tiistai 22. toukokuuta 2012

Vastustuskykyä itselle ja lapselle

Tulevan lapsen vastustuskykyyn (ja samalla omaan) voi vaikuttaa jo odotusaikana. Jos minulta kysytään, niin yksi tärkeimmistä raskausajan lisäravinteista onkin laadukkaat probiootit ja sen lisäksi ruokavaliossa olisi hyvä olla hyviä bakteereja sisältäviä ruokia/juomia kuten hapankaali, kefiiri tai kombucha. Probiootit on ehdottoman tärkeitä lapselle myös myöhemmin, varsinkin silloin jos hän joutuu syömään antibiootteja, sillä antibioottikuuri tuhoaa suoliston hyvän bakteerikannan ja lapsi sairastuu helposti uudestaan. (Antibiootteja myös syödään Suomessa paljon turhaan!)

Ehdottomasti paras probiootti on Dr'Ohhiras, jonka saat tilattua iHerbistä. (Ekasta tilauksesta -5$ koodilla PUY591)

Aikaisempi tekstini Ohhiran probiootista.

Muutamia lapsen vastustuskykyyn vaikuttavia asioita:

1. Luonnollinen synnytys. Alakautta tapahtuvassa synnytyksessä lapselle tarttuvat äidin hyvät bakteerit, ja hänen immuniteettinsa saa hyvän alun. Alatiesynnytyksessä supistusten aiheuttama stressi vauvalle huolehtii siitä, että hänen hormonitoiminsa käynnistyy kunnolla, keuhkot tyhjenevät kunnolla ja niiden toiminta käynnistyy. Tämä voi vähentää tulevaisuuden keuhko-ongelmia.

2. Imetys. Imettäminen suojelee vauvaa infektioilta ja kasvattaa vastustuskykyä. Äidinmaito on täydellistä ravintoa vauvalle. Maailman terveysjärjestö suosittelee imetyksen jatkamista kiinteän ruoan rinnalla kahden vuoden ikään saakka.

3. Syötä lapselle oikeaa ruokaa. Lapsen tulee saada ruoasta bakteereja, sillä ihmisen vastustukyky kehittyy vain saadessaan haasteita ja niitä hyviä bakteereja suojakseen. Viime vuoden puolella oli keskustelua siitä, kuinka täysin bakteerittomiksi käsitellyt lastenruoat aiheuttavat allergioita, ja suomalaiset lapset syövät niitä eniten Euroopassa! (Onko ihme, että kaikki sairaudet tuntuvat lisääntyvän?) Tämän uutisen mukaan purkkiruokien aineenvaihduntaan vaikuttavat lisäaineet myös esimerkiksi sotkevat hiilihydraattiaineenvaihduntaa ja voivat olla näin yhtenä syynä lisääntyneeseen 1.tyypin diabetekseen.

4. Älä ole ylihygieeninen! Vastuullinen vanhempi altistaa lasta lialle. Antibakteeriset pesuaineet ja käsidesit poistavat myös hyviä bakteereja ja näin altistavat yhä suuremmin huonoille bakteereille. Älä siis erehdy ostamaan mitään superpesuaineita, sillä tavalliset riittävät oikein hyvin. Ja ulkona saa maistella multaa. Luonnosta saadut bakteerit ehkäisevät astmaa ja allergioita.
Maatiloilla kasvaneet lapset ovat terveempiä, ja autoimmuunisairaudet on liitetty ylihygieenisyyteen.


P.S. Allergioista voi päästä eroon myös aikuisiällä, jos niitä on harmikseen saanut. Lue Ollin uusin postaus aiheesta. Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta olen kuullut monia tarinoita allergioiden poistumisesta ruokavaliolla. Yhdelle tutulle tähän riitti talven mittainen probióottien syönti!

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Onko sulla mitään tietoa ternimaitokapseleista?

    Minä olen syönyt niitä muutaman kuukauden. Ennen niiden syöntiä vatsani oli aina turvonnut ja en kestänyt edes laktoosittomia tuotteita, mutta nyt voin jopa vähälaktoosisia syödä.

    Vasta testasin raakamaitoa ja siitä vatsa ei sanonut mitään. Yllättäen :)

    VastaaPoista
  2. Ternimaitohan on vähän samanlaista vaikutuksiltaan kuin probiootit, eli parantaa vastustuskykyä ja sillä lailla myös parantaa suoliston toimintaa, mikä taas vaikuttaa tosi moneen asiaan kuten nyt kaikki allergiat, autoimmuunisairaudet yms.
    Mulla on itsellä tätä ternimaitojauhetta: http://www.fitnessfirst.fi/fi/symbiotics-colostrum-178-6g.html
    Varmasti tekee hyvää, niinkuin oot jo huomannutkin :) Ternimaidosta ei kyllä muistaakseni ole niin paljon tutkittua tietoa kuin probiooteista, mutta uskon, että kyllä se aika superia on :)

    Noissa maitotuotteissa tosin on monta muutakin asiaa kuin se laktoosi mikä voi aiheuttaa ongelmia, Suomessa kaikki prosessoidaan ihan pilalle asti. Raakamaito on hyvä vaihtoehto, ja luomumaito vähän parempi kuin tavallinen :)

    VastaaPoista