Mimmi on nyt täällä ensimmäistä kertaa ja itselläni oli lähes kahden vuoden tauko. On vaatinut vähän ajattelutyötä jotenkin sisäistää, että Mimmi on oikeasti nepalilainen yhtä paljon kuin suomalainenkin. Määritän helposti itseni kautta hänen olemassaoloaan, jotenkin alitajuisesti ajattelen hänet vain suomalaisena, jonka toinen vanhempi on nepalilainen. Tulevaisuudessa nähtäväksi jää kuitenkin, kuinka vahva suomalainen tai nepalilainen identiteetti hänelle muodostuu tai miten hän itse kokee olemisensa.
Mimmistä on muutama kaverikin sanonut, että on outoa miten hän jo ihan pienenä vauvana oli luonteeltaan ja olemukseltaan niin selkeästi nepalilainen. Sitä olen itsekin hämmästellyt useat kerrat, että pieni vauva, joka ei ymmärrä "mistään mitään", eikä ole koskaan käynyt nepalissa tai elänyt siinä kulttuurissa (ja hänen isänsä elää Suomessa hyvin länsimaiseen tyyliin) voi jo olla niin selkeästi nepalilainen ja poiketa suomalaisista vauvoista.
Jännää on nyt ollut seurata pari ensimmäistä päivää kuinka Mimmi viihtyy täällä. On jotenkin ihan mieletöntä, miten hän oli heti ensi hetkestä lähtien täällä kuin kala vedessä, nauttien silmin nähden kaikesta. Suomessa ollessa kyllä ymmärsin jo ihan alusta alkaen, kuinka paljon helpompaa tässä kulttuurissa olisi olla lapsen kanssa, joka selvästi kaipaa jatkuvasti paljon ihmisiä lähelleen, viihtyy sitä paremmin mitä enemmän ihmisiä on ja janoaa jatkuvaa toimintaa. Mutta vasta nyt täällä tuli jotenkin tosi vahva tunne siitä, että meidän elämä Suomessa on jotenkin tämän lapsen kannalta vääränlaista. Täällä hän saa touhuta koko päivän pihan lapsien kanssa, asua suvun kanssa samassa talossa ja olla tekemisissä useiden ihmisten kanssa koko ajan. Tämä lapsi selvästi kuuluu tänne.
Todella mielenkiintoista lukea elämästänne siellä! Kiitos, kun kirjoitat! :-)
VastaaPoista