torstai 31. tammikuuta 2013

Terveisiä Kalifornian auringosta!

Olenkohan ollut hiukan kiireinen viime aikoina kun en nähtävästi ole ehtinyt kirjoittamaan blogia :)

Täällä ollaan tällä hetkellä San Franciscossa, mieheni veljen luona vierailemassa. Vauva on kulkenut näppärästi mukana Mandukassa! Rattaita emme raahanneet mukaan, sillä vauvan "laukun" tilan koneessa vei auton istuin, joka meidän oli saatava tänne, täällä kun tulee autolla liikuttua jonkin verran. 

Lentokonematkailu oli ongelmatonta. Lensin Frankfurtin kautta San Franciscoon, pidempi lento kesti n. 11 tuntia. Onneksi pidemmällä lennolla vieressämme oli vapaa paikka, johon laskin mimmin makoilemaan välillä kun hän oli hereillä. Itse katselin aika monta leffaa, päivälennolla kun olimme. Muutamia kertoja kuljeskelin käytävää edestakas, mutta vauva taisi kyllä nukkua suurimmaksi osaksi. Tämä hiljainen vauvamme on ruvennut saamaan välillä "raivareita" jos hän on väsynyt eikä pääse heti nukkumaan (eli vaunuissa ulos...) joten hiukan jännitin, että mitä kävisi kun olemme koko päivän lentokoneessa pääsemättä ulos, mutta mitään tyytymättömyyttä ei ollut hänen puoleltaan, vaan selvisimme ilman yhtäkään itkua koko matkan. 

Myös aikaerosiirtymä meni sujuvasti! Nukuimme ensimmäisenä yönä 19-05 ja toisena yönä jo 21-06, eli lähes normaalisti, vaikka aikaero Suomeen on 10 tuntia. Itse olin lähes 24 h pienillä välinokosilla, kun vauva taas otti tuon kiinni nukkumalla ehkä kaksin verroin :D


Nyt nautitaan auringosta ja siitä, että on helppo lähteä kantorepun kanssa ulos kun ei tarvitse pukea toppatakkia alle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti