maanantai 31. joulukuuta 2012

Vastasyntyneen K-vitamiinipistos

Suomessa käytäntöön kuuluu antaa vastasyntyneille vauvoille pistos K-vitamiinia reiteen heti vauvan synnyttyä. Monilta vanhemmilta tämä jää kokonaan huomaamatta siinä syntymäsähellyksessä kun toimenpiteestä ei tiedoteta etukäteen mitään neuvolassakaan.

K-vitamiini annetaan koska ajatellaan, ettei vauva saa tarpeeksi K-vitamiinia äidiltä, vaikka sitä on kolostrumissa eli ternimaidossa. Näin saattaa toki ollakin, jos imetys ei lähde luonnollisesti käyntiin heti syntymän jälkeen. Vastasyntyneiden K-vitamiinitasojen on todettu laskevan syntymän jälkeen. K-vitamiini vaikuttaa veren hyytymiseen ja ehkäisee verenvuototautia, jota vastasyntyneillä joskus on (esim. esiintyvyys Ruotsissa 1/20 000). K-vitamiinipistoksilla verenvuototaudin on todettu kokonaan kadonneen.

Syy miksi toiset vanhemmat eivät halua K-vitamiinipistosta annettavan voi olla sama kuin muiden rokotusten vastaisuudella. Ensinnäkään ei ole tietenkään luonnollista antaa lapselle isoa annosta (synteettistä?) K-vitamiinia kerralla, mutta tämän lisäksi vauva saa suoraan verenkiertoon myös lääkkeen muut aineet. Suomessa annettava K-vitamiinivalmiste on nimeltään Konakion ja sen sisältö K-vitamiinin lisäksi on:  glykokoolihappo, natriumhydroksidi, lesitiini, kloorivetyhappo ja injektionesteisiin käytettävä vesi.

K-vitamiinia voi antaa lapselle pistoksen lisäksi nesteenä tai jauheena, jolloin sitä annetaan useassa osassa viikkojen ajan, vähän riippuen valmisteesta. Joissain muissa Euroopan maissa on yleisesti käytäntönä antaa K-vitamiini suun kautta pistoksen sijaan.

K-vitamiinista löytyy erilaista tietoa, tunnetuimpana varmaan tutkimukset, joissa K-vitamiini yhdistettiin kasvaneeseen leukemian ja syövän riskiin. Nämä ovat kuitenkin sittemmin kumottu! Silti K-vitamiinin suhteen on vallalla paljon epäilyksiä toisaalta sen vaikutuksista mutta myös sen välttämättömyydestä. Luonnollisen synnytyksen pioneerin, lääkäri Michael Odentin näkemys on, että K-vitamiinin vähentyminen vauvan elimistössä on luultavasti samalla lailla luonnollista kuin vastasyntyneen painon laskeminen syntymän jälkeisinä päivinä. Hänen mukaansa vanhemmat, jotka kieltäytyvät K-vitamiinista eivät ota suurta riskiä, sillä verenvuototaudin mahdollisuus on hyvin pieni, ja luultavasti vielä pienempi silloin kun imetys pääse alkamaan häiritsemättä heti syntymän jälkeen. Japanilaisen tutkimuksen mukaan vauvat, jotka saavat 350 ml ternimaitoa syntymän jälkeisinä kolmena ensimmäisenä päivänä ovat turvassa K-vitamiinin puutokselta.

Itse halusin välttää pistoksen lihakseen vastasyntyneelle, joten jätin sen ottamatta. (Samoin myös tuberkuloosi rokotteen, jota meille tarjottiin sairaalassa.) Valitsin välimallin ratkaisun ja päätin antaa K-vitamiinin suun kautta. Sairaalassa annettiin ensimmäinen annos nestemäisenä ja lääkäri antoi reseptin kotiin jauhemaiseen K-vitamiiniin, jota annetaan viikon välein 11 viikon ajan. Tämä ei ole aiheuttanut meidän vauvalle ainakaan mitään vatsavaivoja.

Tähän liittyikin ainut vähän negatiivinen kokemukseni sairaalassa. Oma kätilöni oli selkeästi lukenut synnytystoivelistani, johon kuului ettei K-vitamiinia pistetä. Ponnistusvaiheessa paikalle tuli kuitenkin toinen avustava kätilö, joka meinasi sitten vauvan syntymän jälkeen automaattisesti pistää tuon K-vitamiinin vauvalle. Ehdin kuitenkin sanoa onneksi, että en sitä halua. Tuntui melkein kuin tämä olisi ollut henkilökohtainen loukkaus kätilöä kohtaa, niin ärtsysti hän minulle selosti, että kai sitten tajuan, että jos kieltäydyn tästä yhdestä pistoksesta niin vauvaa joudutaan pistelemään sen vuoksi myöhemmin tosi monta kertaa. Tuli sellainen tunne, että hän yritti saada minut muuttamaan tämän väärän mielipiteeni ja hyväksymään hänen oikean tapansa toimia. Minulle annettiin tietopaketti K-vitamiinista luettavaksi, ja kerrottiin, että huomiseen mennessä pitäisi sitten päättää asiasta. Vaikka minähän olin jo päättänyt, heidän mielestään olin vain ilmeisesti päättänyt väärin ja pitäisi päättää uudestaan paremmin :) Onneksi meillä oli osastolla sitten kuitenkin mukavat hoitajat ja lääkäri, eikä asiasta tämän jälkeen enää puhuttu. Yhtäkään pistosta vauva ei myöskään ole vielä saanut, ehkä kätilö keksi sen vain pelotellaakseen minua, mistäpä sen tietää...

14 kommenttia:

  1. Iso kiitos hyvästä yhteenvedosta! Netistä löytyy toooosi vähän suomenkielistä tietoa k-vitamiinista, pitää kahlata ja vetää itse yhteen suomea ja enkkua jotta saa tästä koottua järkevän paketin. Hieno homma että kirjoitit tästä!

    VastaaPoista
  2. En kyllä ymmärrä yhtään syytä kieltää lapseltaan joskus hengen pelastava K-vitamiinipistos. K-vitamiini annetaan pistoksena, koska se imeytyy suun kautta otettua paremmin ja K-vitamiinitasot ovat matalimmillaan pian syntymän jälkeen. K-vitamiinipistoksen edut ovat kiistattomat ja haittoja ei ole voitu todeta.

    Sinänsä näiden faktojen selittäminen tuskin hyödyttää lapsia, joiden vanhemmat ovat päättäneet kieltää lapseltaan lääketieteen keinot terveellisempään ja onnellisempaan elämään. Tällainen lähinnä taikauskoa muistuttava "luonnonmukaiseen" elämään pyrkiminen kumpuaa ihmisen ikiaikaisesta tarpeesta hillitä sisäistä ahdistustaan ja kontrolloida elämäänsä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista.
    Mihin perustuu uskomuksesi, että imeytyvyys huonompi suun kautta? Suoraan lääketehtaan edustajalta kysymykseen saatu vastaus, että Konakion valmisteen imeytyvyys suun kautta sama kuin i.m. Luottaisin tähän, hehän sen ovat testanneet.

    VastaaPoista
  4. Minua kiinnostaisi tietää miksi koet suun kautta annettavan K-vitamiinin (annettava 11 kertaa) lapselle parempana kuin pistoksen (annetaan kerran)? Varsinkin kun kyseessä on sama tuotemerkki eikä mikään luonnontuote.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi klo 6.07: Kiitos kommentista, löydät vastauksen tekstistä.

    Anonyymi 2: Kiitos näistä huomioista.

    VastaaPoista
  6. ei meillekään ole yhtään pistosta annettu ja vauva erittäin terve 8kk :) k-vitamiini pistoshan on mm. yhteydessä leukemiaan.. ja maksa ei niin pienellä vauvalla kestä synteettistä k-vitamiinia ollenkaan. äidit syökää luonnollista k-vitamiinia INNATE merkki hyvä, raskaus ja imetys aika. verenvuototauti on erittäin harvinainen ja siihen ei auta edes k-vitamiinipistos. tulee jos tulee mutta siis hyvin harvinainen, kaikkea voi tapahtua milloin tahansa eikä luonnolle voi mitään.

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon koosteesta, juuri synnytys valmennuksessa tuli ilmi tuo K-.vitamiini pistos josta ei ole kerrottu mitään. Kysyin onko se pakollista ja he sanoivat ettei ole mutta sanoivat että se on lääke, ja keho ei voi itse tuottaa ( eihän se ole silloin lääke jos se on ruokaa) mutta ilmeisesti ei olekaan puhdasta K-vitamiinia jaa ikävien lisäaineiden koktaili.. Monelta äidiltä tästä kysyneenä eivät ole edes tietoisia että vauva on tällainen.. menivät paniikkiin synnytys valmennuksessa kun esitin vähän kysymyksiä aiheesta johon eivät osanneet vastata.. kyllä saa olla tarkkana koko ajan!

    VastaaPoista
  8. Meilläkään ei otettu k-vitamiini piikkiä eikä muitakaan rokotteita. Synnärillä annettiin suun kautta vauvalle k:ta mutta puklasi sen onneksi pois. Ei ikinä haettu reseptille kirjoitettua synteettistä k-vitamiinia apteekista. Lääketiedekin on monelle pyhä uskonto, jota ei saa kyseenalaistaa. Onneksi suomi on vapaa maa (toistaiseksi) ja asioista voi lukea toisenkin puolen asiasta. Monet meistä on vaan niin aivopesty, ettemme osaa tai uskalla kyseenalaistaa mitään. Rohkeasti vaan kyseenalaistamaan omia uskomuksia ja niitähän riittää, omat ajatukset eivät ole aina oikeassa. Oma elämäkin saattaa muuttua paremmaksi kun lähtee kuuntelemaan sisintää ja vahvistaa niitä sitten vielä sopivalsti informaatiolla <3

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteista <3 Meilläkin tämä asia kohta taas ajankohtainen kun seuraava lapsi tulossa, tällä kertaa tosin toivottavasti kotona ilman, että tätä asiaa tarvitsee käydä muiden kanssa läpi kuin oman kotilon :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos hyvästä blogikirjoituksesta! Olen kuumeisesti etsinyt jotain kirjoituksia koskien näitä tuputettuja K-vitamiinipistoksia. Kiva kun löysin sinun blogisi!

    VastaaPoista
  11. Haluaako ihminen ottaa riskin 0,4-1,05/10.000, että oma vastasuntynyt sairastuu vakavaan aivoverenvuotoon jos riski on K-vitamiinipistoksen jälkeen on 0? Ja K-vitamiinipistokksella ei ole tunnettuja riskejä, mutta pistämättömyydellä on tunnettuja riskejä?
    http://www.suomenlastenlaakariyhdistys.fi/sites/default/files/suositukset/Vastasyntyneen_K_vitamiini.pdf

    VastaaPoista
  12. Kiitos tästä kirjoituksesta! Oma esikoinen syntyy syksyllä ja jää k-vitamiinitta ja rokotuksitta. :-)

    VastaaPoista
  13. Kiitos kirjoituksesta! Me olemme antaneet k-vitamiinin suun kautta esikoisellemme ja annoksia tässä Konakion MM paediatric-tuotteessa on 3. Tuotteessa on tosi paljon k-vitamiinia, ihan yli vauvan tarpeen. Mieheni on sveitsiläinen ja seuraamme paikallisen yksityisen synnytyssairaalan käytäntöä. Saimme siis tämän tuotteen ja annostusohjeen sairaalan johtavalta synnytyslääkäriltä. Ohjeessa siis ensimmäinen ampulli 3h syntymän jälkeen, toinen kolmantena päivänä synnytyksen jälkeen ja kolmas 4 viikkoa syntymästä. Eli joissain muissa Euroopan maissa, kuten Sveitsissä luotetaan täysin suun kautta otettavaan tuotteeseen ja synnytyslääkäri sanoi pistoksen olevan hänen mielestään vanhentunut käytäntö. Kehitys siis hänen mukaansa olisi kohti suun kautta olevaa tuotetta. Itselleni onkin ollut epäselvää, miksi lapsi tarvitsee kaikki kolme annosta k-vitamiinia. Aiomme kuitenkin antaa ne pian syntyvälle vauvalle.

    VastaaPoista
  14. K-vitamiinin voin vielä jotenkin ymmärtää että jätetään antamatta, mutta rokottamatta jättäminen on mielestäni käsittämätöntä pienen ihmisen hengellä leikkimistä. Ja kun rokotuskattavuus laskee niin suoja katoaa kaikilta. Minun vanhempani ovat vielä eläneet vaarallisten tartuntatautien arkea, mutta oma sukupolveni tai jo seuraava eivät aikaa muista. Toki jokainen vastaa valinnoistaan itse, mutta alaikäisten kohdalla vastuu on vanhemmalla. Aikuisena jätin sikapiikin ottamatta enkä kadu sitä, mutta nyt raskaana otin influenssarokotuksen (joskin sika siinäkin nyt on). Aioin jättää ottamatta, mutta ystäväni sairasti raskaana ollessaan influenssan, pisti ajattelemaan aika äkkiä toisin. Tavallinen viisi viikkoa kestänyt flunssa ei ollut herkkua, ku sairastan todella harvoin. Raskaus vaan tuppaa tipputtamaan immuunijärjestelmän pikkasen heikommalle teholle. Meille tärkeät asiat herättää tunteita ja terveys on totta kai yksi niistä.

    VastaaPoista