...ainakin muiden mielestä siis. Tulin juuri kotiin Reiki-kurssilta Frantsilasta, missä oli taas aivan ihanaa viettää viikonloppua.
Maha rupeaa olemaan kasvanut sen verran, että ihmiset kiinnittävät siihen enemmän huomiota, ja nekin, jotka eivät tunne minua entuudestaan eivät voi enää erehtyä luulemaan sitä vain turvotukseksi :) Se ei kuitenkaan ole vielä niin suuri, että se estäisi liikkumista mihinkään suuntaa, mitään asentoja (pystyn edelleen olemaan lähes suoraan mahallani pehmeällä alustalla) tai ahdistaisi muutenkaan.
Hassun tuntuista on vain se, miten tunteellisesti vieraammatkin ihmiset suhtautuvat siihen. Tämänkin viikonlopun aikana lähes jokainen kurssin osallistujista halusi jossain vaiheessa koskettaa sitä, ja nainen, joka pääsi hoitamaan minua ja mahaani ja tunsi vauvan potkut, oli kertonut jopa tyttärelleen kotona kuinka ihanalta se tuntui! Outoa o_O
En ole itse koskaan muistaakseni koskenut kenenkään, edes ystävieni, vauvamahoja, eikä minulla ole varmaan koskaan käynyt mielessäkään sellainen halu. Saattaisiko tämä liittyä siihen, etten ole koskaan tuntenut vauvakuumetta tai erityistä vetoa pikkulapsiin ylipäätään? Ystävieni lapset ovat kaikki ihania ja suloisia, mutta esimerkiksi tuntemattomien lapsien kuvat eivät kyllä herätä minussa yhtään mitään. Muistan kun joskus kymmenisen vuotta sitten mietimme siskoni kanssa, että miten joidenkin mielestä vauvat voivat olla kauniita ja ihania, nehän näyttävät ihan vanhoilta ruttuisilta papoilta!
Ovathan ne tietysti livenä ihan söpöjä ja olen kyllä viihtynyt lasten parissa työskennellessä oikein hyvin. En ole myöskään hetkeäkään epäillyt etteikö omaa lasta kohtaan tunteet olisi täysin erilaiset! Silti edelleen odottelen myös sitä raskauden autuutta ja ihmettelen mistä ne raskausaikaa hehkuttavat ja kaipaavat naiset oikein puhuvat... Olen varmasti outo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti