin. Kymmenen päivää oli oikeastaan juuri sopiva maksimipituus tässä tilassa ;)

Frantsilan kukkia <3

Otsikko tässä postauksessa viittaa tähän Areenasta löytyvään videopätkään, jonka suosittelen kaikkia katsomaan. Hyvää tietoa ruokateollisuudesta ja joistain sairauksista esim. diabeteksestä yleisesti myös vaikkei lapsia olisikaan. Mielenkiintoisimmat kommentit mielestäni ehkä noin kohdassa 11:40 esiteltävällä Akatemian professori ja mikrobiologi Mirja Salkinoja-Salosella, jonka haastattelu jatkuu pätkittäin tuosta videon loppuun saakka. Hän on tutkinut esimerkiksi sitä, miksi Suomessa diabetes 1 sairastuvuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Hänen tutkimustensa perusteella yksi arvaus syyksi tähän voisi olla uudelleen kuumennetuissa elintarvikkeissa (einekset, lastenruoat..) esiintyvät toksiinit. Kuuntele koko pätkä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti