Oli pakko tarkistaa kalenterista, että kuinka pitkään olen jo ollut "toimettomana" eli äitiyslomalla. Kaksi viikkoa täynnä viimeisestä harjoittelupaikkakäynnistä, vaikka tuntuu, että aikaa olisi kulunut tuplasti enemmän.
Yritän elää tässä hetkessä ja nauttia kaikesta mukavasta tekemisestä, mutta se tuntuu vaikealta. Koko ajan on odotus päällä, ja rauhaton fiilis. Olen saanut vain muutamana päivänä motivaatiopuuskassa tehtyä hyvin koulutehtäviä, mutta suurimmaksi osaksi on jotenkin älyttömän laiska olo, tai ei vain pysty keskittymään. Blogin kirjoittaminenkaan ei ole inspiroinut.
Olen yrittänyt kuitenkin keksiä mahdollisimman paljon tekemistä, olen käynyt lähes joka päivä vähintäänkin jossain ulkona ja koiran kanssa kävelyllä. Välillä tuskastun, että tulisi jo se vauva, ja sitten taas yritän rauhoittua, että mihin tässä muka on kiire, yritän nyt nauttia tekemättömyydestä...
Saan olla ainakin tyytyväinen siitä, ettei kavereiden pelottelut "viimeinen kuukausi on se pahin" tai "viimeiset kaksi viikkoa on kamalia" kyllä ole pitäneet paikkaansa. Olo on ihan yhtä hyvä kuin oli kuukausi sitten. Tai oikeastaan vielä helpompi, vauva on laskeutunut alas eikä potkaise enää vahingossa kylkiluihin, ja teini-ikäisestä asti vaivanneet selän hermopinneongelmat on kokonaan hävinnyt. Usein herään öisin selälläni makaamasta, juuri kuin luulin oppineeni nukkumaan kyljelläni..
Ei siis kannata liikaa antaa painoarvoa muiden ihmisten kokemuksille, meillä suomalaisilla kun on tapana usein tuoda esiin varsinkin niitä ikäviä juttuja. Siitä tulee helposti melkein kilpailunomaista, kenellä oli hurjin raskausaika tai kivuliain synnytys. Jokainen kokee kuitenkin oman elämänsä omalla tavallaan, ja usein ihminen "saa sitä mitä tilaa" :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti