Otsikko suoraan Iltalehdestä? :D
Jälleen yksi ystäväni jäi äitiyslomalle ja haki äitiystukea kuuden kuukauden tulojen perusteella, kuten myös allekirjoittanut. Yllättäen hän oli jo saanut valmiin äitiysrahapäätöksen, vaikka äitiysloman alkamiseen on vielä kuukauden verran aikaa. Muistin virkistykseksi, tässä postaukseni omasta "hakuprosessistani" viime vuodelta, joka ei todellakaan sujunut yhtä helposti. Ilmeisesti jälleen kerran saa todeta, että Kelassa virkailijoilla on valtaa ratkaista asiat juuri niin kuin heitä henkilökohtaisesti huvittaa. Tässä kolme esimerkkiä asiasta, joissa ratkaisun pitäisi tietysti olla kaikille sama:
Kaveri 1, se onnekas:
Jätti Kelan virkailijalle palkkatoimiston todistuksen palkoista jo kuukautta aikaisemmin kuin tämä "6 kk ennen äitiyslomaa", koska hän lopetti jo silloin vakituiset työt, eikä tule saamaan palkkaa tämän jälkeen. Kelassa ilmeisesti fiksu virkailija tällä kertaa teki päätöksen maalaisjärjellä: jos palkkaa ei enää tule niin asianhan voi jo ratkaista. Kaveri Onnekas sai siis päätöksen tulevasta äitiysrahasta jo hyvissä ajoin ennen äitiyslomansa alkua. Hän tosin teki jo jotain keikkatöitä vielä tuon jälkeen, mutta ei hae uutta päätöstä kun ei se nousisi kovinkaan paljoa kuitenkaan.
Minä Itse, ei niin onnekas:
Äitiyslomani oli määrä alkaa 15.10. Virkalija kertoi syyskuussa, että voin samantien käskeä palkkatoimistoja postittamaan palkkalaput, vaikka saisinkin vielä palkkaa koska "kyllä ne sen siellä osaa laskea oikein". Ihmettelen, että miten se voisi olla mahdollista, että arvaavatko he sen mitä tulen viimeisen kuun aikana saamaan vaikka teen epäsäännöllisiä keikkatöitä neljällä eri työnantajalla?
Palkkatoimistot lähettivät laput, jonka jälkeen Kelasta tietysti ilmoitettiin, ettei niitä vielä saa lähettää. Ei edes niiltä kahdelta työnantajalta, joilla en aikonut enää tehdä töitä. Jouduin soittamaan kaikkiin palkkatoimistoihin ja pyytämään heitä lähettämään ne laput uudelleen, mutta vasta 14.10 jälkeen!
15.10 jälkeen sain tietää, että kaikista paikoista on kirjoitettu päivämäärät väärin. Niihin lappuihin ei saa kirjoittaa työsuhteen alkamispäivämäärää (niinkuin ei sitä loppumispäivämäärääkään) vaan niihin pitää kirjoittaa TASAN sen 6 kk:n alku- ja loppupäivämäärät, vaikka työtä olisi tehty vaikka vaan tietty ajanjakso siinä välissä. Yhdessä paikassa tein viimeisen työpäivän 13.10. Tämä oli kirjoitettu lappuun, ja väärin meni! Siihen on kirjoitettava 14.10, sen on pakko olla se viimeinen päivämäärä ennen äitiysloman alkua!
Kaveri 2, huonoin tuuri:
Tekee keikkahommia baareissa ja lyhyitä työsuhteita. Kelan virkailija jostakin käsittämättömästä syystä katsoi, että kuuden kuukauden tuloihin ei voi laskea kaikkia kuuden kuukauden aikana saatuja tuloja, vaan ainoastaan työsuhteet, jotka ovat kestäneet yli kuusi kuukautta tai joista on voimassa oleva työsopimus. Jos tätä olisi sovellettu vaikkapa minun tapauksessani, niin tuloni olisivat siis olleet pyöreä 0 euroa, kun keikkatöissä jokainen päivä on erillinen sopimus...
Kaveri haki kaksi kertaa muutosta päätökseen, mutta sama virkailija ei muuttanut päätöstä. Tämän jälkeen valitus menee sosiaalilautakunnalle, jonka käsittelyssä voi kuulemma mennä kaksi vuotta. Nyt kaveri sinnittelee lähes minimituella. Kyllähän se toki lämmittää sitten parin vuoden päästä kun se koko 9 kuukauden potti pamahtaa takautuvasti tilille...
Tällaista tällä kertaa. Näitä tarinoitahan Kelasta varmaan riittää
LISÄYS: Kaverini sai noin vuosi valituksen jälkeen takautuvasti kaikki ansaitsemansa äitiysrahat tililleen. Hyvä Kela, täytyyhän niillä työntekijöillä jotain puuhaa siellä olla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kelan tuet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kelan tuet. Näytä kaikki tekstit
torstai 31. lokakuuta 2013
torstai 13. joulukuuta 2012
Kelan vanhempainpäiväraha
Vihdoinkin oikein laskettu päätös Kelan vanhempainpäivärahasta! Sitä luulisi, että rahan hakemiseen riittäisi hakemuslapun täyttö ja postitus. Mutta eipä riitäkään, olen nimittäin valehtelematta tämän lisäksi puhunut ehkäpä noin 30 puhelua Kelaan ja eri työnantajieni palkkatoimistoihin viimeisten 3 kuukauden aikana :) Heh, onneksi olen nykyään niin seesteinen ja tyyni ihminen, ettei pienet odottelut ja jonottelut enää kaada maailmaa.
Pistin äitiysrahahakemukset Kelaan reilu 2 kuukautta ennen laskettua aikaa, eli syyskuun puolivälissä. Halusin hakea äitiysrahaa 6 kk:n tulojen perusteella koska ne ovat huomattavasti suuremmat kuin vuoden 2010 tuloni. Virkailija antoi lappuset, jotka minun tuli lähettää kolmelle eri työnantajalleni, ja joihin he sitten täyttäisivät 6 kk:n tuloni ja lähettäisivät eteenpäin Kelalle. Kuulostaa helpolta!
Pikkujuttuja, jotka opin kantapään kautta ja vähitellen:
- Palkkatoimistot eivät voi lähettää palkkatietoja, ennen kuin äitiysloma on alkanut ja viimeinen palkka saatu. Näin se on, vaikka rivivirkailija kovasti väittäisi jo kaksi kuukautta aiemmin, että "Lähetä vaan nyt heti ne laput, kyllä se menee niin, kyllä ne laskee sen siitä oikein". Ei laske, joudut soittamaan kaikkiin palkkoihin uudelleen ja pyytämään postittamaan laput uudelleen.
- Palkkatoimistojen pitää merkitä niihin lappuihin se 6 kuukauden jakso täsmälleen oikein, huolimatta siitä minkä ajan siitä olet tehnyt töitä. Jos lopetat työt syyskuun alussa ja palkkatoimisto lähettää lapun Kelaan 29.9, niin joudut äitiysloman alettua 15.10 pyytämään heitä lähettämään uuden lapun, oikeilla päivämäärillä, vaikka se itse palkan määrä ei siinä lapussa muuttuisi mihinkään.
- Niiden päivämäärien pitää siis olla TÄSMÄLLEEN oikein. Jos lopetat työt 12.10, ja työnantaja pistää palkkojen loppupäivämääräksi 12.10 niin väärin meni, joudut soittamaan uudestaan ja pyytämään laittamaan loppupäivämääräksi 14.10, joka on viimeinen päivä ennen äitiysloman alkua.
- Kannattaa soitella Kelaan tasaisin väliajoin ja kysellä mitä hakemukselle kuuluu. Sieltä ei nimittäin soitella sinulle päin, vaan saatat saada ilmoituksen yllä mainituista pikkujutuista kirjeellä ehkä kuukautta myöhemmin. Jos soitat itse ja kyselet, saat hoidettua asiat nopeammin. Kela saattaa myös hävittää jonkun työnantajan lähettämän kirjeen, vaikka heillä oli se jo aiemmin. Kannattaa siis varmistella ;)
Käyttökelpoinen yleisnumero: 020 63411 Tuonne soittamalla pääset keskukseen ja valitset minkä tuen asiantuntijalle haluat puhelun. Kelalla on onneksi nykyään hyvä takaisinsoittopalvelu, joten et joudu jonottelemaan puhelimessa, vaan he soittavat takaisin, yleensä puolen tunnin - tunnin päästä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)