lauantai 8. joulukuuta 2012

Vauva kasvaa ja nukkuu hyvin äitin vieressä

Neuvolantäti kävi tällä viikolla meidän luona ja taas mitattiin painoa. Vauva jatkaa kasvuaan hyvin, 300 g tullut lisää viikossa, eli paino jo 400 g yli syntymäpainon alle kahden viikon iässä. Sen jälkeen kyllä tulikin muutama päivä kun ei jaksanutkaan enää syödä ihan niin paljon eli ehkä se tahti tästä vielä tasaantuu :)

Vauvalla on myös sellainen mukava rytmi, että vaikka se syö päivällä useammin niin öisin se herää vain 3-4 tunnin välein. Ja koska se nukkuu vieressä niin minun ei tarvitse kuin hetkeksi havahtua ja pääsen jatkamaan unia. Olen myös ottanut sillä lailla ihan rennosti, etten pidä kiirettä heräämisen kanssa aamulla :) Ei siis ole vielä päässyt yhtään väsyttämään. Tämä vauvan vieressä nukkuminen toimii ainakin meillä tosi hyvin. En voisi kuvitella, että joutuisin joka syöttökerralla nousemaan ylös ja heräämään "kunnolla", huomattavasti mukavampaa itselle näin ja varmasti vauvallekin.

Olen myös liikkunut ulkona vauvan kanssa aika paljon ja päässyt testailemaan lumikinoksissa tarpomista sekä kaupoissa ja kahviloissa pyörimistä vaunujen ja kantorepun kanssa. Kantoreppu on ehdottomasti kätevämpi bussissa ja muissa julkisissa. Esimerkiksi tänään kun kävin brunssilla ystävien kanssa niin vauva kulki kantorepussa hyvin kätevästi, ja tavarat pienessä hoitolaukussa olalla. Sitten taas pidemmällä reissulla tai jos käyn samalla matkalla kaupassa, niin vaunut on ehdottomat, sillä vaunulla saan kuljetettua isommankin määrän tavaraa.

Minulla on aina kuitenkin vaunujenkin kanssa mukana myös kantoreppu, sillä vauva viihtyy ja rauhoittuu huomattavasti paremmin kantorepussa kuin vaunuissa, ja jos se on hereillä niin ei se paljon vaunuissa kyllä suostu yksinään makoilemaan. Kotonakin pidän vauvaa kantorepussa kun puuhailen, sen kanssa pystyy helposti laittamaan ruokaa, laittautumaan itse tai siivoilemaan, ja vauva pysyy tyytyväisenä kun se saa olla lähellä äitiä :)

2 kommenttia:

  1. Perhepetien on valitettavasti todettu useissa tutkimuksissa altistavan kätkytkuolemalle. Mutta toki jos kestää tämän riskin, niin sitten. Ehkä voisit blogata siitä, kuuluuko tällaiseen "luonnollisempaan" elämäntapaan myös lapseen kohdistuvan suuremman kuoleman/ vakavan vammautumisen vaaran sietäminen.

    VastaaPoista
  2. Tai sitten siitä, kannattaa pelon antaa määrittää elämäänsä. Tai siitä, onko tärkein kriteeri hyvälle elämälle lapsen kuoleman todennäköisyyden minimointi ;)

    VastaaPoista