torstai 30. tammikuuta 2014
Hei hei Suomi taas hetkeksi
Huomenna lähdemme taas reissuun joksikin aikaa! Matka käy Finnairin suoralla lennolla kohti Shanghaita, johon isäni muutti Pekingistä ennen joulua. Facebook, Blogger, Youtube ja muut sosiaalisen median välineet siis tauolla kuukauden verran. Kylmyyttä ei tule ikävä, vaikka yleensä talvesta pidänkin :) Matkakuulumisia luvassa myöhemmin…
torstai 23. tammikuuta 2014
Rytmi
Ajattelin pitkään, ettei meillä ole mitään tarvetta rytmille, vaikka sitä usein pidetään niin hirveän tärkeänä heti vauvasta. Rytmistä tulee itselleni usein ensimmäisenä sellainen negatiivinen mielikuva, että lapsen täytyy nukahtaa tiettyyn aikaan, ja häntä nukutetaan vaikka siinä menisi kaksi tuntia koska rytmi. Tai tosi tarina: lapsi pakotetaan syömään ruoka-aikana ja sitten ruoka-aikojen välissä ei saa mitään, vaikka olisi nälkä, koska rytmi.
Meidän rytmit heittelivät koko ensimmäisen vuoden, vaikka yöunien ja päiväunien pituudet ovatkin aina pysyneet suht samoina ja usein jopa olleet säännöllisiä tietyn aikaa kerrallaan. Koko ensimmäisen vuoden Mimmi nukkui noin 10 tunnin yöunet, ainoastaan nukkumaanmenoaika sahasi kahdeksasta yhteentoista tilanteiden mukaan. En kokenut tätä koskaan ongelmaksi, Mimmi vietiin nukkumaan silloin kun hän näytti väsyneeltä.
Nyt kuitenkin jo pidemmän aikaa, unikoulusta lähtien, ollaan menty melkoisen tarkalla rytmillä: yöunet 21-08.30 ja kahden tunnin päiväunet klo 13-14 alkaen. Ja tiedättekö mitä? Tämähän on yllättävän mukavaa! Nyt ei tarvitse illalla odottaa ja arvuutella, että milloin lapsi näyttää väsyneeltä, tai nukutella turhaan ja huomata sitten, että ei se nukahdakaan, mennään takaisin valvomaan. Nyt voi katsoa kellosta, että kello on yhdeksän, pestään hampaat ja mennään sänkyyn. Ja vaikka Mimmi olisi ihan riehakkaalla tuulella vielä ja iloinen, hän nukahtaa silti aina heti syötyään. Se on tasan imetys, kyljen kääntö ja hyvää yötä. Alle vartti ja ulkona makuuhuoneesta. Ihanaa!
Eikä päivätkään hullumpia ole kun voi suunnitella, että jos on vaikka ajettava jonnekin autolla niin sen voi ajoittaa sopivasti lapsen päiväuniaikaan. Tai jos jotain kotihommia niin tulen kotiin ennen päiväuniaikaa ja teen hänen nukkuessaan.
On tämä rytmi sittenkin aika hieno asia kun se on olemassa. Vaikka en kyllä tiedä olisiko sitä voinut tekemällä itse luoda aiemmin vaikka olisin yrittänytkin. Olen kuitenkin iloinen, että nyt se on meille ihan vahingossa muodostunut.
Meidän rytmit heittelivät koko ensimmäisen vuoden, vaikka yöunien ja päiväunien pituudet ovatkin aina pysyneet suht samoina ja usein jopa olleet säännöllisiä tietyn aikaa kerrallaan. Koko ensimmäisen vuoden Mimmi nukkui noin 10 tunnin yöunet, ainoastaan nukkumaanmenoaika sahasi kahdeksasta yhteentoista tilanteiden mukaan. En kokenut tätä koskaan ongelmaksi, Mimmi vietiin nukkumaan silloin kun hän näytti väsyneeltä.
Nyt kuitenkin jo pidemmän aikaa, unikoulusta lähtien, ollaan menty melkoisen tarkalla rytmillä: yöunet 21-08.30 ja kahden tunnin päiväunet klo 13-14 alkaen. Ja tiedättekö mitä? Tämähän on yllättävän mukavaa! Nyt ei tarvitse illalla odottaa ja arvuutella, että milloin lapsi näyttää väsyneeltä, tai nukutella turhaan ja huomata sitten, että ei se nukahdakaan, mennään takaisin valvomaan. Nyt voi katsoa kellosta, että kello on yhdeksän, pestään hampaat ja mennään sänkyyn. Ja vaikka Mimmi olisi ihan riehakkaalla tuulella vielä ja iloinen, hän nukahtaa silti aina heti syötyään. Se on tasan imetys, kyljen kääntö ja hyvää yötä. Alle vartti ja ulkona makuuhuoneesta. Ihanaa!
Eikä päivätkään hullumpia ole kun voi suunnitella, että jos on vaikka ajettava jonnekin autolla niin sen voi ajoittaa sopivasti lapsen päiväuniaikaan. Tai jos jotain kotihommia niin tulen kotiin ennen päiväuniaikaa ja teen hänen nukkuessaan.
On tämä rytmi sittenkin aika hieno asia kun se on olemassa. Vaikka en kyllä tiedä olisiko sitä voinut tekemällä itse luoda aiemmin vaikka olisin yrittänytkin. Olen kuitenkin iloinen, että nyt se on meille ihan vahingossa muodostunut.
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Unipäivitystä
Kerroin viime viikolla unikoulustamme Jay Gordonia mukaillen. Silloin olimme vähentäneet imetykset yöllä yhteen, mutta Mimmi heräili edelleen useasti. Nyt lisäsin seuraavan päivityksen tuohon tekstiin:
"Juuri kun pääsin sanomasta, että imetyksen lopetus ei ole saanut Mimmiä lopettamaan heräilyä, niin heti tuosta päivästä lähtien olemmekin nukkuneet yhdellä herätyksellä+imetyksellä kaikki yöt! Ihanaa! Olisikohan ollut muutamia kertoja kun on ollut joku lyhyt havahtuminen hereille ja samantien uudelleen nukahtaminen. Mutta käytännössä yöt on mennyt ihan mahtavasti nyt. Muutamana päivänä kun olen käynyt aamuvuorossa töissä, olen joutunut herättämään Mimmin imemään viiden jälkeen, että pääsen itse lähtemään! Ei haittaa yhtään, vaikka tuollainen pieni rakas vieressä herää sen kerran tai kaksi yössä ja kömpii kainaloon nukahtamaan uudelleen <3 "
lauantai 4. tammikuuta 2014
Myrkyt (PHMB) päiväkotien käsidesissä
Jos joltakin on mennyt tämä juttu ohi, niin tiivistyksenä viime päivien uutisointia päiväkodeissa käytettävissä käsideseissä olevasta myrkystä nimeltä PHMB.
Näin minun näkökulmastani juttu on suunnilleen mennyt:
Ensin (31.12.13) Maria Nordin kirjoitti blogissaan Kotitalouskriisi, kuinka lapsiamme myrkytetään päiväkodeissa puhdistamalla heidän käsiään suihkutettavalla, alkoholittomalla käsien desinfiointiaineella, jossa vaikuttavana aineena on lyhenteeltään PHMB-niminen yhdiste. Lainauksia hänen kirjoituksestaan:
"... tappavan myrkyllisiä, kiellettyjä aineita ruiskutetaan Helsingin päiväkodeissa lasten käsiin."
"Poikkeuksellisen vaarallisen aine kuten PHMB ei laisinkaan sovellu sisätiloissa käytettäväksi koska kaikki mitä sisätiloihin suihkitaan, jatkossa myös altistaa kaikkia tiloissa olijoita. Varsinkaan LAPSIA, raskaana olevia tai muita herkkiä ihmisryhmiä EI saa tällaiselle altistaa edes satunnaisesti."
"PHMB on (bio)hajoamaton, haihtumaton, pysyvä kemikaali, joka sisätiloissa kuivuu pölyksi (ja joutuu silmiin, iholle ja keuhkoihin)."
"Näin me siis verovaroillamme osallistumme lastemme altistamiseen silmiä vaurioittaville, hengityselimiä vammauttaville, tappavan myrkyllisille kemikaaleille ja herkistämme heitä ”homekoiriksi” ja lisäksi aiheutamme työperäisen vammautumisen vaaran hoitotyöntekijöille. Samaa ainetta myös monet sisä-ilma- ja rakennusfirmat käyttävät ”homesaneeraukseen” hometaloissa vaikka sen käytöstä ei ole osoitettu hyötyä edes homehaittojen poistajana, saati ihmisen sisäilmaoireilun vähentäjänä – päinvastoin!"
Tämän kirjoituksen levittyä kovasti sosiaalisessa mediassa, on perässä tullut ainakin Kemikaalikimaran (3.1.14) aihetta selventävä kirjoitus, sekä Tukesilta tiedote (3.1.14) asiasta ja useampikin lehtikirjoitus aiheeseen liittyen.
Poimintoja Kemikaalikimaran blogauksesta:
"On hämmästyttävää, jos päiväkodeissa tosiaan desinfioidaan systemaattisesti lasten käsiä - ja vieläpä jollain suihkutettavalla tuotteella. Oli tuote mikä tahansa suihkutettavasta versiosta joutuu hengitysteihin aineita, esimerkkinä siivousaineet, hiuslakat ja maalit. Ylipäänsä käsien desinfioinnin tarve ja hyöty on ylipäänsä varsin kyseenalaista. Normaalioloissa sellaista ei tarvita lainkaan, kunnon käsienpesu vedellä ja saippualla riittää, kunhan myös muistaa kuivata kädet kunnolla. "
Näin minun näkökulmastani juttu on suunnilleen mennyt:
Ensin (31.12.13) Maria Nordin kirjoitti blogissaan Kotitalouskriisi, kuinka lapsiamme myrkytetään päiväkodeissa puhdistamalla heidän käsiään suihkutettavalla, alkoholittomalla käsien desinfiointiaineella, jossa vaikuttavana aineena on lyhenteeltään PHMB-niminen yhdiste. Lainauksia hänen kirjoituksestaan:
"... tappavan myrkyllisiä, kiellettyjä aineita ruiskutetaan Helsingin päiväkodeissa lasten käsiin."
"Poikkeuksellisen vaarallisen aine kuten PHMB ei laisinkaan sovellu sisätiloissa käytettäväksi koska kaikki mitä sisätiloihin suihkitaan, jatkossa myös altistaa kaikkia tiloissa olijoita. Varsinkaan LAPSIA, raskaana olevia tai muita herkkiä ihmisryhmiä EI saa tällaiselle altistaa edes satunnaisesti."
"PHMB on (bio)hajoamaton, haihtumaton, pysyvä kemikaali, joka sisätiloissa kuivuu pölyksi (ja joutuu silmiin, iholle ja keuhkoihin)."
"Näin me siis verovaroillamme osallistumme lastemme altistamiseen silmiä vaurioittaville, hengityselimiä vammauttaville, tappavan myrkyllisille kemikaaleille ja herkistämme heitä ”homekoiriksi” ja lisäksi aiheutamme työperäisen vammautumisen vaaran hoitotyöntekijöille. Samaa ainetta myös monet sisä-ilma- ja rakennusfirmat käyttävät ”homesaneeraukseen” hometaloissa vaikka sen käytöstä ei ole osoitettu hyötyä edes homehaittojen poistajana, saati ihmisen sisäilmaoireilun vähentäjänä – päinvastoin!"
Tämän kirjoituksen levittyä kovasti sosiaalisessa mediassa, on perässä tullut ainakin Kemikaalikimaran (3.1.14) aihetta selventävä kirjoitus, sekä Tukesilta tiedote (3.1.14) asiasta ja useampikin lehtikirjoitus aiheeseen liittyen.
Poimintoja Kemikaalikimaran blogauksesta:
"On hämmästyttävää, jos päiväkodeissa tosiaan desinfioidaan systemaattisesti lasten käsiä - ja vieläpä jollain suihkutettavalla tuotteella. Oli tuote mikä tahansa suihkutettavasta versiosta joutuu hengitysteihin aineita, esimerkkinä siivousaineet, hiuslakat ja maalit. Ylipäänsä käsien desinfioinnin tarve ja hyöty on ylipäänsä varsin kyseenalaista. Normaalioloissa sellaista ei tarvita lainkaan, kunnon käsienpesu vedellä ja saippualla riittää, kunhan myös muistaa kuivata kädet kunnolla. "
" Itse kysäisisin aamulla hoitooon viedessäni, onko päiväkodissa tapana desinfoida käsiä. Jos on, niin kysyisin milloin ja miten. Ja antaisin tarvittaessa tietoiskun desinfioinnin tarpeellisuudesta ja käytettävistä aineista, jos sellaiseen joskus poikkeustilanteessa on aihetta."
Uusi Suomi kertoo (3.1.14) Tukesin antaneen varoituksen päiväkoteihin lopettaa suihkeen käyttö. Uutisessa kerrotaan myös seuraavaa:
"Desinfiointiaineet, joilla on korvattu alkoholipohjaiset tuotteet, ovat olleet markkinoilla jo toistakymmentä vuotta. Niiden käyttö on Korkolaisen mukaan ”massiivista”, mutta vakavista terveyshaitoista ei silti ole raportoitu Suomessa eikä muualla Euroopassa. "
"Etelä-Koreassa samankaltaisten, Suomessakin kiellettyjen PHMG-yhdisteiden on todettu aiheuttaneen vakavia keuhko-oireita. Mittavissa altistumisissa yhdisteet ovat johtaneet jopatieteellisesti todennettuihin kuolintapauksiin.
Tukesin havaintojen mukaan myös desinfiointiaineiden myyntiväittämät ja mainokset antavat usein harhaanjohtavan kuvan valmisteen turvallisuudesta. Tuotetta saatetaan markkinoida esimerkiksi ympäristöystävällisenä, vaikka sen tehoaine on luokiteltu erittäin vaaralliseksi ympäristölle."
Helsingin Sanomissa (3.1.14) osataan kertoa, että:
"HS löysi PHMB:tä Hartmanin sairaalan päivystyspoliklinikan eteisaulan käsihuuhteesta. On mahdollista, että samaa ainetta käytetään muissakin kaupungin laitoksissa."
"Hartmanin sairaalassa huuhdetta ei käytetä suihkeena, vaan sitä hierotaan käsiin. Aineen käytön vaikutuksia tutkitaan parhaillaan EU:ssa ja sen käyttöön tulee todennäköisesti pian rajoituksia, arvioi ylitarkastaja Tapio Korkolainen Tukesista. "Se on vaarallisimmillaan silloin kun sitä joutuu toistuvasti hengityselimiin", Korkolainen sanoo. Aine ei imeydy ihon läpi, mutta saattaa aiheuttaa iho-oireita."
Itseäni tämä aihe kiinnostaa tällä hetkellä lasta enemmän itseni vuoksi, hoitoalalla työskennellessä kun joudun käyttämään käsidesiä jatkuvasti ja oleskelen tiloissa, joita siivotaan teollisilla aineilla. Tarkistin tietysti heti töihin mentyäni tänä aamuna, että löytyykö tätä PHMB:tä työpaikkamme käsideseistä. Ja löytyyhän sitä, itseasiassa kaikki osastomme seinädesit on juuri vaihdettu alkoholittomaan deseihin, joissa vaikuttava aine on tuo PHMB. Onneksi löytyy vielä monta pumppupulloa "vanhaa" kunnon etanolidesiä, jota ainakin itse aion suosia niin kauan kuin sitä riittää... Toivottavasti seuraavassa tilauksessa tuota alkoholitonta ei enää hankita. Ajattelin vaikuttaa asiaan tietysti tuomalla tämän tiedon esimiehelle. Tulostin jo tänään töissä muutamia näistä uutisista taukohuoneeseen kaikille luettavaksi, toivottavasti muutkin kiinnostuvat vaatimaan parannusta asiaan.
perjantai 3. tammikuuta 2014
Unikoulu Jay Gordonia soveltaen
Kerroin aiemmin kuinka isäunikoulu toimi meillä loistavasti. Paljastuikin, että se toimii vain isän kanssa :) Vaikka lapsi nukkuu isän kanssa 8 tuntia tauotta, ei se tarkoita, että hän nukkuisi myös minun kanssani. Heti kun siirryin takaisin hänen viereensä niin hän herää normaaliin tapaan öisin syömään. Itseasiassa yöimetykset ovat jopa lisääntyneet vauva-ajasta. Jo 2-kuisena hän heräsi vain 2 kertaa yössä syömään, nukkuen aina 5-6 tunnin pätkän ensin, nyt 1-v. tienoilla hän on saattanut heräillä 3 kertaa yössä ja sen jälkeen torkkua rinnalla vielä pari tuntia aamulla... Varsinkin tämä aamun roikkuminen rupesi käymään itselleni vähän raskaaksi kun siihen imemiseen liittyy myös hampailla vähän pureskeleminen ja taukoamaton nipistely/raapiminen käsillä.
Koska isäunikoulukokemuksen perusteella tiesin, että lapsi on valmis nukkumaan kokonaisia öitä syömättä, rupesimme joululomalla toteuttamaan sovelletusti Jay Gordonin unikoulumenetelmää.
Gordonin menetelmä on lempeä unikoulu. Se ei sisällä huudattamista eikä lasta ole tarkoitus opettaa nukahtamaan yksin. Menetelmä sopii yli 1-vuotiaille lapsille(!) ja Gordon korostaakin, ettei hän suosittele mitään unikoulumenetelmiä käytettäväksi alle vuoden vanhoilla vauvoilla. Gordon suosittelee perhepetiä, ja tämä menetelmä sopii kun halutaan päästä perhepedissä eroon useista yösyötöistä ja päästä nukkumaan pidempiä pätkiä.
Suosittelen tutustumaan menetelmään täällä.
Jaan nyt meidän kokemuksemme ensimmäisen 11 yön ajalta menetelmän käytöstä vähän sovellettuna. Itse kyselin ennen tämän toteutusta kokemuksia facebookin kautta, sillä toivoin vertaistueksi juuri melko yksityiskohtaisia kertomuksia siitä, miten tämä on käytännössä toiminut.
Yöt 1-3. Gordonin menetelmässä ensimmäisinä öinä pyritään opettamaan lapsi nukahtamaan ilman rintaa. Vaikka häntä imetetään vielä yöllä, niin rinta otetaan pois ennen kuin hän ehtii nukahtaa. Tavoitteena, että vaikka hän saa imetyksen niin hän nukahtaisi kuitenkin muuhun paijaukseen/silitykseen/unilauluun tms. Meillä lapsi nukahtaa usein ihan omasta halustaan ilman rintaa, päästämällä irti ja hakemalla hyvää asentoa sängyssä ennen nukahtamista. Tämä vaihe oli siis jo melkeinpä hallussa mutta ehkä enemmän itseni orientoimiseksi unikoulun pitämiseen, toteutin kuitenkin 3 yötä tätä vaihetta :) En tiedä johtuiko tästä vai miksi, mutta nämä yöt meni tosi hyvin. Toteutin myös iltanukuttamisella samaa, eli otin rinnan pois imetyksen jälkeen ja hän nukahti ilman sitä. Mimmi heräsi jokaisena yönä 3 kertaa (n.01, 04 ja 06), söi lyhyesti, otin rinnan pois ja hän nukahti melko helposti. Muutama lyhyt pieni protesti tuli siksi, että minä olin se, joka päätti milloin otin rinnan pois, vaikka suurimmalla osalla kerroista hän itse päästi siitä irti ja minä vain vetäisin paidan päälle ennen kuin hän kääntyi uudelleen ottamaan kiinni. Ainoastaan viimeisen yön viimeisellä imetyksellä aamulla hän olisi ilmeisesti halunnut vielä imeä pidempään joten sängyssä pyörimisessä ja ähkimisessä menikin sitten 45 minuuttia ennen nukahtamista. Muutama itkunpoikanenkin siinä tuli mutta ei mitään kunnollista.
Yö 4. Nyt oli aika aloittaa unikoulun vaikeampi toinen vaihe, eli yöimetyksen lopettaminen. Gordonin mukaan yöimetykset lopetetaan kerralla valitun 7 tunnin ajaksi. Olin päättänyt soveltaen tätä lopettaa imetykset pikkuhiljaa yksi kerrallaan illasta aamuun päin, ja lopuilla imetyksillä käyttää edelleen "lyhyt imetys --> rinta pois" -taktiikkaa. Yllättäen Mimmi nukkuikin ensimmäisenä yönä pitkän pätkän klo 21-03 ! Hänen herätessään en antanut rintaa, vaan taputtelin, silittelin päätä ja juttelin "Nyt on yö, nyt nukutaan". Hän pyöri, kiipeili ylitseni ja valitteli ja ähki. Välillä pysähtyi ja (lähes) nukahti muutamaksi minuutiksi ja sitten jatkoi. Mutta vain 15 minuuttia! Ja taas ilman mitään kunnon itkua. Tämän jälkeen hän heräsi vielä kaksi kertaa aamyöstä, jolloin imetin lyhyesti, otin rinnan pois ja hän nukahti nopeasti itse.
Yö 5. Olin niin unessa lapsen herätessä, että unohdin unikoulun ja annoin rinnan suuhun heti ennen kuin hän edes päästi mitään ääntä. Harmitti heti kun tajusin, että hän olisi varmaan tyyntynyt helposti ilman, mutta ei sitä enää perumaankaan pystynyt :D Noh, en tiedä oliko hyvä idea mutta toisella herätyksellä sitten ei saanut rintaa. Muistaakseni silloin kyllä meni aika pitkään ennen kuin tyytyi siihen. Aamulla sitten imetin normaaliin tapaan..
Yö 6. Ensimmäinen herätys klo 3.30 vasta! Heräsin itse kolmen jälkeen ja jäin odottelemaan lapsen heräämistä... Kun heräsi niin tyyntyi tosi nopeasti ilman rintaa, ei ollut selvästikään ainakaan nälkä. Aamulla ehkä 6 tai 7:stä eteenpäin sitten herättiinkin monta kertaa, ehkä siksi, että nukuttiin vähän turhaan pitkään, yli yhdeksään. Imetin monta kertaa ja monta kertaa myös nukahti esimerkiksi vatsani päälle itse. En pysynyt enää luvuissa.
Yö 7. Ensimmäinen herätys oli jo klo 00.30. Ensin hän konttasi ympäri sänkyä, nousi monta kertaa päälleni makaamaan ja pyöri 10 minuuttia. Mutta ei itkenyt eikä valittanut yhtään. Sitten tapahtui oudoin juttu ikinä: hän makasi kainalossani hiljaa, hereillä 10 minuuttia lisää!! Monta kertaa ajattelin, että nyt se on varmasti nukahtanut, mutta kun avasin silmäni niin siinä hän makasi silmät auki. Pisin aika mitä hän on koskaan ollut paikoillaan hereillä ollessaan. Sitten hän kääntyi mahalleen ja kävi nukkumaan. Toinen herätys klo 4.30. Ajattelin, että kello on vielä niin vähän, että en imetä. Hän tyytyi tähän aika helposti, ja kävi aika nopeasti nukkumaan. Aamulla sitten olikin taas useampi imetys, en muista enää monta tai kuinka usein, mutta heräsimmekin taas vasta 9.30 !
Yöt 8-10: Samalla kaavalla, yöllä uudelleen nukahtamiseen menee Mimmillä vaihtelevasti 30 sekunnista noin varttiin. Ei itke oikeastaan koskaan kunnolla, mutta valittaa kyllä ja pyörii ja vääntyilee ympäri sänkyä. Ja heräilee vaihtelevasti pari kertaa "yöllä" ja sitten "aamulla" muutaman kerran.
Ei tämä kyllä kuudessa yössä (kuten ohjeessa sanotaan) ole muuttunut oikein miksikään, mutta jatketaan sitkeästi :) Eikä imetyksen puuttuminen ole (vielä) saanut häntä lopettamaan heräilyä.
Yö 11: Aloitin nyt taas hiukan eri taktiikan, eli päätin, että otan sen Gordonin 7 tunnin aikavälin käyttöön, jolloin maitoa ei saa. Nyt nukutaan siis klo 21-04 ilman imetystä ja sen jälkeen aamulla saa muutaman kerran maitoa ennen kuin noustaan n. 09 aikaan. Tämä yö meni tosi hyvin, hän heräsi 21-04 vain yhden kerran, ja nukahti tosi äkkiä uudestaan ihan itse. Lyhyet imetykset sitten vielä n. klo 06 ja 08 ja ylös nousimme 09 jälkeen.
Tällä kaavalla nyt jatketaan, ehkä laitan pian kuulumisia kuinka Mimmi nukkuu jo itsenäisesti koko yön yli ;) Mukava isäunikoulusta lähtenyt ja nyt vahvistunut uusi puoli Mimmin nukkumisessa on se, että hän on vaihtanut yksiin päiväuniin ja nukkuu öisin 12 tuntia :) Koko ensimmäisen vuoden hän nukkui vain 10 tunnin yöunet, joten on tämä aika luksusta kun saa itsekin hyvät unet, vaikka valvoisikin vielä muutaman tunnin hänen mentyään nukkumaan!
Lisäys 15.1.2014:
Yöt 12-22: Juuri kun pääsin sanomasta, että imetyksen lopetus ei ole saanut Mimmiä lopettamaan heräilyä, niin heti tuosta päivästä lähtien olemmekin nukkuneet yhdellä herätyksellä+imetyksellä kaikki yöt! Ihanaa! Olisikohan ollut muutamia kertoja kun on ollut joku lyhyt havahtuminen hereille ja samantien uudelleen nukahtaminen. Mutta käytännössä yöt on mennyt ihan mahtavasti nyt. Muutamana päivänä kun olen käynyt aamuvuorossa töissä, olen joutunut herättämään Mimmin imemään viiden jälkeen, että pääsen itse lähtemään! Ei haittaa yhtään, vaikka tuollainen pieni rakas vieressä herää sen kerran tai kaksi yössä ja kömpii kainaloon nukahtamaan uudelleen <3
Koska isäunikoulukokemuksen perusteella tiesin, että lapsi on valmis nukkumaan kokonaisia öitä syömättä, rupesimme joululomalla toteuttamaan sovelletusti Jay Gordonin unikoulumenetelmää.
Gordonin menetelmä on lempeä unikoulu. Se ei sisällä huudattamista eikä lasta ole tarkoitus opettaa nukahtamaan yksin. Menetelmä sopii yli 1-vuotiaille lapsille(!) ja Gordon korostaakin, ettei hän suosittele mitään unikoulumenetelmiä käytettäväksi alle vuoden vanhoilla vauvoilla. Gordon suosittelee perhepetiä, ja tämä menetelmä sopii kun halutaan päästä perhepedissä eroon useista yösyötöistä ja päästä nukkumaan pidempiä pätkiä.
Suosittelen tutustumaan menetelmään täällä.
Jaan nyt meidän kokemuksemme ensimmäisen 11 yön ajalta menetelmän käytöstä vähän sovellettuna. Itse kyselin ennen tämän toteutusta kokemuksia facebookin kautta, sillä toivoin vertaistueksi juuri melko yksityiskohtaisia kertomuksia siitä, miten tämä on käytännössä toiminut.
Yöt 1-3. Gordonin menetelmässä ensimmäisinä öinä pyritään opettamaan lapsi nukahtamaan ilman rintaa. Vaikka häntä imetetään vielä yöllä, niin rinta otetaan pois ennen kuin hän ehtii nukahtaa. Tavoitteena, että vaikka hän saa imetyksen niin hän nukahtaisi kuitenkin muuhun paijaukseen/silitykseen/unilauluun tms. Meillä lapsi nukahtaa usein ihan omasta halustaan ilman rintaa, päästämällä irti ja hakemalla hyvää asentoa sängyssä ennen nukahtamista. Tämä vaihe oli siis jo melkeinpä hallussa mutta ehkä enemmän itseni orientoimiseksi unikoulun pitämiseen, toteutin kuitenkin 3 yötä tätä vaihetta :) En tiedä johtuiko tästä vai miksi, mutta nämä yöt meni tosi hyvin. Toteutin myös iltanukuttamisella samaa, eli otin rinnan pois imetyksen jälkeen ja hän nukahti ilman sitä. Mimmi heräsi jokaisena yönä 3 kertaa (n.01, 04 ja 06), söi lyhyesti, otin rinnan pois ja hän nukahti melko helposti. Muutama lyhyt pieni protesti tuli siksi, että minä olin se, joka päätti milloin otin rinnan pois, vaikka suurimmalla osalla kerroista hän itse päästi siitä irti ja minä vain vetäisin paidan päälle ennen kuin hän kääntyi uudelleen ottamaan kiinni. Ainoastaan viimeisen yön viimeisellä imetyksellä aamulla hän olisi ilmeisesti halunnut vielä imeä pidempään joten sängyssä pyörimisessä ja ähkimisessä menikin sitten 45 minuuttia ennen nukahtamista. Muutama itkunpoikanenkin siinä tuli mutta ei mitään kunnollista.
Yö 4. Nyt oli aika aloittaa unikoulun vaikeampi toinen vaihe, eli yöimetyksen lopettaminen. Gordonin mukaan yöimetykset lopetetaan kerralla valitun 7 tunnin ajaksi. Olin päättänyt soveltaen tätä lopettaa imetykset pikkuhiljaa yksi kerrallaan illasta aamuun päin, ja lopuilla imetyksillä käyttää edelleen "lyhyt imetys --> rinta pois" -taktiikkaa. Yllättäen Mimmi nukkuikin ensimmäisenä yönä pitkän pätkän klo 21-03 ! Hänen herätessään en antanut rintaa, vaan taputtelin, silittelin päätä ja juttelin "Nyt on yö, nyt nukutaan". Hän pyöri, kiipeili ylitseni ja valitteli ja ähki. Välillä pysähtyi ja (lähes) nukahti muutamaksi minuutiksi ja sitten jatkoi. Mutta vain 15 minuuttia! Ja taas ilman mitään kunnon itkua. Tämän jälkeen hän heräsi vielä kaksi kertaa aamyöstä, jolloin imetin lyhyesti, otin rinnan pois ja hän nukahti nopeasti itse.
Yö 5. Olin niin unessa lapsen herätessä, että unohdin unikoulun ja annoin rinnan suuhun heti ennen kuin hän edes päästi mitään ääntä. Harmitti heti kun tajusin, että hän olisi varmaan tyyntynyt helposti ilman, mutta ei sitä enää perumaankaan pystynyt :D Noh, en tiedä oliko hyvä idea mutta toisella herätyksellä sitten ei saanut rintaa. Muistaakseni silloin kyllä meni aika pitkään ennen kuin tyytyi siihen. Aamulla sitten imetin normaaliin tapaan..
Yö 6. Ensimmäinen herätys klo 3.30 vasta! Heräsin itse kolmen jälkeen ja jäin odottelemaan lapsen heräämistä... Kun heräsi niin tyyntyi tosi nopeasti ilman rintaa, ei ollut selvästikään ainakaan nälkä. Aamulla ehkä 6 tai 7:stä eteenpäin sitten herättiinkin monta kertaa, ehkä siksi, että nukuttiin vähän turhaan pitkään, yli yhdeksään. Imetin monta kertaa ja monta kertaa myös nukahti esimerkiksi vatsani päälle itse. En pysynyt enää luvuissa.
Yö 7. Ensimmäinen herätys oli jo klo 00.30. Ensin hän konttasi ympäri sänkyä, nousi monta kertaa päälleni makaamaan ja pyöri 10 minuuttia. Mutta ei itkenyt eikä valittanut yhtään. Sitten tapahtui oudoin juttu ikinä: hän makasi kainalossani hiljaa, hereillä 10 minuuttia lisää!! Monta kertaa ajattelin, että nyt se on varmasti nukahtanut, mutta kun avasin silmäni niin siinä hän makasi silmät auki. Pisin aika mitä hän on koskaan ollut paikoillaan hereillä ollessaan. Sitten hän kääntyi mahalleen ja kävi nukkumaan. Toinen herätys klo 4.30. Ajattelin, että kello on vielä niin vähän, että en imetä. Hän tyytyi tähän aika helposti, ja kävi aika nopeasti nukkumaan. Aamulla sitten olikin taas useampi imetys, en muista enää monta tai kuinka usein, mutta heräsimmekin taas vasta 9.30 !
Yöt 8-10: Samalla kaavalla, yöllä uudelleen nukahtamiseen menee Mimmillä vaihtelevasti 30 sekunnista noin varttiin. Ei itke oikeastaan koskaan kunnolla, mutta valittaa kyllä ja pyörii ja vääntyilee ympäri sänkyä. Ja heräilee vaihtelevasti pari kertaa "yöllä" ja sitten "aamulla" muutaman kerran.
Ei tämä kyllä kuudessa yössä (kuten ohjeessa sanotaan) ole muuttunut oikein miksikään, mutta jatketaan sitkeästi :) Eikä imetyksen puuttuminen ole (vielä) saanut häntä lopettamaan heräilyä.
Yö 11: Aloitin nyt taas hiukan eri taktiikan, eli päätin, että otan sen Gordonin 7 tunnin aikavälin käyttöön, jolloin maitoa ei saa. Nyt nukutaan siis klo 21-04 ilman imetystä ja sen jälkeen aamulla saa muutaman kerran maitoa ennen kuin noustaan n. 09 aikaan. Tämä yö meni tosi hyvin, hän heräsi 21-04 vain yhden kerran, ja nukahti tosi äkkiä uudestaan ihan itse. Lyhyet imetykset sitten vielä n. klo 06 ja 08 ja ylös nousimme 09 jälkeen.
Tällä kaavalla nyt jatketaan, ehkä laitan pian kuulumisia kuinka Mimmi nukkuu jo itsenäisesti koko yön yli ;) Mukava isäunikoulusta lähtenyt ja nyt vahvistunut uusi puoli Mimmin nukkumisessa on se, että hän on vaihtanut yksiin päiväuniin ja nukkuu öisin 12 tuntia :) Koko ensimmäisen vuoden hän nukkui vain 10 tunnin yöunet, joten on tämä aika luksusta kun saa itsekin hyvät unet, vaikka valvoisikin vielä muutaman tunnin hänen mentyään nukkumaan!
Lisäys 15.1.2014:
Yöt 12-22: Juuri kun pääsin sanomasta, että imetyksen lopetus ei ole saanut Mimmiä lopettamaan heräilyä, niin heti tuosta päivästä lähtien olemmekin nukkuneet yhdellä herätyksellä+imetyksellä kaikki yöt! Ihanaa! Olisikohan ollut muutamia kertoja kun on ollut joku lyhyt havahtuminen hereille ja samantien uudelleen nukahtaminen. Mutta käytännössä yöt on mennyt ihan mahtavasti nyt. Muutamana päivänä kun olen käynyt aamuvuorossa töissä, olen joutunut herättämään Mimmin imemään viiden jälkeen, että pääsen itse lähtemään! Ei haittaa yhtään, vaikka tuollainen pieni rakas vieressä herää sen kerran tai kaksi yössä ja kömpii kainaloon nukahtamaan uudelleen <3
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Vauvan hymyyn vastaaminen ja suomalaisten jurous
Tätä asiaa pohdin kovasti viime keväänä ja nyt se tuli mieleen uudestaan kun luin tämän lastenpsykiatri Jukka Mäkelän tekstin. Tämä teksti ei kyllä suoranaisesti liity tähän pohdintaani mutta liippaa ainakin läheltä.
Viime keväänä San Franciscossa ja Pekingissä ehti tottua siihen, että jokainen ihminen, johon lapsi ottaa kontaktia vastaa lapsen hymyyn ja usein myös juttelee hänelle. Poikkeuksetta jokainen, joka oli kontaktietäisyydellä kulkiessamme junassa, bussissa, ravintoloissa jne. Usein myös ihmiset, jotka eivät olleet luonnollisella kontaktietäisyydellä tulivat varta vasten ihastelemaan vauvaa. Suomeen tullessa tuntui ihan älyttömän tympeältä, että matkustimme päivittäin bussilla ja oli enemmän poikkeus kuin sääntö, jos kukaan kanssamatkustaja viitsi edes hymyillä lapselle. Ainakin tämä meidän tyttö oli jo vauvana kova ottamaan kontaktia muihin ja hymyilemään ja hauskuuttamaan lähellään olevia ihmisiä. Kuten varmaan kaikki lapset, otaksuisin, vaikka minulla on vain vähän kokemusta muista vauvoista.
Joka päivä bussissa on tilanteita kun vauva/lapsi selvästi ottaa katsekontaktin toiseen ihmiseen, hymyilee, naurahtaa ja tämä toinen ihminen katselee pois päin ja on olevinaan kuin ei huomaisi. Eikä siinä mitään, ehkä se menee lapselle läpi, ettei tämä ihminen huomannut häntä. Kaikista hirveimmältä tuntuu kuitenkin kun ihmiset saattavat katsoa lasta suoraan silmiin eikä heidän kasvoillaan värähdä pienintäkään hymyn pilkahdusta vaikka lapsi yrittää kovasti jutella ja hymyllä. Eikä tämä ole mikään poikkeus vaan tätä tapahtuu jatkuvasti, ainakin täällä Helsingissä. Mietin usein, että miten kukaan kehtaa olla vastaamatta toisen hymyyn? Kehtaavatko nämä ihmiset olla vastaamatta jos joku aikuinen hymyilee heille? Ulkomailla olon jälkeen kontrasti tuntuu räikeältä, mutta kuukausien kuluessa tähän epäsosiaaliseen maahamme taas tottuu.
Yllä linkatussa artikkelissa puhutaan siitä, kuinka jo pienestä lähtien toisen ihmisen vastaaminen vauvan ilmeisiin (hymyyn) synnyttää muistijälkiä aikuisuuteen saakka ja on perusta esimerkiksi empatian kehitykselle. Mietin, että minkälainen muistijälki lapselle jää täällä meidän juro-Suomessa näistä päivittäin tapahtuvista kontakteista, joissa hänen hymyynsä ei vastata? Vastaus on tietysti, että "tärkeintä on vanhempien/läheisten kanssa tapahtuva kommunikointi" mutta en voi uskoa, etteikö tällä kulttuurimme huonolla piirteellä olisi mitään vaikutusta.
Viime keväänä San Franciscossa ja Pekingissä ehti tottua siihen, että jokainen ihminen, johon lapsi ottaa kontaktia vastaa lapsen hymyyn ja usein myös juttelee hänelle. Poikkeuksetta jokainen, joka oli kontaktietäisyydellä kulkiessamme junassa, bussissa, ravintoloissa jne. Usein myös ihmiset, jotka eivät olleet luonnollisella kontaktietäisyydellä tulivat varta vasten ihastelemaan vauvaa. Suomeen tullessa tuntui ihan älyttömän tympeältä, että matkustimme päivittäin bussilla ja oli enemmän poikkeus kuin sääntö, jos kukaan kanssamatkustaja viitsi edes hymyillä lapselle. Ainakin tämä meidän tyttö oli jo vauvana kova ottamaan kontaktia muihin ja hymyilemään ja hauskuuttamaan lähellään olevia ihmisiä. Kuten varmaan kaikki lapset, otaksuisin, vaikka minulla on vain vähän kokemusta muista vauvoista.
Joka päivä bussissa on tilanteita kun vauva/lapsi selvästi ottaa katsekontaktin toiseen ihmiseen, hymyilee, naurahtaa ja tämä toinen ihminen katselee pois päin ja on olevinaan kuin ei huomaisi. Eikä siinä mitään, ehkä se menee lapselle läpi, ettei tämä ihminen huomannut häntä. Kaikista hirveimmältä tuntuu kuitenkin kun ihmiset saattavat katsoa lasta suoraan silmiin eikä heidän kasvoillaan värähdä pienintäkään hymyn pilkahdusta vaikka lapsi yrittää kovasti jutella ja hymyllä. Eikä tämä ole mikään poikkeus vaan tätä tapahtuu jatkuvasti, ainakin täällä Helsingissä. Mietin usein, että miten kukaan kehtaa olla vastaamatta toisen hymyyn? Kehtaavatko nämä ihmiset olla vastaamatta jos joku aikuinen hymyilee heille? Ulkomailla olon jälkeen kontrasti tuntuu räikeältä, mutta kuukausien kuluessa tähän epäsosiaaliseen maahamme taas tottuu.
Yllä linkatussa artikkelissa puhutaan siitä, kuinka jo pienestä lähtien toisen ihmisen vastaaminen vauvan ilmeisiin (hymyyn) synnyttää muistijälkiä aikuisuuteen saakka ja on perusta esimerkiksi empatian kehitykselle. Mietin, että minkälainen muistijälki lapselle jää täällä meidän juro-Suomessa näistä päivittäin tapahtuvista kontakteista, joissa hänen hymyynsä ei vastata? Vastaus on tietysti, että "tärkeintä on vanhempien/läheisten kanssa tapahtuva kommunikointi" mutta en voi uskoa, etteikö tällä kulttuurimme huonolla piirteellä olisi mitään vaikutusta.
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
Synnytyskertomus doulan näkökulmasta
Sain luvan jakaa siskoni (sisko K.) synnytyksen täällä omasta näkökulmastani. Pitkä tarina luvassa. Kyseessä siis siskoni, josta aiemmin kerroin, että meillä oli viimeiset kuukautiset samana päivänä ja jännitimme syntyisikö vauvakin Mimmin syntymäpäivänä 22.11.
Synnytyksen alkua
Torstaina 21.11 päivän aikana puhuin sisko K:n kanssa useamman kerran puhelimessa. Hänellä oli ollut supistuksia päivän aikana, mutta ne eivät vielä olleet säännöllisiä eivätkä kovin kipeitä. Illalla puhuimme puhelimessa taas, ja hän kertoi supistusten tulleen klo 16 lähtien säännöllisesti 10 minuutin välein. Päätin lähteä hänen luokseen sillä synnytys tuntui olevan käynnissä. Kun menin sisko K:n luo noin yhdeksän aikaan, supistukset olivat vielä heikkoja, ei hänestä edes kunnolla huomannut kun supistus oli päällä ja niiden väli oli edelleen 10 minuuttia. Laitoin hänelle kuitenkin TENS-laitteen kiinni selkään, sillä jotta se toimisi, sitä tulee alkaa käyttää heti synnytyksen alusta saakka ennen kuin supistukset vahvistuvat. Olin sisko K:n luona jonkin aikaa, mutta päätin sitten lähteä kotiin nukkumaan sillä supistukset eivät vaikuttaneet kovasti voimistuvan.
Supistukset vahvistuvat
Kello 02 yöllä sisko K soitti, että nyt supistukset ovat jo voimakkaampia ja tulevat parin minuutin välein. Supistuksia tuli hänen puhuessaan ja niiden tullessa hänen äänensä muuttui todella kipeäksi valitukseksi ja hengitys hyvin jännittyneeksi ja katkonaiseksi. Hän valitti pahaa oloa ja että oksettaa. Ajattelin harmissani, että jos tämä näin menee niin ei tule luonnollisesta synnytyksestä mitään. Yritin heti puhelimessa rauhoittaa häntä ja käskin tekemään leuka rentona matalaa "lauluääntä". Tein malliksi itse ja hän yritti päästä samalla "taajuudelle". Tämä onnistui niin hyvin, että totesin, etteihän hän edes kuulosta enää yhtään synnyttävältä tai kipeältä! Lupasin lähteä heti hänen luokseen. Heti perään soitti toinen siskoni (sisko L.) ja sanoi, että hän ei pysty nukkumaan koska tämä sisko K kuulostaa olevan niin paniikissa ja kivulias ja pahoinvoiva, että voisinko mennä hänen luokseen heti niin sisko L saisi mielenrauhan ja voisi nukkua ennen aamuvuoroon töihin menoa.
Lähdin sisko K:n luokse ja kun pääsin sinne niin sisko L tuli ovelle samaan aikaan. Ei ollut kuulemma saanut unta kuitenkaan. Sisko K oli hyvin kivuliaan oloinen, supistuksen tullessa hän jännitti kroppaa, pidätti hengitystä ja päästi korkeita kimeitä kipuääniä. Selitin hänen miehelleen kuinka on tärkeää, että tuemme sisko K:ta pitämään matalaa rentoa ääntä, leuka rentona ja muistamaan syvä hengitys aina supistuksen tullessa. Mies oli aktiivisesti tämän jälkeen koko synnytyksen ajan sisko K:n tukena tekemässä malliksi ja tueksi hänen kanssaan matalaa "laulua" aina supistuksen tullessa. Myöhemmin hän myös silitteli sisko K:ta käsistä ja selästä ja antoi sillä tavalla tukensa hienosti koko synnytyksen ajan, vaikka meinasikin aamuyöllä torkahtaa istualteen :D Teimme seuraavat reilut kolme tuntia kaikki yhdessä sisko K, sisko L, minä ja sisko K:n mies aina supistuksen tullessa matalaa ääntä ja muistutimme rentoutumaan ja hengittämään. Välillä sisko K meinasi päästää pienen paniikin/ahdistuksen/tuskastumisen valloilleen ja hänen äänensä lähti nousemaan ja kroppa jännittymään. Hän kuitenkin sai aina hyvin takaisin kiinni rennosta otteesta ja yritimme supistusten välissä kovasti kehua häntä ja luoda uskoa siihen, että hän jaksaa ja ottaa tosi hienosti supistukset vastaan.
Yritimme luoda rentoa tunnelmaa pitämällä ainoana valaistuksena kynttilät ja soittamalla synnytykseen tarkoitettua rentoutusmusiikkia. Minä painelin alkuun aina välillä siskolta akupisteitä, joiden pitäisi edistää synnytystä ja helpottaa kipua, myöhemmin nämä unohtui. Lämmitimme myös uunissa kahta kaurapussia, joita vaihtelimme ja painoin aina supistuksen tullessa sisko K:n alaselkään. (Tämä oli itselläni suurin apu omassa synnytyksessä.) TENS-laite oli käytössä koko synnytyksen ajan, ja sisko lisäsi siihen tehoja jossain vaiheessa, tosin hän ei päässyt missään vaiheessa lähellekään täyttä voimakkuutta. Sisko K pärjäsi tosi hyvin vaikka supistukset selvästi kovenivat ja hän voi aika pahoin klo 02-06 välillä. Oksennus tuli monta kertaa supistusten välissä, ja oksennusten välissä hän yritti tankata smoothieta ja mansikkamehua energiaksi. Paras asento supistusten tullessa tuntui olevan seisoaltaan nojatuoliin nojaten. (Tämä oli myös omassa synnytyksessäni se ainut vaihtoehto missä pystyi olemaan.) Lapsivedet alkoivat tihkua myös jossain välissä.
Väsymystä ja synnytystranssi
Noin 4-5 aikaan sisko K rupesi olemaan niin väsynyt, että hän vain yritti ahdistuneena hakea makuultaan hyvää paikkaa, ja valitti jatkuvasti, että haluaa vain päästä makaamaan. Kuitenkin aina supistuksen tullessa hänen oli pakko ponkaista pystyyn. Muutamia supistuksia hän yritti ottaa vastaan makuultaan mutta silloin hengitys ja ääni menivät heti paniikinomaiseksi ja kivuliaan kuuloisiksi ja hänen jalkansa rupesivat sätkimään jännittyneinä. Yritimme sisko L:n kanssa saada sisko K:ta pysymään vähintäänkin pää lantiota ylempänä ja mieluummin polvillaan nojaamaan sohvaan ja tyynyihin.
Sisko L meni aamuvuoroon töihin ja lähti luotamme noin kuuden aikoihin. Sisko K:n hirveän väsymyksen vaihe meni samoihin aikoihin ohi. Oikeastaan tästä lähtien hän tuntui ikäänkuin vaipuvan transsiin, hän rauhoittui selvästi, otti supistukset vastaan todella rauhallisesti hengittäen hienosti syvään ja muistaen automaattisesti pitää äänen matalana ja rentona, ilman, että meidän tarvitsi enää edes jokaisessa supistuksessa antaa vertaisääntä. Tässä vaiheessa hän oli oikeastaan koko loppusynnytyksen ajan kontillaan lattialla. Kun tätä oli kulunut jonkun aikaa rupesin pelkäämään, että eikai synnytys vaan ala pysähtyä. Kysyin sisko K:lta huolestuneena, että "Eikö ne supistukset tunnu enää samalta?" Hän vastasi "Eivät", ja pettyneenä totesin, että "Voi harmi, mistähän syystä ne nyt silleen on laantuneet". Hän totesi vain takaisin, että "Miten niin laantuneet, nehän vaan kovenee koko ajan!". :D
Tätä ei olisi kyllä sivusta seuraajana uskonut, sillä sisko K oli koko ajan vain rauhallisempi, rennompi ja hiljaisempi. Muutaman kerran hän vain valitti hiljaa supistusten välissä, että "Ai että kun tekee kipeää".
Vauva tulee !
Jossain vaiheessa rupesin kyselemään siskolta, että "Luuletko, että haluaisit kohta lähteä sairaalaan päin? Haluaisitko olla viimeiset pari tuntia siellä? Jos siellä pääsisi vaikka ammeeseen". Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että mieluummin ollaan mahdollisimman pitkään kotona, koska kotona on niin hyvä rentoutua. Ehdotin kuitenkin, että mitä jos varmuuden vuoksi seuraavan supistuksen jälkeen kokeillaan kuinka auki kohdunsuu on. Seuraavan supistuksen mentyä hän kävi sängyllä makaamaan ja kokeilin kohdunsuuta. Ylläri! Se olikin täysin auki ja vauvan pää oli jo todella tulossa sieltä. Totesin sisko K:lle, että tämä on kyllä kokonaan auki, kyllä meidän täytyy nyt lähteä sinne sairaalaan.
Kun hän nousi sängyltä pystyyn niin samantien hän totesikin, että no niin nyt ne lapsivedet sitten meni kokonaan ja että "Hei Karo, nyt se tulee!". Käskin hänet heti kontilleen lattialle, pää lattiaan ja peppu taivasta kohti. Tässä asennossa hän odotti kun me miehen kanssa keräilimme vauhdilla tavarat, sammuttelimme kynttilät ja uunin ja puimme sisko K:lle sukat, kengät ja talvitakin. Kysyin vielä lähdetäänkö autolla vai tilataanko ambulanssi ja sisko K halusi lähteä omalla autolla. Huono päätös, mutta eipä siinä kiireessä osannutkaan ajatella järkevästi.
Tästä alkoikin sitten se ei-niin-hyvin-mennyt osa synnytystä. Pääsimme autolla matkaan, mutta tajusin melko nopeasti, että olikin aamuruuhkan aika emmekä päässeet etenemään kunnolla vaan pysähdyimme korttelin välein valoihin. Koko automatkan sisko K hengitti ja piti nättiä matalaa ääntä. Aina kun ääni meinasi lähteä nousemaan niin autoimme etupenkiltä miehen kanssa antaen tueksi esimerkkiääntä. Kuitenkin Sturenkadun kohdalla sisko K alkoi huutamaan, että "Nyt se tulee! Ei voi enää pidätellä!". Pysäytin auton ja tilasin sitten ambulanssin. He tulivatkin 0,5 km matkan asemalta tosi nopeasti ja kuljettivat sisko K:n Kätilöopistolle. Tässä vaiheessa näkyi selvimmin rentoutumisen merkitys. Heti kun ambulanssimiehet tulivat ja sisko K joutui paareille selälleen, hän alkoi panikoida ja huutaa tuskaisesti, vaikka hetki aiemmin oli ollut täysin rauhallinen. Hän kommentoi myöhemmin, että ei kyllä muista huutaneensa niin kovaa, mutta hulluko siinä selällään pystyy enää rentoutumaan ja ettei hän sen kyydin jälkeen saanut enää rentoutumisen tilasta kiinni.
Ponnistuvaihe sairaalassa
Itse matelin Kätilöopistolla aamuruuhkassa hitaasti kuin etana. Kun pääsin perille ja infotiskille, oli infotiskin rouva juuri kertomassa kaverille hyvää juorua kuinka juuri oli tuotu paareilla yksi synnyttäjä, joka "huusi kuin palosireeni". Keskeytin hänet, että "Anteeksi, se palosireeni oli siskoni, saisinko tietää mihin huoneeseen hänet vietiin?". Pelkäsin etten ehtisi paikalle ennen kuin vauva syntyy, mutta ei ne näköjään ensisynnyttäjältä niin vain putoakaan sieltä pihalle :) Kuulin myöhemmin, että kätilö oli pyytänyt sisko K:ta käymään paareilta sänkyyn selälleen, mutta hän oli kiivennyt sinne suoraan konttausasentoon ja ponnisti siinä asennossa. Kun pääsin perille oli ponnistus jo kovassa vauhdissa ja sisko K nautiskeli ilokaasua siinä vahvistukseksi. Ponnistusvaihe oli siskolleni vaikea ja kivulias. Ehkä hellyyttävin osuus oli kun vauvan pää oli syntynyt ja hän availi silmiään ja suutaan ja sylki vähän limaa suustaan vaikka oli vielä puoliksi äidin sisällä! Tyttö sieltä lopulta syntyi vaikka itse olin veikannut poikaa :D
Hauskaa oli kun heti synnytyksen jälkeen sisko K totesi, että "Ei se aikaisempi oikeastaan edes sattunutkaan yhtään nyt kun vertaa tähän ponnistukseen.."

Ponnistuksen kestoksi tuli lopulta muistaakseni 25 minuuttia ja koko synnytyksen 16 tuntia. Vauvan syntymäpäiväksi tuli kuin tulikin Mimmin syntymäpäivä! Aika onnellinen ja ihmeellinen olo oli katsella auringon nousua Kätilöopiston ikkunasta. Lähdin siitä kotiin onnittelemaan omaa 1-vuotiasta, ja nukkumaan.
Synnytyksen alkua
Torstaina 21.11 päivän aikana puhuin sisko K:n kanssa useamman kerran puhelimessa. Hänellä oli ollut supistuksia päivän aikana, mutta ne eivät vielä olleet säännöllisiä eivätkä kovin kipeitä. Illalla puhuimme puhelimessa taas, ja hän kertoi supistusten tulleen klo 16 lähtien säännöllisesti 10 minuutin välein. Päätin lähteä hänen luokseen sillä synnytys tuntui olevan käynnissä. Kun menin sisko K:n luo noin yhdeksän aikaan, supistukset olivat vielä heikkoja, ei hänestä edes kunnolla huomannut kun supistus oli päällä ja niiden väli oli edelleen 10 minuuttia. Laitoin hänelle kuitenkin TENS-laitteen kiinni selkään, sillä jotta se toimisi, sitä tulee alkaa käyttää heti synnytyksen alusta saakka ennen kuin supistukset vahvistuvat. Olin sisko K:n luona jonkin aikaa, mutta päätin sitten lähteä kotiin nukkumaan sillä supistukset eivät vaikuttaneet kovasti voimistuvan.
Supistukset vahvistuvat
Kello 02 yöllä sisko K soitti, että nyt supistukset ovat jo voimakkaampia ja tulevat parin minuutin välein. Supistuksia tuli hänen puhuessaan ja niiden tullessa hänen äänensä muuttui todella kipeäksi valitukseksi ja hengitys hyvin jännittyneeksi ja katkonaiseksi. Hän valitti pahaa oloa ja että oksettaa. Ajattelin harmissani, että jos tämä näin menee niin ei tule luonnollisesta synnytyksestä mitään. Yritin heti puhelimessa rauhoittaa häntä ja käskin tekemään leuka rentona matalaa "lauluääntä". Tein malliksi itse ja hän yritti päästä samalla "taajuudelle". Tämä onnistui niin hyvin, että totesin, etteihän hän edes kuulosta enää yhtään synnyttävältä tai kipeältä! Lupasin lähteä heti hänen luokseen. Heti perään soitti toinen siskoni (sisko L.) ja sanoi, että hän ei pysty nukkumaan koska tämä sisko K kuulostaa olevan niin paniikissa ja kivulias ja pahoinvoiva, että voisinko mennä hänen luokseen heti niin sisko L saisi mielenrauhan ja voisi nukkua ennen aamuvuoroon töihin menoa.
Lähdin sisko K:n luokse ja kun pääsin sinne niin sisko L tuli ovelle samaan aikaan. Ei ollut kuulemma saanut unta kuitenkaan. Sisko K oli hyvin kivuliaan oloinen, supistuksen tullessa hän jännitti kroppaa, pidätti hengitystä ja päästi korkeita kimeitä kipuääniä. Selitin hänen miehelleen kuinka on tärkeää, että tuemme sisko K:ta pitämään matalaa rentoa ääntä, leuka rentona ja muistamaan syvä hengitys aina supistuksen tullessa. Mies oli aktiivisesti tämän jälkeen koko synnytyksen ajan sisko K:n tukena tekemässä malliksi ja tueksi hänen kanssaan matalaa "laulua" aina supistuksen tullessa. Myöhemmin hän myös silitteli sisko K:ta käsistä ja selästä ja antoi sillä tavalla tukensa hienosti koko synnytyksen ajan, vaikka meinasikin aamuyöllä torkahtaa istualteen :D Teimme seuraavat reilut kolme tuntia kaikki yhdessä sisko K, sisko L, minä ja sisko K:n mies aina supistuksen tullessa matalaa ääntä ja muistutimme rentoutumaan ja hengittämään. Välillä sisko K meinasi päästää pienen paniikin/ahdistuksen/tuskastumisen valloilleen ja hänen äänensä lähti nousemaan ja kroppa jännittymään. Hän kuitenkin sai aina hyvin takaisin kiinni rennosta otteesta ja yritimme supistusten välissä kovasti kehua häntä ja luoda uskoa siihen, että hän jaksaa ja ottaa tosi hienosti supistukset vastaan.
Yritimme luoda rentoa tunnelmaa pitämällä ainoana valaistuksena kynttilät ja soittamalla synnytykseen tarkoitettua rentoutusmusiikkia. Minä painelin alkuun aina välillä siskolta akupisteitä, joiden pitäisi edistää synnytystä ja helpottaa kipua, myöhemmin nämä unohtui. Lämmitimme myös uunissa kahta kaurapussia, joita vaihtelimme ja painoin aina supistuksen tullessa sisko K:n alaselkään. (Tämä oli itselläni suurin apu omassa synnytyksessä.) TENS-laite oli käytössä koko synnytyksen ajan, ja sisko lisäsi siihen tehoja jossain vaiheessa, tosin hän ei päässyt missään vaiheessa lähellekään täyttä voimakkuutta. Sisko K pärjäsi tosi hyvin vaikka supistukset selvästi kovenivat ja hän voi aika pahoin klo 02-06 välillä. Oksennus tuli monta kertaa supistusten välissä, ja oksennusten välissä hän yritti tankata smoothieta ja mansikkamehua energiaksi. Paras asento supistusten tullessa tuntui olevan seisoaltaan nojatuoliin nojaten. (Tämä oli myös omassa synnytyksessäni se ainut vaihtoehto missä pystyi olemaan.) Lapsivedet alkoivat tihkua myös jossain välissä.
Väsymystä ja synnytystranssi
Noin 4-5 aikaan sisko K rupesi olemaan niin väsynyt, että hän vain yritti ahdistuneena hakea makuultaan hyvää paikkaa, ja valitti jatkuvasti, että haluaa vain päästä makaamaan. Kuitenkin aina supistuksen tullessa hänen oli pakko ponkaista pystyyn. Muutamia supistuksia hän yritti ottaa vastaan makuultaan mutta silloin hengitys ja ääni menivät heti paniikinomaiseksi ja kivuliaan kuuloisiksi ja hänen jalkansa rupesivat sätkimään jännittyneinä. Yritimme sisko L:n kanssa saada sisko K:ta pysymään vähintäänkin pää lantiota ylempänä ja mieluummin polvillaan nojaamaan sohvaan ja tyynyihin.
Sisko L meni aamuvuoroon töihin ja lähti luotamme noin kuuden aikoihin. Sisko K:n hirveän väsymyksen vaihe meni samoihin aikoihin ohi. Oikeastaan tästä lähtien hän tuntui ikäänkuin vaipuvan transsiin, hän rauhoittui selvästi, otti supistukset vastaan todella rauhallisesti hengittäen hienosti syvään ja muistaen automaattisesti pitää äänen matalana ja rentona, ilman, että meidän tarvitsi enää edes jokaisessa supistuksessa antaa vertaisääntä. Tässä vaiheessa hän oli oikeastaan koko loppusynnytyksen ajan kontillaan lattialla. Kun tätä oli kulunut jonkun aikaa rupesin pelkäämään, että eikai synnytys vaan ala pysähtyä. Kysyin sisko K:lta huolestuneena, että "Eikö ne supistukset tunnu enää samalta?" Hän vastasi "Eivät", ja pettyneenä totesin, että "Voi harmi, mistähän syystä ne nyt silleen on laantuneet". Hän totesi vain takaisin, että "Miten niin laantuneet, nehän vaan kovenee koko ajan!". :D
Tätä ei olisi kyllä sivusta seuraajana uskonut, sillä sisko K oli koko ajan vain rauhallisempi, rennompi ja hiljaisempi. Muutaman kerran hän vain valitti hiljaa supistusten välissä, että "Ai että kun tekee kipeää".
Vauva tulee !
Jossain vaiheessa rupesin kyselemään siskolta, että "Luuletko, että haluaisit kohta lähteä sairaalaan päin? Haluaisitko olla viimeiset pari tuntia siellä? Jos siellä pääsisi vaikka ammeeseen". Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että mieluummin ollaan mahdollisimman pitkään kotona, koska kotona on niin hyvä rentoutua. Ehdotin kuitenkin, että mitä jos varmuuden vuoksi seuraavan supistuksen jälkeen kokeillaan kuinka auki kohdunsuu on. Seuraavan supistuksen mentyä hän kävi sängyllä makaamaan ja kokeilin kohdunsuuta. Ylläri! Se olikin täysin auki ja vauvan pää oli jo todella tulossa sieltä. Totesin sisko K:lle, että tämä on kyllä kokonaan auki, kyllä meidän täytyy nyt lähteä sinne sairaalaan.
Kun hän nousi sängyltä pystyyn niin samantien hän totesikin, että no niin nyt ne lapsivedet sitten meni kokonaan ja että "Hei Karo, nyt se tulee!". Käskin hänet heti kontilleen lattialle, pää lattiaan ja peppu taivasta kohti. Tässä asennossa hän odotti kun me miehen kanssa keräilimme vauhdilla tavarat, sammuttelimme kynttilät ja uunin ja puimme sisko K:lle sukat, kengät ja talvitakin. Kysyin vielä lähdetäänkö autolla vai tilataanko ambulanssi ja sisko K halusi lähteä omalla autolla. Huono päätös, mutta eipä siinä kiireessä osannutkaan ajatella järkevästi.
Tästä alkoikin sitten se ei-niin-hyvin-mennyt osa synnytystä. Pääsimme autolla matkaan, mutta tajusin melko nopeasti, että olikin aamuruuhkan aika emmekä päässeet etenemään kunnolla vaan pysähdyimme korttelin välein valoihin. Koko automatkan sisko K hengitti ja piti nättiä matalaa ääntä. Aina kun ääni meinasi lähteä nousemaan niin autoimme etupenkiltä miehen kanssa antaen tueksi esimerkkiääntä. Kuitenkin Sturenkadun kohdalla sisko K alkoi huutamaan, että "Nyt se tulee! Ei voi enää pidätellä!". Pysäytin auton ja tilasin sitten ambulanssin. He tulivatkin 0,5 km matkan asemalta tosi nopeasti ja kuljettivat sisko K:n Kätilöopistolle. Tässä vaiheessa näkyi selvimmin rentoutumisen merkitys. Heti kun ambulanssimiehet tulivat ja sisko K joutui paareille selälleen, hän alkoi panikoida ja huutaa tuskaisesti, vaikka hetki aiemmin oli ollut täysin rauhallinen. Hän kommentoi myöhemmin, että ei kyllä muista huutaneensa niin kovaa, mutta hulluko siinä selällään pystyy enää rentoutumaan ja ettei hän sen kyydin jälkeen saanut enää rentoutumisen tilasta kiinni.
Ponnistuvaihe sairaalassa
Itse matelin Kätilöopistolla aamuruuhkassa hitaasti kuin etana. Kun pääsin perille ja infotiskille, oli infotiskin rouva juuri kertomassa kaverille hyvää juorua kuinka juuri oli tuotu paareilla yksi synnyttäjä, joka "huusi kuin palosireeni". Keskeytin hänet, että "Anteeksi, se palosireeni oli siskoni, saisinko tietää mihin huoneeseen hänet vietiin?". Pelkäsin etten ehtisi paikalle ennen kuin vauva syntyy, mutta ei ne näköjään ensisynnyttäjältä niin vain putoakaan sieltä pihalle :) Kuulin myöhemmin, että kätilö oli pyytänyt sisko K:ta käymään paareilta sänkyyn selälleen, mutta hän oli kiivennyt sinne suoraan konttausasentoon ja ponnisti siinä asennossa. Kun pääsin perille oli ponnistus jo kovassa vauhdissa ja sisko K nautiskeli ilokaasua siinä vahvistukseksi. Ponnistusvaihe oli siskolleni vaikea ja kivulias. Ehkä hellyyttävin osuus oli kun vauvan pää oli syntynyt ja hän availi silmiään ja suutaan ja sylki vähän limaa suustaan vaikka oli vielä puoliksi äidin sisällä! Tyttö sieltä lopulta syntyi vaikka itse olin veikannut poikaa :D
Hauskaa oli kun heti synnytyksen jälkeen sisko K totesi, että "Ei se aikaisempi oikeastaan edes sattunutkaan yhtään nyt kun vertaa tähän ponnistukseen.."

Ponnistuksen kestoksi tuli lopulta muistaakseni 25 minuuttia ja koko synnytyksen 16 tuntia. Vauvan syntymäpäiväksi tuli kuin tulikin Mimmin syntymäpäivä! Aika onnellinen ja ihmeellinen olo oli katsella auringon nousua Kätilöopiston ikkunasta. Lähdin siitä kotiin onnittelemaan omaa 1-vuotiasta, ja nukkumaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)