Bahini, uusi lastenhoitajamme

Uuden kodin lisäksi meillä on myös uusi lastenhoitaja. Tai nepalilaisittain "bahini" eli pikkusisko meille,  ja "didi" eli isosisko lapsille. Muiden ulkomaalaisten ja ystävieni keskusteluja seuranneena vaikuttaa, että täällä nepalissa hyvän työvoiman löytäminen on haastavaa. Meillä kävi tämän neidon kanssa siis tosi hyvä tuuri, sillä hän on ollut tähän mennessä todella hyvä työntekijä!

Ystävälläni oli muutama vuosi sitten täällä Kathmandussa todella hyvä bahini töissä ja alunperin otin yhteyttä häneen. Hän ei kuitenkaan enää voinut tulla töihin, sillä hän oli ostanut oman pienen kaupan itselleen. Mutta hän ystävällisesti hommasi meille tämän toisen tytön ja oli ilmeisesti jo perehdyttänyt tätä neitoa hieman siihen, miten me suomalaiset tykkäämme tehdä asioita :D

Yleensä nepalilaisten kanssa saa aika tarkkaan ilmaista omat toiveensa ja sen miten haluaa asiat hoidettavan. Minulle esimerkiksi tärkeitä juttuja on, ettei lapsille syötetä herkkuja tai että heitä kasvatetaan minun tavallani, ei esimerkiksi fyysisesti kurittamalla. Olin varautunut tekemään työntekijälle jotkut selkeät ohjeet tärkeimmistä asioista, mutta nyt hän on ollut meillä jo kolmisen viikkoa, eikä ole tarvinnut edes käydä mitään keskustelua siitä miten toimitaan. Hän on siis ollut todellinen löytö. Hän leikkii hienosti lasten kanssa, siivoaa oma-aloitteisesti paikkoja ja tekee pyydettäessä ruokaa. Minun ei ole tarvinnut edes neuvoa tai pyytää häneltä mitään muuta kuin, että tiskirätillä ei pyyhitä lattioita! :) Lisäksi hän on käynyt koulua ja osaa englantiakin sen verran, että olemme oikein hyvin pärjänneet. Vaikeimmat asiat tosin mies on saanut selittää hänelle nepaliksi.

Tämä tyttö siis asuu meillä, toinen makuuhuone on hänen huoneensa ja samalla lasten leikkihuone päivisin. Välillä hän käy kotonaan päivän verran tai yön yli. Lapset ovat tietysti myös tykästyneet häneen kovasti ja on ihanaa kun kotona on koko ajan ylimääräinen aikuinen huolehtimassa. Tärkein syy, miksi tätä hoitajaa kuitenkin tarvitsen on se, että lasten kanssa oltava koko ajan joku aikuinen jotta voin lähteä tarvittaessa äkkiä synnytykseen doulaamaan vaikka mies olisi muualla.

Muutto vuokra-asuntoon

Asuimme ensimmäiset pari viikkoa appivanhempien luona kunnes kävi selväksi, että emme pääsisi vielä ehkä pitkään aikaan muuttamaan ystävämme kanssa isompaan asuntoon. Päätimme siis muuttaa ihan vain oman perheen kanssa pieneen asuntoon vuokralle.

Kummallisesti vaikka jotkut (monet) asiat täällä vievät ikuisuuden, niin toiset asiat taas järjestyvät todella äkkiä. Esimerkiksi tämä muuttaminen kävi niin, että katsoimme netistä pari asuntoilmoitusta ja  kävimme heti katsomassa molempia asuntoja. Toinen oli hirveä, haistoin homeen ovelle saakka. Toinen olikin yllättävän hyvä, joten otimme sen heti ja muutimme seuraavana aamuna. Ei takuuvuokraa, ei kirjallista sopimusta, ei irtisanomisaikaa.. Vain ekan kuukauden vuokra käteen.

Tämä asunto on osoittautunut kyllä tosi hyväksi. Kaksi makuuhuonetta ja keittiö. Vain kolme vuotta vanha talo, ei mitään vaurioita maanjäristyksestä. Siisti!! Sekä vessa että huoneet lähes Suomen tason puhtaita. Toimivat ja ehjät pistorasiat, ei roikkuvia sähköjohtoja tms. Hyvät kirkkaat sähkövalot ja invertterillä toimivat valot sähköttömiin aikoihin. Vuokra vain 170 e/kk.

Erityisesti pidin tässä asunnossa siitä, että talon kaikissa kerroksissa vesipisteet eli keittiö ja vessat ovat päällekkäin vain toisella puolella taloa. Makuuhuoneet ovat niin, että toinen on keittiön vieressä, mutta toinen on toisella puolella taloa, rappukäytävän takana. Järkeilin siis, että hyvällä todennäköisyydellä tällä toisella puolella taloa ei ole hometta (kun ei ole mitään vesipisteitä) ja saamme ainakin nukkua homeettomassa huoneessa. Tähän mennessä olemme olleet Nepalissa jo lähes kuukauden, eikä mitään homeoireita ole vielä tullut!

Ja sitten toisaalta ne huonot puolet tässä talossa, niitä on kolme. Ensinnäkin ei ole mitään pihaa. Ei minkäänlaista avointa aluetta edes missään tässä lähettyvillä. En tiedä mitä tekisin lasten kanssa kun en haluaisi myöskään olla sisällä kaikkia päiviä, eikä lapsilla ole kavereitakaan täällä. Suurin osa ulkomaalaisista, joilla on lapsia asuvat aivan eri puolella kaupunkia.

Makuuhuoneen ovelta, vastapäätä
keittiö ja toinen makuuhuone. Portin
takana yläkerta, jossa talon omistajat
asuvat. 

Toinen on se, että tämä asunto tosiaan on koko tämä toinen kerros ja nepalilaisilla on tällainen älytön tapa rakentaa, että rappukäytävä menee keskellä asuntoa. Makuuhuoneemme ovat siis kaksin puolin rappukäytävää, jossa liikkuvat ylösalas talon omistajat ja tietysti mennään kengät jalassa.
Kolmas juttu on se, että talon ulko-ovessa ei ole mitään avaimella avattavaa lukkoa vaan ainoastaan sisältäpäin teljettävät lukot. Joudun siis monena yönä heräämään aina kun mies on soittamassa keikalla tai kavereiden kanssa ulkona ja käydä avaamassa hänelle ulko-oven. Olen tässä yöimettänyt 10 kuukautta, enkä ole ollut valehtelematta yhtenäkään aamuna väsynyt, koska en joudu nousemaan tai edes avaamaan silmiä. Mutta nyt joudun nousemaan ja sytyttämään valot ja kestää varmaan helposti 20 min ennen kuin saan uudestaan unta, joten nyt on alkanut käydä vähän vaikeaksi herätä aamuisin :(

Olemme nyt pari viikkoa tässä asuneet kohta ja pikkuhiljaa alkaa olla kaikki tavarat tänne hankittu. Pieniä ongelmia oli esimerkiksi saada internet tänne. Mies kävi joka aamu yli viikon verran toimistolla pyytämässä työntekijät tänne hoitamaan netin kuntoon. Joka päivä he lupasivat "soittaa pian" ja tulla. Eipä kuulunut. Lopulta nyt muutama päivä sitten he tulivat tuomaan modeemin tänne. Sen jälkeen piti vielä erikseen käydä seuraavana päivänä toimistolla maksamassa, koska asentajahan ei voinut ottaa rahaa eikä sitä myöskään voinut maksaa etukäteen. Nämä on juuri näitä juttuja mitkä täällä tehdään aina vaikeimman kautta.

Hankalaa oli myös löytää patjat nukkumista varten! Sänkyjä en edes ajatellut hankkia sillä täällä puu on todella kallista ja iso sänky maksaa käytettynäkin satoja euroja. Yritimme ensin löytää normaalit joustinpatjat. Löysimme halvat, tarkastelin kaupassa vain yhtä avattua kappaletta ja sitten ostimme niitä kolme kotiin (iso, keskikoko, pieni). Kuljetus tapahtui riksakyydillä. Tietysti vasta kotona avatessa muoveja huomasin, että iso patja oli aivan homeessa ja pienin haisi aivan jäätävälle liimalle. Pakko oli nukkua yksi yö sitten koko perhe 90 senttisellä patjalla, mikä oli ainut siedettävän hajuinen. Palautimme ne seuraavana päivänä ja katselimme kalliimpia vaihtoehtoja. En silti löytänyt yhtäkään joka ei olisi haissut aivan pyörryttävälle liimalle, täällä ei varmasti ole mitään säädöksiä kemikaalien käytölle. Sitten tajusin, että voimme teettää patjat käsityönä ja itseasiassa se tuli jopa halvemmaksi, kuin ottaa hienot länsimaalaisen tyyppiset liimapatjat…



Kävimme siis patjantekijöiden kaupassa haistelemassa villoja ja kankaita ja hyväksyin lampaalta haisevat, mutta ehkä homeettomat puuvillat. Myöhemmin tajusin, että olisi pitänyt pyytää saada pestä patjan kankaat ensin, koska nekin tuoksuivat vahvasti "uudelle vaatteelle"(=kemikaaleille) ja pesen yleensäkin kaikki tekstiilit aina ennen ensimmäistä käyttöä. Patjantekijöillä meni kolmisen tuntia ommella meille yksi 160 cm ja kaksi 90 cm patjaa ja hintaa niille tuli n. 100 euroa yhteensä. Nämä saimme sitten tungettua rullattuina taksiin ja kotiin ja tyytyväisinä on nukuttu siitä lähtien.

Valmiit patjat!

Puuhailua Nepalissa

Jostain syystä täällä aikaa tuntuu olevan enemmän. Suomessa kotona ollessa vaikka olisi lomalla niin tekemistä riittää niin, ettei muka ole aikaa esimerkiksi joogalle, meditaatiolle tai lukemiselle… Koko kesäloman aikana ainoat kerrat kun joogasin ja luin kirjoja oli mökillä kahden viikon aikana.

Tällä kertaa tänne tullessa oli ensimmäinen kerta kun minulla ei ollut täällä valmiina yhtäkään vanhaa ystävää. En siis ole nähnyt ketään ystäviä vielä. Olemme oikeastaan olleet todella paljon vain kotona, suurimmaksi osaksi siksi, että minua ahdistaa paljon aiempaa enemmän katujen järjetön pöly, saasteet ja hajut (suitsukkeet). Kotimme on onneksi keskellä sisäpihoja niin, ettei tänne tule teiden pölyt pahasti. Ilma on huomattavan erilainen tässä kuin kadulla.

Mistä meidän normaalit päivät täällä siis koostuvat? Teemme ruokaa ja syömme, hoidan Aktiivinen synnytys ry:n asioita tietokoneella, hoidamme asioita täällä asumista varten kuten puhelimien hankinta, käyttötavaroiden osto (syöttötuoli, kefiirinhoitovälineet, blenderi, laadukkaita ruokia…), olemme pihalla lasten kanssa lähinnä aamulla ja illalla (aurinko on paahtava keskipäivällä) ja lopun aikaa yritän pyhittää joogalle ja itsetutkiskelulle :D

Olen lukenut Jenni Emilian kirjaa "Rakastan, siis olen", joka on kirjoitettu 30 päivää kestävän kurssin muotoon ja tehnyt sen tehtäviä. Odotan kovasti, että 1.9 alkaa Babyjoyn nettikurssi "Tikapuut rakkauteen" ja 29.8 Business NLP-kurssi.
Aion ottaa aikaa näiden käymiseen oikein keskittyen.

Joogassa olen alkanut käymään samalla salilla kuin viime reissulla, ihanalla Pranamaya studiolla. Tekee kyllä ihan älyttömän hyvää päästä taas säännöllisesti joogaamaan.

Palkkasimme juuri ihanan 18-vuotiaan tytön meille lapsenvahdiksi. Hän tulee kanssamme asumaan uuteen taloon (johon toivottavasti pääsemme pian muuttamaan!). Hän saa hoitaa lapsia minun keskittyessäni joogaan ja kursseihini, mutta suurin syy miksi tarvitsemme hänen apuaan on se, että voidakseni tehdä täällä doulan töitä, minulla täytyy olla joku 24/7 päivystämässä. Doulana päivystän itse 24/7 synnytyksiä, ja lasten vuoksi jonkun muun on myös oltava passissa, jotta voin koska tahansa jättää lapset ja lähteä. Miehen kanssa tämä ei onnistu, sillä muusikkona hän soittaa baareissa useita iltoja viikossa, eikä silloin voi tietenkään edes kuulla puhelinta saatika lähteä kesken keikan yhtäkkiä.

Yskä ja oksennus

Räkänokka.

Täällä ollaan viime päivien aikana hiukan sairastettu. Ensin pienempi lapsi sai yskän joka muuttui muutamassa päivässä nuhaksi. Onneksi tämä ei ollut kovin vakavaa, hän yski vain muutamia kertoja päivässä, lähinnä nukkumaan mennessä ongelmana oli maidon oksentaminen ulos kun sitä oli juotu reippaasti nukahtamistarkoituksessa tietenkin.

Onkohan kaikilla muille lapsilla sama, vai onko minulla jotenkin erikoiset lapset kun heillä yskä tarkoittaa aina oksentamista? Erikoiselta tuntuu, että he jopa oksentavat/pulauttavat enemmän kuin yskivät. Jos esikoinen yhtäkkiä oksentaa kerran yöllä niin tiedän heti, että seuraava päivänä hänellä on yskä. Samoin nyt tuo pienempi on vain oksentanut iltaisin nukkumaan mennessä, vaikka ei ehdi edes yskäistä ensin. Meillä yskät ovat siis aina olleet sellaisia, että päivällä yskitään muutamia hassuja kertoja ja yöllä oksennetaan ilman edes yskimistä.

Onneksi on viherjauheet mukana.
En tiedä mitä teen kun ne loppuu!

Tämän normaalin yskäoksentamisen lisäksi tuo esikoinen sai ehkä jonkun mahapöpön. Tosin en ole tästä varma, koska hän oksensi kuitenkin vain muutaman kerran ja on myös muutamasti yskinyt :D Jotain pientä tautia täällä siis meneillään mutta onneksi lievältä vaikuttaa, muutamassa päivässä nimittäin jo lähes mennyt ohi koko vaiva.

Hoitona ollaan käytetty vain eteerisiä öljyjä (Young Livingin R.C., Laventeli, Purification, Copaiba ja Elemi olleet käytössä) ja liposomaalista C-vitamiinia taisin muistaa antaa muutaman kerran pienemmälle. Isommalle, jonka tauti alkoi eilen illalla, onneksi on kelvannut "lääkkeeksi" äidin viherpirtelö, jota hän jopa itse pyysi useaan kertaa lisää! Tämä on aika ihmeellistä, koska hän ei ole pitkiin aikoihin enää juonut mitään vihreää, eikä oikein ruoaksikaan kelpaisi kuin riisi, nuudeli tai leipä. Perus nirsokausi siis meneillään. 

Vihermehuja Nepalissa

Täällä helpointa olisi syödä kaikki kypsennettynä, kuten paikalliset lähestulkoon tekevätkin, hedelmiä lukuunottamatta. Kuitenkin olen jo vuosia käyttänyt niin paljon vihreitä, että pakkohan niitä on täälläkin saada. Minulla on yleensä aina ollut mukana viherjauheita mutta nyt ensimmäistä kertaa toin tänne mehustimen mukana!

Ostin tarjouksesta BioChef Slow Juicerin tänne mukaan. Halusin puristimen, koska minulla on kotona
jo kuusi vuotta ollut käytössä Green Star puristin, ja sen tehokkuuden jälkeen mikä tahansa linko tuntuu
vaan hurjalta tuhlaukselta kun ylijäämää jää niin paljon. Tämä Biochef on ainakin tähän asti tuntunut hyvältä ostokselta. Kuitua jää lähes yhtä vähän kuin Green Starilla ja puhdistus on kohtuullisen helppoa. Tosin tähän lingon omistajat sanoisivat, että "Eikä ole, hirveä homma!" :D

Muu osuus tuota mehustamista sitten onkin ongelmallisempaa. Lähtien kasvisten hankkimisesta. Suomessa olen tottunut ostamaan kaiken mahdollisuuden luomuna (kohtuuden rajoissa.) Täällä luomun hankkimisen tekee vaikeaksi se, ettei sitä kontrolloida mitenkään. Ei siis ole mitään takeita, että "organic" on organic, mitä ikinä se edes täällä tarkoittaa. Tietysti voisi yrittää lähteä vierailemaan jollain "luomutilalla" itse, tosin en tiedä osaisinko siellä silti mistään päätellä, että onko meininki aitoa. Ja "tavallisia" kasviksia ostaessa torjunta-aineiden määrä saattaa olla ihan mitä tahansa, täällä ei ole mitään rajoitteita niiden suhteen. Ehkä kaikista mahtavin juttu täällä onkin lauantaisin pidettävät Farmers Marketit ja sieltä saatava Aquaponic salaatti ja yrtit. Ja ehkä eniten se, että ne on valmiiksi pestyjä! Keskityn siis niiden mehustamiseen, sillä nimenomaan pienilehtisten juttujen huuhtominen itse on aika prosessi… Ajattelin kyllä ottaa tavoitteeksi tällä kertaa yrittää selvittää miten olisi mahdollista saada mahdollisimman paljon oikeaa luomuruokaa täällä.

Peseminen täällä onkin se isoin juttu mehustamisen suhteen. Jos haen tuosta lähikaduilta vihannekset, missä ne on halvimpia, niin esimerkiksi parsakaaleista hiekkaa on niin mahdoton saada irti, että hampaissa rahisee vielä keittämisen jälkeenkin. Mutta mehustukseen kaikki pitää lisäksi vielä liottaa aineessa, joka tappaa loiset. Tervetulleena plussana se onneksi myös huuhtoo niistä torjunta-aineita pois! Saan siis ensin pestä kasvikset, sitten liottaa niitä 20 min. kalium permanganaatti -liuoksessa, sen jälkeen huuhtoa ne kunnolla kraanavedessä ja vielä päälle huuhtoa niistä kraanaveden jäämät pullovedellä.

Harmi, että Farmers Marketteja on vain sunnuntaisin, eivätkä nuo Aquaponic salaatit säily koko viikkoa jääkaapissakaan. Puolet viikosta tulee siis mehusteltua enemmän ja toinen puoli varmaan vähemmän. Tai ehkä keksin vielä uusia mehustettavia ajan myötä :)

Nepalissa taas!

Olemme olleet nyt viikon Kathmandussa takaisin. Viime kerralla tänne tullessa kirjoittelin, kuinka paikka tuntui heti kodilta ja Mimmi viihtyi täällä niin hyvin, että oli todella vaikea päätös kun jouduimme lähtemään takaisin Suomeen homeongelmien takia.

Tällä kertaa tänne tulo ei ole sujunut ihan yhtä iloisesti, minulta nimittäin. Lapset ovat kyllä sopeutuneet yhtä helposti kuin aina. Mimmi ei ole kertaakaan kaivannut vielä Suomeen vaikka on nyt jo lähes 4-vuotias ja ymmärtää esimerkiksi, että nyt emme näe sukulaisia ja ystäviä pitkään aikaan. Itselleni tämä kerta taas on ollut ensimmäinen kun mietin ihan tosissani ensimmäisenä iltana, että mitähän ihmettä teen täällä toisella puolella maapalloa. Tähän saattoi vaikuttaa esimerkiksi se, että saapuessamme satoi kaatamalla vettä, oli sysipimeää, koko pihamme täällä on täysin myllätty rakennustyömaaksi ja joudumme nukkumaan appivanhempien pienessä sängyssä (josta Mimmi putoaa joka yö, oikeastaan hän on nukkunut vain yhden yön sängyssä ja muut yöt jäänyt lattialle). Pääsin onneksi yli epätoivon ajatuksista aika äkkiä mutta ei täällä vielä mitään hip-hurraa fiiliksiäkään ole ollut.

Kotiovelta kuva: portaat keittiöön..

Asumme nyt edelleen appivanhempieni kahden huoneen talossa ja he nukkuvat varastohuoneessa (argh!). Päivisin olemme täällä tietysti kaikki. Olisi kiva olla ulkona enimmäkseen, mutta täällä on vielä niin polttava aurinko, että suuren osan päivästä se on vaan liikaa. Vaikeaksi tässä asumisen tekee se, että tämä asunto on toisessa kerroksessa, ja keittiö on vielä erikseen sellaisten portaiden päässä, että vähän saa jännittää lasten kanssa jatkuvaa kiipeilyä sinne. Kaikista vaikeinta täällä asumisessa on aina ollut ruokailuasiat, sillä olen todella mielikuvitukseton kokki :D Aiemmin oli kyse vain itsestäni, mutta nyt tietysti lisänä pitäisi pystyä tarjoamaan lapsille terveellistä ruokaa. Mimmillä on vielä nirsokausi päällä, hän söisi vain leipää, nuudelia ja riisiä!

Ryhdyimme heti etsimään omaa asuntoa nyt siihen saakka kunnes uusi talo rakentuu tähän pihallemme. Appiukko siis rakennuttaa tähän oman talonsa viereen taloa, johon tulee neljä asuntoa. Yhdessä niistä me voisimme asua. Epäselvää tietysti on vielä, että ehtiikö tuo talo edes valmistua ennen kuin lähdemme takaisin Suomeen. Ajattelimme siis vuokrata itsellemme pienen asunnon tästä läheltä. Mutta kävikin ilmi, että yksi ystävämme etsii myös taloa ja päätimmekin muuttaa hänen kanssaan yhdessä isompaan taloon. Joudumme vaan odottamaan vielä viikon, että hän saapuu tänne.

Mimmi haluaisi jatkuvasti katsella työmaahommia.

Synnytyskertomus: Vesisynnytys kotona

Synnytyksen alku oli siitä hauska, että tiesin milloin se tapahtuu :) Laskettu aikani oli 2.11 ja Kätilökoulun pääsykokeet 4.11. Olin kertonut kaikille, että synnytän varmasti 5.11, pääsykokeiden jälkeen. Pääsykokeissa istuessa tuli muutamia kunnollisia supistuksia ja mietin, että kunhan iltapäivän haastattelun vielä ehdin käydä, sitten saa syntyä <3 Tauolla kävin intialaisessa buffetissa ja fiilistelin viimeistä lounastani vauva mahassa ;,)

Illan mittaan tuli hyvin vaimeita supistuksia ja nukkumaan mennessä katselin mahaa peilistä ja mietin, että olenko oikeasti valmis nyt synnyttämään. Alkuyöstä havahduin välillä supistuksiin, kunnes klo 23:30 yhtäkkiä pomppasin pystyyn ja tunsin kuinka lapsivettä holahti reippaasti. Toisaalta oli hienoa tietää, että nyt se ihan oikeasti alkaa. Toisaalta olin tosi ristiriitaisissa tunnelmissa. Olin varautunut kaikkeen muuhun, mutta ollut täysin varma, että vesienmenolla se ei ala. Tästä yllätyksestä johtuen varmasti alkuun pääsemisessä kestikin. Valvoin kynttilänvalossa sohvalla synnytysaffirmaatioita kuunnellen ja kävin mielessäni läpi sen kaiken pettymyksen, jos supistukset ei alkaisikaan, jos joutuisin sairaalaan, jos tulisi infektion merkkejä, jos menisi sektioon saakka… ja itkin reippaasti.

Sain nukuttua hiukan ja heräsin klo 05 kun esikoinen heräsi ja tuli viereeni sohvalle. Oli ihana viettää hänen kanssaan siinä viimeinen aamu kahdestaan ennen kuin isänsä vei hänet hoitoon. Sen jälkeen juttelin ihanan kätilöystäväni kanssa, joka vakuutti minulle, että synnytys lähtee hyvin käyntiin ja aikaa on runsaasti. Yhtäkkiä kaikki näyttikin paljon yön tunnelmia valoisammalta ja supistukset lähtivät hyvin käyntiin. Tein vielä viimeisen vihermehun voimaksi ja sitten keskityin synnytysaffirmaatioihin ja rentoutumiseen. Supistuksissa oli alusta asti aika lyhyet tauot, kuten esikoisen kanssa myös.

Tämän jälkeen päivään mahtui vielä kaikenlaista epävarmuutta siitä, kuka tulisikaan kätilökseni ja tämä varmasti sai supistukset välillä lakkaamaan ja välillä voimistumaan. Lopulta kun tilanne selkeni ja tiesin kätilöni+doulani olevan pian matkalla supistukset voimistuivat selvästi ja niiden tauko rupesi lyhenemään ja supistuksia rupesi tulemaan putkeen toisensa perään. Tässä vaiheessa menin ensimmäistä kertaa veteen, ja odotin sen helpottavan huomattavasti. Olikin aika yllätys, että vaikka vesi toi supistuksiin odotetun tauon (itseasiassa se pitkitti tauot huomattavan pitkiksi, mikä oli ihanaa…) niin kipu olikin vedessä paljon kovempi ja erilainen. Maalla ollessa minun oli pakko seistä koko synnytyksen ajan, koska pienikin etunoja teki kivusta sietämätöntä. Nyt vedessä kun nojailin eteenpäin, kipu oli todella repivää, tuntui, että lantio menee kahtia.

Ehdin olla vedessä hetken aikaa kun kätilöni ja doulani saapuivat noin klo 17 ja kätilö kuunteli sydänäänet vauvalta. Ne eivät olleet ihan parhaat mahdolliset, joten nousin ylös ammeesta taas seisomaan. Sydänäänet normalisoituivat nopeasti seisoessani kuivalla maalla ja supistuksetkin olivat taas helpompia. Tajusin myöhemmin, että se repivä kipu yritti kertoa minulle, että etunoja konttausasento ei vaan sopinut minun lantiolleni ja vauvalleni vaan olisi pitänyt ymmärtää, että minun vaan kuuluu synnyttää seisten, lantio jopa takanojassa.

Tähän väliin äitini toi vielä esikoisen käymään vessassa ja vaihtamaan vaatteet. Heidän lähdettyään taas ulos synnytys hyppäsikin ihan eri levelille ja viimeinen puoli tuntia oli aika rajua menoa. Keho rupesi hurjalla voimalla ponnistamaan niin, että myös pallea kramppasi koko supistuksen tehden ns. oksennusrefleksiä. Seisoin ensin mutta kun supistusten tauot taas hävisivät oli pakko päästä veteen. En voinut kuitenkaan enää mennä etunojaan vaan makasin ammeessa mahdollisimman suorana selälläni. Yritin vain pitää koko kroppani rentona ja hengittää kaiken sen kramppaamisen ja tahattoman huudon keskellä. Yhtäkkiä tuli sellainen tunne, että oli pakko kokeilla itse alapäätä ja olikin mahtava tunne kun vauvan pää tuntui jo lähes ulkona. Seuraavalla ponnistuksella vauvan pää tulikin ulos ja pitelin hänen päästään kiinni tauon ajan. Vartalo syntyi nopeasti heti seuraavan supistuksen alussa ja vedin vauvan vatsani päälle.

Mies sai tarkistaa sukupuolen, ja poikahan sieltä tuli <3 Heti syntymän jälkeen soitimme äidilleni, joka toi esikoisen myös katsomaan vauvaa vielä synnytysaltaassa ollessa. Siirryin sitten sohvalle ja esikoinen innoissaan tarkasteli pientä veljeään. Teimme vielä kätilön kanssa paperille istukkataidetta ja doulani teki minulle istukkasmoothien :P Vielä ennen heidän lähtöään söimme vauvan syntymäpäiväkakkua ja joimme juhlan kunniaksi lasilliset vuoden 1980 viiniä, jonka kummitätini osti minulle Californiasta syntymävuonnani 1984. Viini oli siis odottanut tätä tarpeeksi tärkeää juhlaa jo 35 vuotta. Ja oli vielä hyvää <3