Raskausaika ja vauvavuosi ovat tunnetusti isojen henkisten pohdintojen aikaa ja on kai aika yleistäkin, että äitiysvapaan aikana moni päättääkin vaihtaa alaa ja jättää palaamatta vanhaan työhönsä. Saammekin olla aika kiitollisia, että meille Suomessa sallitaan tällainen yhdeksän kuukauden mietintäpaussi!
Itselläni meni hiukan pidempään, ja äitiysvapaan jälkeen jatkoin sairaanhoitajakoulun loppuun, vaikka tiesin kyllä jo kouluaikana ja ennen vauvan saamista, että en oikein edes tiedä, että mitä varsinaisesti todella haluaisin sairaanhoitajana tehdä työkseni. En ole oikeastaan koskaan tiennyt mitä haluan ja siksi olenkin päätynyt vain tekemään kaikenlaista pientä koska en ole tuntenut suurta kutsumusta mihinkään. Olen opiskellut siis itseni sairaanhoitajaksi, vyöhyketerapeutiksi, meikkaaja-maskeeraajaksi ja lisäksi ehdin opiskella viisi vuotta Teknillisessä Korkeakoulussa ympäristötekniikkaa ja kemiantekniikkaa :D
Viime vuonna jossain vaiheessa ymmärsin, että vyöhyketerapeuttina haluan keskittyä hoitamaan vauvoja ja raskaana olevia äitejä, ja siskoni synnytystä "doulatessa" ymmärsin, että tämä tuntuu oikealta. Siltikään jostain syystä en vaan vielä tajunnut, että tässä on nyt jostain suuremmasta kyse. Alkusyksystä ilmoittauduin doulakoulutuksen ja sitten ennakkotehtävää varten lukiessani Ina May Gaskinin Guide to Childbirth:iä se yhtäkkiä jysähti: Kätilö. Siinä se on. Kutsumukseni!
Tein joskus viisi vuotta sitten Steve Pavlinan How to Discover Your Life Purpose in About 20 Minutes" -testiä enkä koskaan päässyt siihen vaiheeseen, että olisin löytänyt sen. Ei riittänyt 20 minuuttia mitenkään, meni viisi vuotta :D Testissä siis elämän tarkoituksen tietää löytyneen kun tulee itku. Tämä testi tuli yhtäkkiä mieleen kun istuin viikko sitten katsomassa Microbirth-leffan esitystä synnytysaktiivien, kotikätilöiden ja kätilöopiskelijoiden seurassa, enkä meinannut pystyä ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin keskittyä muuhun kun pidättämään itkua. Nytkin hyppäsi tippa linssiin ja joku pala kurkkuun kun kirjoitin edelliseen kappaleeseen tuon sanan. Kätilö <3
Kouluun haku siis jälleen kerran edessä ja opinnot toivottavasti syksystä lähtien. Onneksi sairaanhoitajana jatkokoulutus kestää vain 3 lukukautta, eli 1,5 v. Tulevasta työnkuvasta en vielä sitten tiedä, en ole varma tuleeko sairaalakätilöys koskaan olemaan minun juttuni. Kiinnostusta olisi kokonaisvaltaisempaan lähestymistapaan ja kotisynnytyskulttuuri Suomessa yksi asia mitä haluaisin olla edistämässä. Yksi haave olisi toteuttaa kätilöyttä Nepalissa jollain tavalla, siellä kun synnytyksissä sekä sairaaloissa, että kotioloissa olisi paljon mitä voisi parantaa!
En malta odottaa, että opinnot alkavat! Sitä ennen edessä vielä kaikenlaisia koulutuksia, vyöhyketerapeuttina toivottavasti paljon pienten vauvojen ja äitien hoitoa ja toivottavasti myös vapaaehtoiselle doulalle "töitä". Kovasti odotan kesäkuussa Pietarissa pidettävää Midwifery Todayn konferenssia ja muutenkin olen "hiukan" innoissani kaikesta tulevasta!