Homeongelmia ja äkkilähtö Suomeen

Yllätys, olemme taas Suomessa. Tarkoitus ei ollut tulla vielä, mutta tuli mutkia matkaan. Tarkemmin, talo, jossa asuimme oli ihan homeessa ja tajusin, että saamme siitä oireita. Harmittavaa on se, että tajusin tämän vasta näin myöhään, vaikka saimme ensimmäiset oireet jo yli kuukausi sitten. En vaan osannut aluksi yhdistää oireitamme tuohon taloon.

Yli kuukausi sitten minulle tuli todella outo "flunssa". Ensin se alkoi tosi omituisella kurkkukivulla. Kurkku ei ollut kipeä sisäpuolelta, nielaiseminen ei siis sattunut. Tuntui vaan kun henki- ja kurkkutorven välissä olisi joku tikku mikä sattui siellä kun kääntelin päätä. Ensin tämä kipu oli keskellä, siirtyi sitten vasemmalla ja vielä oikealle ennen kuin hävisi. Seuraavaksi menin ihan tukkoon, nenä oli täysin tukossa. Tämän jälkeen makuaisti hävisi kolmeksi päiväksi, vaikka nenä ei ollut edes tukossa enää. Seuraavana vuorossa oli kova kipu poskessa, jonka kuvittelin ensin olevan viisaudenhammas! Kipu kuitenkin siirtyi nenää kohti ja sitten poskiontelosta tulikin litrakaupalla (siltä se tuntui!) neonoranssia räkää. Sarvikuono oli  hyvä apu.. Poskiontelontulehdus kesti kaksi päivää, jonka jälkeen homma oli ohi. Tästä lähtien kuitenkin nenästä tuli räkää joka aamu ja aamuisin tuntui myös kurkussa oudolta. Käyttelin sarvikuonoa päivittäin ja mietin, että mitä ihmettä on tapahtunut kun immuniteettini on yhtäkkiä pettänyt minut näin, että miksi en parane täysin vaikka yritin syödä kaikenlaista luonnonlääkettä.

Mimmi raukka reagoi myös homeeseen, tosin vähän eri tavalla. Hän rupesi saamaan joka yö yhden yskänkohtauksen. Mietin aina öisin, että on se nyt kumma kun tuo yskä ei lopu, ja päivisin unohdin sen kokonaan. Osasin yhdistää koko homman homeeseen vasta kun rupesin irrottamaan lattiasta muovimattoa ja sen alta pöllähti sellainen perunakellarin haju, ettei edes kellarissa haise niin kovasti. Seuraavan yönä Mimmi yski huomattavasti enemmän ja se olikin viimeinen yö siinä talossa. Muutimme ensin asumaan telttaan katolle ja mietin kuumeisesti missä voisimme asua loppuajan sillä tuohon taloon ei voitu enää palata. En keksinyt mitään varmaa ratkaisua, koska minkään hotellin tai talon homeettomuudesta Nepalissa ei oikein voi olla varma. Päädyin sitten hankkimaan lentoliput Suomeen mahdollisimman pikaisesti.

Ehdimme nukkua teltassa kolme yötä ja nyt olemme olleet Suomessa kolme yötä äitini luona. Heti kun lähdimme sieltä asunnosta niin oireet pahenivat ja vaihtelevat koko ajan!  Minulla oli päänsärky neljä päivää ja tuntuu edelleen koko ajan kuin olisin tulossa kipeäksi. Välillä on nenä tukossa ja koko pää tuntui tukkoiselta. Eilen oli koko suu kipeä, tänä aamuna taas on yskä. Muutaman kerran on mennyt makuaisti muutamaksi tunniksi.
Mimmin oireet tuntuu pysyvän siinä yskässä edelleen. Kuiva yöyskä tosin on hävinnyt ja tilalle tuli nyt vain päivisin vaivaava limainen yskä. Onneksi ei kovin paha, muutaman kerran päivässä hän yskäisee pari kertaa.

Toivotaan, että nämä oireet pian helpottaisivat. Harmittaa aika paljon, että oli pakko lähteä Nepalista, mutta terveys ennen kaikkea. Suunnitelmana on seuraavalla kerralla sinne mennessä rakennuttaa itse täysin uusi talo, jossa toivottavasti osataan ottaa kaikki näkökulmat huomioon, jotta se pysyisi homevapaana!

Imetysrintaliivit

Minulla on ollut koko imetystaipaleemme ajan käytössä Bravadon Body Silk Seamless imetysliivit. Ennen kuin Mimmi syntyi, Bebesissä oli tarjouksessa kahdet näitä liivejä yhden hinnalla. Minulla sattui olemaan itselläni silloin synttärit ja sain nämä synttärilahjaksi. Kun ihan tiukin imetyskausi oli ohi, rupesin kaipaamaan vähän kauniimpia ja enemmän normaaleja rintaliivejä muistuttavia liivejä ja etsinkin muutamista kaupoista, mutta en koskaan löytänyt istuvia. Näillä kahdella parilla on siis menty kohta puolitoista vuotta. Kahdet liivit ovatkin riittäneet ihan hyvin, toinen aina käytössä ja toinen pesussa. Valitsin väreiksi mustan sekä pinkin. Jos olisin ollut fiksu, olisin ottanut kahdet mustat. Nämä liivit ovat nimittäin sen verran isot ja leveät, että ne näkyvät oikeastaan lähes kaikkien toppien alta ja itseäni vähän häiritsee kun pinkit liivit vilkkuvat.

Kuva Bebesin sivulta.

Ylipäätään olen kuitenkin ollut todella tyytyväinen näihin liiveihin. Ne tuntuvat hyvältä ja ovat helpot käyttää. Ne ovat myös kestäneet käyttöä mielestäni aika kiitettävästi. Olen tässä juuri viime aikoina ihmetellyt kun nykyään kaikki tuntuu hajoavan eikä mikään kestä käyttöä. Kaikkiin muihin hajonneisiin vaatteisiin ja kenkiin verrattuna 1,5 vuoden käyttöikä on näille liiveille mielestäni ihan hyvä, ovathan nämä olleet oikeasti kovassa käytössä. Mustia liivejä olen käyttänyt vielä enemmän kuin pinkkejä ja nyt olenkin ihan pulassa kun niistä juuri pari viikkoa sitten venähti rinnanympärys täysin. Syytän tästä meidän pesukonetta, joka on venyttänyt kaikki stretchkangasta olevat vaatteeni pilalle :( Olisi pitänyt tajuta aiemmin siirtyä käsipesuun, näissä olisi varmaan käyttöikää riittänyt paljon pidempäänkin. Harmittaa todella.

Revityt kuminauhat, edelleen toimii käytössä!

Pinkit liivit taas ovat edelleen hyvässä joustossa, mutta jostain syystä niistä Mimmi sai jo vuosi sitten väkerrettyä sivukuminauhat aivan haperoiksi. Ihmeen hyvin ne ovat silti kestäneet katkeamatta vaikka Mimmi aina imetyksen aikana niitä repii. 

Nyt Suomeen tullessa taitaa kuitenkin olla aika vierailla jossain liivikaupassa ja siirtyä normaaleihin rintaliiveihin kun imetys ei enää ole niin välttämätöntä julkisilla paikoilla. Jos toinen imetettävä vielä tähän perheeseen sattuisi myöhemmin tulemaan, luultavasti ostaisin uudestaan nämä Bravadon liivit mustina ja toisiksi liiveiksi yrittäisin varmaan löytää jotkut sirommat, tavallisia kaarituellisia muistuttavat. 

Rakkaudella Babyjoy

Babyjoy on tammikuussa perustettu aivan mahtavalla energialla ja visiolla toimiva uusi yritys, jonka palveluja haluan suositella lämpimästi kaikille äideille, iseille ja tuleville sellaisille. Ja uskallan tehdä näin vaikken ole itse näihin vielä päässyt osallistumaankaan :D Yrityksen perustaja Tara tekee hommaansa niin selkeästi sydämellä, ettei tule heti mieleen toista yhtä intohimoisesti työtään tekevää yrittäjää :) Palveluihin kuuluu muun muassa doulapalvelut sekä workshopit ja luennot liittyen kaikenlaisiin vanhemmuuteen liittyviin asioihin. Suosittelen myös lisäämään Babyjoyn blogin lukulistalle!

Melkein tekisi mieli hankkiutua raskaaksi, jotta olisi syy pyytää Tara doulaksi ;) Sopiville luennoille aion joka tapauksessa osallistua kunhan pääsemme palaamaan Suomeen.

Lapsen kengät ja niiden laatu

Juuri kun pääsin kehumasta Feelmax paljasjalkakenkiä niin niihin tulikin pohjaan reikä. Olin kuullut jo etukäteen huhuja, että ne olisivat huonolaatuisia mutta en uskonut :) No nyt uskon ja kun olen lisää asiasta keskustellut netissä niin olen kuullut jopa sellaista, että kuulemma nämä eivät kestä ollenkaan asfaltilla käyttöä ja myyjän pitäisi kertoa se ostotilanteessa. Joku myös väitti, että tästä syystä näitä ei voi edes palauttaa jos on asfaltilla käytetty. Tätä en kyllä oikein usko, koska esimerkiksi nettikaupan sivuilla ei mainita mitään siitä, ettei asfaltilla voisi käyttää.

Laitoin kengistä palautetta sähköpostissa mainittuun asiakaspalvelun osoitteeseen ja odottelin vastausta kaksi viikkoa. Kun mitään ei kuulunut, etsin netistä toisen sähköpostiosoitteen ja sainkin sieltä vastauksen heti. Olisivat ottaneet nämä kengät asiakaspalautuksena Postissa takaisin ja lähettäneet uudet tai olisin saanut rahat takaisin. Harmi että olemme täällä Nepalissa, eikä niitä täältä voi lähettää kun kulut olisi varmaan yhtä isot kuin uudet kengät.

Noh, totuus nyt kuitenkin ilmeisesti on, etteivät nuo Feelmaxit kestä kovaa käyttöä ja täällä meidän koko pihamme on pelkkää kiveä. Onneksi satuin ostamaan Shanghaista -50% tarjouksesta Mimmille toisiksi kengiksi Pedipedin sandaalit! Ne nimittäin puolestaan vaikuttavat olevan tosi laadukkaat ja vahvaa tekoa! Mimmihän on täällä ulkona lähes 10 tuntia päivässä ja nuo Pedipedit on ollut siis kovassa käytössä ja myös kastuneet useita kertoja. Nahka niissä on vähän kärsinyt päältä, mutta kaikki ompeleet sekä pohja ovat ihan uudenveroisessa kunnossa edelleen. Pedipedejä mainostetaan, että ovat "next best thing to bare feet", joten toivon, että ovat oikeasti jalalle se toisiksi paras juttu heti noiden paljasjalkakenkien jälkeen.

Käyttömukavuudesta sen verran, että sekä Feelmaxeissa että Pedipedeissä Mimmi liikkuu tosi näppärästi ja juoksee yhtä kevyesti kuin paljain jaloin. Ero on tosi selkeä kun joskus sadesäällä ollaan laitettu tavalliset sandaalit hänelle jalkaan. Ne meinaavat tarttua kiinni kivetyksiin ja vaikeuttavat hänen liikkumistaan selvästi! Suosittelen siis kyllä ehdottomasti kaikille lapsille näitä ohutpohjaisia ja toivon itse löytäväni seuraaviksi kengiksi Mimmille ehkä jonkun eri merkin paljasjalkakengät.

Kulumaa kärjissä, muuten nahka on vielä hyvässä käyttökunnossa.

Unikoulu (Jay Gordonin opeilla) vol.2

Kerroin aiemmin, että pidimme Mimmille unikoulua Jay Gordonin oppien mukaan hänen ollessaan juuri tasan 1-vuotias. Unikoulun jälkeen nukuimme hyvin ja meillä oli rytmi, aina siihen asti kunnes matkustimme Kiinaan isäni luokse tammikuun lopussa. Kuuden tunnin aikaeron vuoksi meillä meni hetki päästä uuteen unirytmiin (vain muutama yö tosin) ja annoin Mimmin juoda maitoa myös öisin. Kuitenkin öiden tasoituttua noin viikon kuluttua päätin siirtyä taas rytmiin, eli 21-05/06 unta, yksi imetys ja lisää unta 08-09 asti. Tämä onnistui hyvin ilman suurta protestia, ja isäni luona ollessa Mimmi nukkui ensimmäisiä kertoja jopa yli 10 tuntia heräämättä. Rupesin pohtimaan josko hän olisi tosiaan valmis jo nukkumaan koko yön heräämättä. Vielä unikoulun jälkeenkin kun tuntui, että se 05-06 aikaan tapahtuva syöttö oli "pakollinen", eikä Mimmi suostunut nukkumaan sen yli vaan tuntui aina oikeasti nälkäiseltä siihen aikaan.

Nepaliin tultaessa rytmi sekottui taas hieman, ja sitten Mimmi olikin pitkään kipeä. Koko sairasajan eli lähes kaksi viikkoa hän heräili useita kertoja yössä ja annoin hänelle aina maitoa kun hän halusi. Suunnittelin, että siirrymme rytmiin taas heti hänen tervehdyttyään. Suunnitelmat kuitenkin vähän muuttuivat! Ensinnäkin Mimmi kehitti aivan yllättäen todella epämiellyttävän tavan työntää kättään paitani sisään ja nipistellä toista rintaa imettäessä. Tämä oli heti sairastelusta toipumisen jälkeen aivan pakkomielteistä ja varsinkin öisin hän ei pystynyt nukahtamaan lainkaan ilman tätä käsikosketusta. Hän olisi kyllä nukahtanut ilman imemistä, mutta ei ilman, että sai pitää käden paitani sisällä! Tuo hipelöiminen on kuitenkin niin epämiellyttävän tuntuista, että en voi vaan antaa hänen tehdä sitä. Ehdin yrittää yhtenä yönä jättää yhtä imetystä pois ja siitä seurauksena oli todelliset itkupotkuraivarit. Aiemmin unikoulua käydessä protestointi oli hyvin pientä ininää ja sängyn ympäri pyörimistä, ei siis mitään verrattuna näihin raivareihin. Lopulta oli pakko taipua antamaan maitoa. Sitten äitini ja siskoni tulivatkin tänne Nepaliin luoksemme pariksi viikoksi ja päätin, etten heidän vierailunsa aikana voi ruveta käymään läpi niin isoa projektia kun tuosta unikoulusta vaikutti tulevan. Keskityin siis kahden viikon ajan vain kitkemään Mimmin uutta tapaa työntää sitä toista kättä paidan sisään imettäessä ja myös usein muutoinkin. Järjestelmällisellä torjumisella pikkuhiljaa sainkin häntä lannistumaan ja viimeisinä öinä ennen vieraiden lähtöä hän jopa söi muutamia kertoja yöllä ilman, että se käsi oli taukoamatta hyvin voimakkaasti pyrkimässä paitani sisään. Pieniä voittoja!

Kun vieraat olivat lähteneet päätin aloittaa alusta unikoulun Jay Gordonin tyyliin. Odotin aika pitkään (henkisesti) sopivaa hetkeä ja kun aika rupesi tuntumaan kypsältä niin aloitimme uudestaan unikoulun. Päätin aloittaa hieman kevyemmin, sillä pelkäsin samanlaista hurjaa raivokohtausta kun aiemmalla yrityksellä. Ajattelin siis aluksi, että jätän imetyksiä pois yksi kerrallaan tai vain muutaman alkuyöstä aluksi ja sitten pidennän pikkuhiljaa maidotonta aikaa. Ensimmäisenä yönä imetin ensimmäisen kerran klo 03 aikaan, mutta yllättäen Mimmi tuntuikin hyväksyvän tämän "uuden" järjestelyn ja jo heti seuraavana yönä hän nukkui 8 tuntia putkeen heräämättä. Samoin hän ryhtyi samantien myös nukahtamaan jälleen illalla niin, että päästää itse rinnasta irti ennen nukahtamista ja kääntää kylkeä tai pyörii hetken ennen kuin nukahtaa. Tämän jälkeen yöt ovat sujuneet tosi mukavasti, Mimmi on heräillyt kyllä usein aamuyöstä ja muutaman kerran itkeskellyt hetken, mutta nukahtanut aina hyvin nopeasti uudestaan. Hän ei ole myöskään edes kovasti yrittänyt öisin työntää käsiään paitani sisälle vaan on tyytynyt kainalossa olemiseen. Olen imettänyt aamuisin puoli kuuden maissa ja tästä olisi tarkoitus pikkuhiljaa siirtyä koko yön nukkumiseen niin, että imetys tapahtuisi vasta kasin pintaan kun hän herää.

Ehdin jo välillä ajatella, että ehkä näitä yösyöttöjä nyt sitten pitääkin jatkaa ja että eihän tässä kiire ole vieroittaa. Tiedän paljon ihmisiä, joiden lapset ovat syöneet öisin ainakin kaksivuotiaiksi saakka. Minä kuitenkin rupesin kokemaan siinä Mimmin lähestyessä vuoden ikää yöheräämiset jo vähän raskaiksi, ja kyllä se vaan niin on, että on ihan mahtavaa nukkua kunnon pätkä yöllä ilman, että on välttämättä edes herättävä ollenkaan saatika imetettävä.

Lapsi itsenäistyy

Kun Mimmi oli pieni, halusin opetella olemaan reagoimatta liian vahvasti hänen kaatumisiinsa ja kolauttamisiinsa. Alussa oli tosi vaikeaa olla huudahtamatta ja pitää naama peruslukemilla kun jotain sattui. Muutama kuukausi siihen taisi mennä, nykyään ylimääräinen reagointi on kadonnut siis jo aikaa sitten ja seurailen vaan tyynesti vierestä muiden aikuisten kiljahdellessa kun Mimmi kaatuilee.

Vaikka Mimmin liikkuminen on jo varmaa ja hän osaa juostakin, kaatuilee hän silti päivittäin, jättää sormensa joka väliin tai muuten kolhii. Uusin opittu tapa on juosta ja katsoa samalla taaksepäin. Hän onkin törmännyt jo monta kertaa seinään(!!) juostessaan katse taaksepäin. Huoh. Erittäin harvoin häntä kuitenkaan sattuu niin, että hän rupeaisi itkemään tai tarvisisi tukea ja lähes aina se itkukin kestää vain sen hetken, että pääsee syliin ja sitten on jo ohi. Yleensä hän vain nousee ylös ja jatkaa matkaa. Kipukynnys näyttää olevan edelleen kymmenkertainen meikäläisen kipukynnykseen verrattuna. Yhtenä päivänä hän putosi rappuset naama edellä alas, valitti vain pienen hetken ja jatkoi leikkiä. Myöhemmin huomasin, että hänelle kasvoi otsaan iso kuhmu ja etuhammas oli lohjennut.

Nyt kun Mimmi liikkuu itse, minun osakseni on siirtynyt lähinnä saatavilla oleminen. Jos hän satuttaa, hän tulee itse luokseni lohtua hakemaan. Useimmiten hän tulee aina jos sattuu itkun verran. Toki myös edelleen kiiruhdan hänen luokseen jos hän on kaatunut niin, ettei heti ole päässyt ylös. Täällä hän viettää kaikki päivät isompien lasten seurassa ja heidän seuransa on tässäkin mielessä hyväksi, sillä lapset eivät koskaan ylidramatisoi toistensa kaatumisia kuten aikuiset!

Tässä yhtenä päivänä olin ystäväni luona, missä Mimmi leikki hänen lastensa kanssa. Kesken leikin hän kaatui naamalleen lattialle ja minusta näytti että nyt sattui. Hän rupesikin itkemään, mutta sen sijaan, että olisi odottanut minua luokseen hän kömpikin istumaan ja jäi siihen kaverin viereen niiskuttamaan. Vieressä oleva kuusivuotias ei tietenkään reagoinut mitenkään. Minä itse istuin sohvalla heidän takanaan ja pomppasin sieltä heti ylös ja Mimmiä kohti. Samalla juttelin hänelle, että "Oho, kaaduit, tule tähän äidin luo". Nopeasti kuitenkin tajusin, ettei hänelle ollutkaan mitään tarvetta minulle eikä aikomustakaan tulla luokseni tai edes vilkaista suuntaani. Jäinkin sitten vain paikalleni katsomaan kuinka Mimmi nyyhki hetken, rauhoittui ja ryhtyi taas iloisesti juttelemaan kaverille.

Tuntui tosi oudolta. Vauvani itki, mutta ei tarvinnutkaan minulta lohtua. Pienestä vauvasta on tainnut huomaamatta kasvaa jo aika iso ja itsenäinen lapsi!

Lapsen ja nepalilaisten syömisistä ja syömättömyydestä

Kiinassa ihmeteltiin kun annoin Mimmin itse syödä samaa ruokaa kuin mekin. He kuulemma syöttävät lapselle vain yhden riisinjyvän kerrallaan (ettei se ainokainen tukehtuisi) kaksivuotiaaksi, kunnes hän saa alkaa itse harjoitella syömistä.  En tiedä oliko tämä vähän liioittelua, mutta hiukan sama meininki tuntuu olevan täällä Nepalissa.

Kuulemma täällä imetetään lapsia kaksivuotiaaksi (hyvä!), mutta se muu syöminen onkin sitten hassumpi juttu. Alle kaksivuotiaille annetaan pääasiassa äidinmaidonvastiketta (niin, sen rintamaidon lisäksi), Cerelaccia (Nestlen puurovalmiste), riisiä ja linssikeittoa. Positiivista on, että imetys on siinä rinnalla, äidinmaito on kuitenkin täydellistä ruokaa lapselle niin he saavat sentään jotain ravintoaineita. En ole varma kuinka vanhaksi asti on tapana lapsille antaa tuota äidinmaidonkorviketta muualla maailmassa, mutta silmään on kyllä pistänyt varsinkin Kiinassa ja Suomessakin kun lähes kouluikäiset ulkomaalaiset lapset vetävät vielä maitoa tuttipullosta :) Ihmetystä herättää kovasti se, että me emme anna mitään korviketta Mimmille. Olen yrittänyt selittää, että minä vielä imetän, miksi ihmeessä antaisin korviketta kun se on KORVIKE, jos ei olisi rintamaitoa antaa.

Täällä ruoka on myös äärettömän tärkeää. En tiedä miksi, mutta koko elämä tuntuu välillä pyörivän sen ympärillä. Meillä kun puhutaan säästä niin täällä ruoka on The Puheenaihe. On hirveän tärkeää saada joka päivä tietää mitä muut ovat syöneet lounaaksi ja päivälliseksi. Huvittavaa tästä tekee vielä se, että nepalilaiset syövät joka päivä samaa ruokaa, dahlbhattia, kolme kertaa päivässä. "Mitä söit tänään?" "DahlBhattia" "Ahaa, mielenkiintoista!". Nepalinkielen opettajaankin meinasin kyllästyä hiukan ihan siksi, että hänestä oli niin järjettömän tärkeää puhua joka oppitunti siitä mitä minä olen syönyt, mitä normaalisti syön, mitä ruokaa teen kotona, mitä otan evääksi töihin, kenen kanssa syön, syönkö aina miehen ja lapsen kanssa, syönkö välillä myös muun perheen kanssa, mihin kellonaikoihin syön aamupalaa, milloin lounasta. Minua taas kun ei kiinnosta pätkääkään muiden syömiset tai omistani kertominen niin en myöskään jaksaisi keskittää koko kielenopiskeluani pelkkään ruoasta puhumiseen.

Kielentuntien ulkopuolella taas minulta kysellään nykyään useita kertoja päivässä mitä Mimmi on syönyt. Mitä hän söi aamupalaksi, mitä lounaaksi ja niin edelleen. Kuittaan nämä kyselyt aina paljastamalla yhden hänen syömänsä ruoka-aineen. Hyvä vastaus on esimerkiksi, että aamupalaksi söimme kananmunaa.

Mimmi on aina ollut hyvä syömään ja pistäisin tämän mielelläni sormiruokailun piikkiin. Hänelle on kelvannut oikeastaan lähes kaikki ruoka ja varsinkin isänsä tekemiä ruokia hän on ahminut määrällisestikin tosi paljon. Kuitenkin juuri ennen Kiinaan lähtöä 1v2kk iässä hänelle tulikin yhtäkkiä kausi, että syöminen vähentyi aika oleellisesti. Tuntui, ettei lähes mikään kelpaa enää. Joka päivä hän söi kyllä jotain, mutta se mitä hän suostui syömään vaihteli totaalisesti joka päivä. Yhtenä päivänä hän söi kananmunaa ja sitten pariin viikkoon ei suostunut maistamaankaan ja niin edelleen. Ainut mitä hän suostui syömään koko Shanghain reissun ajan oli avocado, joita hän söikin 1-2 kappaletta joka päivä. Olen kuullut, että nirsoilu voisi liittyä hampaiden tuloon ja hänelle tulikin neljä hammasta Kiinassa olon aikana.

Jostain syystä nirsoilu jatkui vielä Nepaliin tulon jälkeen vähän aikaa ja sitten lähes kahden viikon sairastaminen rajoittikin syömisen lähes ainoastaan rintamaitoon. Juuri ennen parantumista sairaalassa mitattuna Mimmi (15kk) painoi vain 9,4 kg, kun 1-vuotistarkastuksessa hän oli ollut 10,5 kg. Voi olla, ettei täkäläinen vaaka ole ihan tarkka, mutta kyllä hän oli ehkä oikeasti laihtunutkin ja sillä hetkellä myös kuivunut. Heti parantumisen jälkeen sitten onneksi nirsoilukausi loppui täysin ja hän rupesi taas syömään kaikkea. Ja kaikki tarkoittaa oikeasti ihan kaikkea mitä tähän mennessä olemme täällä syöneet. Ihan mikä tahansa kelpaa mitä aikuisetkin syövät tai juovat. Hän syö jopa oliiveja, joita itse en ole vieläkään oppinut sietämään. Syömme usein ravintolassa ja hän syö aina meidän annoksistamme sen verran mitä haluaa.

Olen lukenut usein keskusteluryhmissä lapsista, jotka nirsoilevat ruoan suhteen niin ettei mikään meinaa kelvata. Moni neuvoo kuten itsekin olen aina ajatellut, että kyllä lapsi tietää milloin hän tarvitsee ruokaa ja mitä hän tarvitsee. Jos tarjolla on kunnollista ja terveellistä ruokaa niin lapsi kyllä syö sen mikä on tarve, joskus vaan on kausia, ettei hän tarvitse niin paljoa. Näistä hienoista ajatuksista huolimatta huomasin monta kertaa nirsoilun aikakautena miettiväni, että miten sen nyt saisi syömään enemmän ja valitsevani esimerkiksi ravintolan sen perusteella, että annoksissamme olisi mahdollisimman montaa eri juttua tarjolla, jotta Mimmi löytäisi siitä edes jotain mitä haluaisi syödä. Huolehdin siis kuitenkin, että syökö hän nyt tarpeeksi vaikka olin kuvitellut ottavani ihan rennosti ja uskovani lapsen omaan kykyyn tietää paljonko hänen tarvitsee syödä... Näin se kai helposti menee :) Onneksi nirsoilukausi ei kuitenkaan kestänyt kuin puolisentoista kuukautta ja nyt ruoka maistuu taas.